5 Luotia || Taekook

21. Aja!

Osa 21
-Aja!-

*Jungkook nk.*

Muutama viikko kului jokseenkin synkissä tunnelmissa. Kyllähän mä tiesin että Jiminin kuolema tulisi olemaan Taelle aivan valtava järkytys. Se olisi kuin osa Taehyungista olisi kuollut pois. En mä kuitenkaan koskaan olisi tiennyt miten sydäntäsärkevää olisi katsoa vain vierestä tuon kärsivän. Kulutin monta kivuliaan pitkää tuntia vain lohduttaen armottomasti itkevää Taea. Lopulta, kun se nukahti mun syliin, pystyin viimein antamaan omien kyyneleiden tulla. Koitin parhaani mukaan pysyä vahvana Taea varten nyt, kun se tarvitsi turvaa jostain. Todellisuudessa olin itsekkin palasina. Kaikkein eniten sattui se fakta, että olin itse aiheuttanut tuon tuskan toiselle.

Taehyung oli toipunut fyysisesti hyvin. Henkisestikkin jo parempaan päin. Hänet oltiin jo jonkun aikaa sitten siirretty teho-osastolta vuode osastolle. Liikkuminen oli vapaata eikä meidän yhdessä vietetty aika rajoittunut enää vain yhteen huoneeseen. Jos kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan, parin päivän päästä se pääsisi pois sairaalasta. Me ollaan menossa Jaehyunin luokse takaisin ainakin nyt hetkeksi ja katsotaan sitten mitä tehdään.

Odotin tuota päivää kuin kuuta nousevaa. Sairaalassa ei missään saa sellaista täysin kahdenkeskistä aikaa ja Taehyung on viime päivinä alkanut käymään aika kuumana. Samassa huoneessa Taen kanssa on kolme muutakin potilasta ja ei niissä sairaalan vessoissa oikein mistään mitään tuu.

"Kookie!" Tuo huudahti innoissaan, kun astelin sisään huoneeseen sulkaalevyn kanssa.

"Toin sulle vähän syötävää" hymy levisi omillekkin kasvoille, kun näin kuinka innoissaan tuo oli yhdestä suklaalevystä.

"Tuu mun viereen"

Kapusin sänkyyn tuon vierelle istumaan niinkuin tuo oli käskenytkin ja välittömästi sain kiitokseksi pusun poskelle.

"Pelottaako sua?" Kysyin.

"Niin mikä?"

"Ylihuomenna me lähdetään täältä..." olin pohtinut asiaa mielessäni tuhottoman paljon ja pikkuhiljaa ajatukset alkoivat selkeytyä. Olin valmis vaikka tappamaan sen, joka yritti enää Taea vahingoittaa.

"En mä pelkää mitään kun mulla on sut" tuo vain vastasi. Hetken tuo mutusti juuri tuomaani suklaata, mutta kuiskasi sitten:
"Kook... me ei olla pantu kahteen kuukautee. Mä en kohta enää kestä tätä."

"Ei sun kauaa tarvi enää oottaa" naurahdin.

"Mut mä haluun sua nyt..." Tae vei kätensä reidelleni ja puristi siitä. Tuo kyllä tiesi varsin hyvin miten paljon minäkin olisin halunnut sitä juuri nyt. "Miks ei me vaan voitais..."

"Taetae, me ollaan sairaalas tääl on kaikkial valvontakamerat" koitin työntää Taen kättä pois reideltäni. Jos nyt alkais seisomaan niin mulla ois pienoinen ongelma. Noni... myöhästä.

"Kerran me vaa eletää. Come on Jungkook tiiän et haluut" Tae puri huulta ja vilkaisi äkkiä ahtaaksi käynyttä haaraväliäni. Katsoin hölmistyneenä vierestä kun tuo hyppäsi pois sängystä ja lähti vetämään minua vessoja kohti. Aikooko se ihan oikeesti...? Meidän onneksi lähistöllä ei näkynyt juuri ihmisiä.

"Okei... mut nopeesti. Ja oot sit hiljaa." Huokasin. Vino hymy levisi tuon kasvoille.
"Ainahan sitä voi yrittää"

"Mut tae... mua pelottaa et satutan sua vahingos. Ne haavat sun rinnassa ja olkapääs ei oo viel parantunu."

"Et sä mua satuta. Ollaan varovaisii"

Taehyung ei enää malttanut odottaa kauemmin. Hän painoi huulensa intohimoisesti omiani vasten ja alkoi jo käsillään avata vyötäni.
(Ja kaikki tietää mitä sitte tapahtu;)

***

Jiminin hautajaiset järjestettiin ihan pian sen jälkeen kun Taehyung oli päässyt sairaalasta. Tuo päivä oli synkkä, taivas tumman harmaiden pilvien peittämä. Vähän väliä tihkutti vettä tai jostain kaukaa kuului ukkosen jyrinää. Saattaisi tulla kovakin myrsky, mutta se oli vielä kaukana. Ihan kuin taivaskin olisi surrut Jiminiä.

