5 Luotia || Taekook

25. Molemmat tai ei kumpikaan

Osa 25
-Molemmat tai ei kumpikaan-

*Jungkook nk.*

Taistelin kyyneleitä vastaan istuessani bussissa. Olin käynyt sen mielessä niin moneen kertaan läpi, mutta nyt mun pitäis oikeesti tehdä se. Mun on pakko tappaa joku jos haluun Taehyungin ulos sieltä elävänä. Luulin ettei se olis loppujen lopuks niin vaikeeta, mutta käsien tärinä ei tuntunut loppuvan ei sitten millään. Mua pelotti aivan suunnattomasti, mutta mun on pakko saada Tae turvaan.

Jäin pois seuraavalla pysäkillä ja kävelin läheisen kerrostalon pihaan ja sisään rakennukseen. Olin ollut täällä ennenkin. Silloin kun olin vielä Lisan kanssa. Oli vasta aikainen aamu, mutta tottakai mun täytyi toimia heti, sehän nyt oli sanomattakin selvää. Mulla oli puhelimessa valmiina näppäiltynä hätänumero, johon voisi viimeisenä vaihtoehtona turvautua.

Kerrostalon rappukäytävä oli hiljainen. Kuulin vain kenkien kopinan kovaa kivilattiaa vasten. Koko ajan pidin asetta valmiina kädessä. Yllätyksekseni Lisa tai ketään sen porukasta ei ollut alaovella odottamassa eikä rappukäytävässäkään näkynyt ketään. Olin silti varma, että Lisa tarkoitti tätä paikkaa. Oli uhkaavan hiljaista. Toiseen kerrokseen päästyäni pysähdyin yhdelle ovelle. En vieläkään tiennyt mitä oikein tekisin. Pitäiskö mun koputtaa? Entä jos vaan kokeilen onko ovi auki? Päädyin jälkimmäiseen. Kokeilin varovasti kahvaa. Ovi oli auki. Se raottui hitaasti. Yritin olla niin hiljaa kuin vain pystyin.

Sillä samalla sekunnilla, kun raotin ovea, kuului pari laukausta. Hyppäsin sydän säikähdyksestä hakaten sivummalle, kun luodit lävistivät oven ihan vieressäni. Se oli lähellä. Melkein osui muhun. Nyt vasta näin miehen tulevan ase kädessä alas kolmanteen kerrokseen vieviä portaita. Nyt ei ollut aikaa miettiä. Ammuin viisi laukausta miestä kohti toivoen että edes yksi osuisi. Kädet tärisivät hullun lailla. Ei olisi mikään ihme vaikka kaikki menis huti. En oo mikään mestari ampuja ja pelotti niin että hyvä kun ase pysyi kädessä.

Mies kaatui portaita alas kiroten samalla. Tais osua. Huh. Mä... mä just ammuin jonkun.

Potkaisin aseen pois miehen kädestä ja astuin sitten sisälle asuntoon. Taen on pakko olla jossain täällä. Sydän hakkas kuin viimeistä päivää kun hitaasti astuin pari askelta peremmälle. Ei näkynyt ketään. Mielessä kävi jo sekin vaihtoehto, että Lisa olis kusettanut mua eikä Tae edes ollut täällä. Entä jos tää oli vaan ansa mulle?

"Tae!" Huusin. En tiedä oliko järkevää. Jos täällä olis joku muukin niin nythän ne tietäis mun olevan täällä. Vastausta ei kuulunut.

Kuljin olohuoneeseen. Kivuliaat muistot valtasivat mielen kun näin taas pitkästä aikaa tuon niin tutun olohuoneen. Täällä olin joskus viettänyt paljon aikaa ja tuossa sohvalla menetin mun neitsyydenkin. Olinhan mä onnellinen silloin aluksi, mutta kaipaanko mä niitä aikoja? En tippaakaan.

"Taehyung!" Huusin uudestaan. Jostain asunnon perältä kuului vaimea huuto. Tai ei sitä edes huudoksi voi sanoa. Ryntäsin nopeasti sinne mistä ääni oli kuulunut. Ovi avautui narahtaen ja meinasin pudota järkytyksestä polvilleni kun näin Taehyungin. Olinhan mä tätä osannut odottaa, mutta se tuntui niin hirveältä nähdä se itse. Pojasta vuosi verta muutamastakin kohtaa ja tuo makasi sängyllä sidottuna alistuneena ja luovuttaneena. Kiirehdin äkkiä Taen luokse enkä tuossa vaiheessa enää kyennyt hillitsemään polttelevia kyyneleitä.
"Rakas... mitä ne on sulle tehny" olisi niin kovasti tehnyt mieli rutistaa tuo tiukkaan haliin, mutta pelkäsin satuttavani tuota. Päädyin suukottamaan tuota hellästi otsaan ja poskelle. Juutuin hetkeksi tuijottamaan tuon kristallisia silmiä, joista paistoi tuska ja pelko.