Taehyung oli saanut jo hyvin aikaa käsitellä asiaa joten hautajaisissa sen suuremmalta mental breakdownilta vältyttiin. Kaikki vieraat olivat siirtyneet ulos, kun tilaisuus alkoi olla lopuillaa. Tarhyung oli juuri mennyt juttelemaan Jiminin äidin kanssa. Kaikki muuthan täällä tietysti tunsivat toisensa. Täällä oli Jiminin perhettä, sukua ja ystäviä. Ja kuka mä sitten olin? Joku random tyyppi joka joskus suutuksissaan hakkas sen? Koin edelleen huonoa omatuntoa kaikesta tapahtuneesta, vaikka Tae olikin vakuutellut ettei se ollut mun vika. Olo tuntui täällä ulkopuoliselta. Istuskelin yksin odottamassa Taea, kun spottasin jotain joukkoon kuulumatonta. Rakennuksen nurkalla oli kokomustiin vaatteisiin pukeutunut tyttö, joka puhui puhelimessa jonkun kanssa. En ollut nähnyt sitä täällä aikaisemmin. Se ei osallistunut hautajaisiin. Tyttö näytti vähän väliä vilkuilevan minun suuntaan ja hetken päästä tuo vaivihkaa lähti kävelemään rakennuksen pihassa olevaan puistoon päin. Sinne missä Tae on. Erittäin häiritsevää oli, miten tutulta tuo näytti.

Ponkaisin ylös tuolilta ja astelin tytön perässä pitäen kuitenkin tarpeeksi pitkän välimatkan. Jokin tuossa tytössä oli epäilyttävää. Jäin katsomaan pienen matkan päähän mitä tuo tekisi. Tyttö meni seisoskelemaan ihan lähelle Taehyungia ja Jiminin äitiä. Huomasin tuon vilkuilevan heitä jatkuvasti.

Tyttö otti lasit pois ja silloin koko tilanne iski päin naamaa kuin jääkylmä vesi. Lisa...
Se sama joka oli lähettänyt ne uhkaukset, yrittänyt tappaa Taehyungin ja tappaisi vielä meidät molemmat ellen tekisi jotakin. Tuo puhui taas puhelimessa ja näin kuinka talon nurkalta ilmestyi kaksi mustanpuhuvaa miestä, jotka kävelivät kohti. Nyt oli pakko lähteä.

"Taehyung!" Huutokuiskasin saavuttuani tuon luo. "Lähetään helvettiin täältä. Nyt!"

"Miks?"

"Ne on täällä. Älä kato, mut se mun eksä on sun takana. Eikä se oo täällä yksin" kumarsin kohteliaasti Jiminin äidille ja kiskaisin sitten silmin nähden pelästyneen Taehyungin mukaani. Aluksi etenimme vain reipasta kävelyä, mutta nopeasti taakse vilkaistuani huomasin ettei se riittänyt. Huomasin Lisan kiroavan ja ne kaksi miestä olivat lähteneet perään. Niiden lisäksi vieraiden joukosta kolme muuta lähtivät tulemaan kohti. Montako niitä täällä oikein oli? Hoputin Taea juoksuun. Kehon jokainen jäsen täyttyi adrenaliinista, kun pelko ja halu saada Taehyung turvaan hallitsivat mieltä. Pingoimme nurmikentän halki niin lujaa kuin jaloista vain pääsi, mutta Taehyung ei ollut vielä sairaalan jäljiltä täydessä kunnossa. Jouduin vetämään tuota perässä.

"Jaehyun on vähän matkan päässä autolla. Jaksatko sä?"

"J-joo" tuo puuskutti hengästyneenä. Käänsin nopeasti katseeni taakse nähdäkseni vieläkö ne oli perässä ja se olikin iso virhe. Älä IKINÄ katso taakse jos sua jahdataan. Ne saavuttaa meitä. Jos ne nyt ampuis niin osuis helposti, mutta ilmeisesti se ei tällä kertaa ollut tarkoitus. Onneksi Jaehyunin auto oli ihan kulman takana.

Kiskaisin oven auki ja me molemmat hypättiin kyytiin. Jaehyun taisi säikähtää pahan kerran, sillä hän oli onnistunut läikyttämään energiajuoman syliinsä.

"Aja!" Huusin hengästyneenä. Jaehyun starttasi auton ja painoi kaasun pohjaan. Tää ei ollut vielä tässä. Ne seuraa kyllä.