"Miks sä tulit Jungkook?" Kysyi Taehyung hennolla äänellä melkein kuiskaten. "Kai sä tiedät että tää on ansa? Sä et tuu pääsemään enää pois täältä" tuo jatkoi luovuttaneena.
"Mä tulin hakemaan sut täältä pois ja sen mä aion tehdä. Noi käsiraudat pitää saada irti..." sanoin miettien ja etsien jotain mistä olisi apua. "Tiiätkö yhtään missä noiden avaimet on?" Kysyin. Taehyung vain pudisti päätään.

"Me ei päästä täältä pois rakas. Mä... rakastan sua niin helvetin paljon mut meillä ei oo mitään toivoo. Niitä on monta" Taehyung katsoi minuun avuttomana. Juuri sitä minäkin pelkäsin, mutta on pakko olla joku keino. Ei ehkä ollun ihan loppuun asti suunniteltu tää mun pelastus operaatio. Rynnätä vaan suoraan tänne. Mun täytyy keksiä jotain.

"Mä aion saada sut täältä ulos elossa vaikka kuolisin ite siinä. Sä et ansaitse tätä kaikkee vaan mä" sanoin itkua äänessä. Taehyungin aikaisemmin niin apaattinen ilme muuttui nyt järkyttyneeksi. "Ei.. älä sano noin! Jos sä kuolet niin mä tapan itteni okei? Me selvitään täältä molemmat tai sitte ei kumpikaan" tuo sanoi hätääntyneellä äänellä. "Meillä ei oo paljoo aikaa ne tulee ihan kohta. Kato noista laatikoista" tuo lisäsi ja nyökkäsi varovasti lipastoon päin. Kiirehdin avaamaan ylimmän laatikon. Siellä oli puukko ja se piiska jolla Taea oltiin hakattu aiemmin. Niistä ei tainnut olla mitään apua. Riuhtaisin toisen auki. Jotain epämääräisiä kankaita ja ruostuneet pihdit. Nappasin pihdit käteen ja menin Taen luokse. Pihtien leikkausterät olivat kuluneen tylpiksi, mutta paremman puutteessa saavat kelvata.

"Ootko valmis?" Kysyin Taehyingilta samalla kun asetin käsirautojen metalliketjun pihtien väliin. Tuo vain nyökkäsi mutta ilmeestä näki tuon jo menettäneen toivon päästä pois. Puristin ruostuneilla pihdeillä kaikin voimin mutta ketju ei antanut heti periksi. Puristin uudestaan vielä kovempaa ja ihme kyllä yksi ketjun metallisilmukoista raksahti rikki ja Taen vasen käsi saatiin irti. Sydän löi ylimääräisen lyönnin ihan vain siitä pienestä toivon pilkahduksesta joka mielessäni kävi. Meillä ehkä olis pieni mahdollisuus päästä täältä jos nyt ensin saatais Taehyung irti. Siirryin vasempaan jalkaan. Puristin pihtejä rystyset valkoisina ja lopulta sain ketjun rikki. Kämmeniin sattui suunnattomasti. Seuraava ketju rikkoutui yllättävänkin helposti tai sitten sain adrenaliinista lisää voimaa.

Heti kun sain rikottua viimeiset käsitaudat tunsin Taen vetävän minut itseensä päin. Tuo kietoi tärisevät kätensä ympärilleni ja painoi irkusta turvonneet punan läikittämät kasvot rintaani vasten. Halasin hellästi takaisin ja silitin varovasti tuon selkää. Tunsin tuon koko kehon vapisevan. Juuri silloin asunnon eteisestä kuului oven avautumisen ääni ja useamman kuin yhden ihmisen askeleet kuuluivat tulevan sisään.

*****************************************

Okei... en nyt ees tiiä mitä mun pitäs sanoo. Siit on joku kolme viikkoo ku julkasin viimeks uuen osan. En nyt ala selittämää mitää, mul vaa meni motivaatio tähä ku en meinannu enää keksii mitä kirjotan tähä. Oon tosi pahoillani että kesti näi ikuisuus💔

Ja siitä uuesta kirjasta josta taisin joskus mainita. Mun piti tehä
Yoonmin mutta älysin että se tarina kuulostaa nii taekookilta että teen sittenki siitäki taekook kirjan. Alotan sen ehkä kuitenki vasta syksyllä tai loppukesästä mökillä koska kesällä ei oo oikei aikaa tai motivaatioo kirjottaa.

Vielä kerran anteeks että tässä kesti näi!