5 Luotia || Taekook

23. Vitun idiootti

Osa 23
-Vitun idiootti-

*Taehyung nk.*

Nojasin päätä junan ikkunaan miettien mitä kaikkea tässä nyt olikaan tapahtunut. Miten nopeasti kaikki tapahtuikaan. Nyt mä olin menossa Daeguun tädin luokse ja Jungkook jäi sinne Seouliin. Se oli sanonut rakastavansa mua ja tulevansa vielä hakemaan mut heti kun vaan on turvallista. Mulla on ollut tapana aina ylianalysoida kaikki ja väistämättä tuo puoli itsestäni otti taas vallan. Aloin spekuloimaan kaikkia mahdollisia syitä, miksi kook olis lähettänyt mut Daeguun. Niitä epätodennäköisiä, mutta jotka kuitenkin tuntuivat käyvän mun pahasti traumatisoituneessa mielessä järkeen.

Entä jos se lähetti mut pois koska se on kyllästyny muhun eikä haluu enää olla mun kans? Jos se ei koskaan haluukkaan enää nähä? Tai entä jos... se jotenkin päätyy yhteen Lisan kanssa. Jos se alkais taas olemaan Lisan kanssa niin sittenhän se ei enää ite olis hengenvaarassa, eikö niin? Sehän olis Jungkookille vaan järkevää. Kaikkihan aina puhuu siitä miten Jungkook ei jaksa samaa ihmistä kauaa ja on vaan fuckboy. Jos se nyt sitten viimein kyllästyy muhun? Jos niin tapahtuis niin lopettasin itteni samantien. Mitä mä täällä enää tekisin?

Tuloillaan olevat kyyneleet kirvelivät ikävästi silmäkulmassa. Ei mua edes itkettänyt sen takia, koska pelkäsin Jungkookin jättävän mut. Itkin, koska mä oon ihan hirvee ihminen. Miten mä saatan edes miettiä siitä mitään tuollaista. Kaiken sen jälkeen, mitä se on mun eteen tehnyt, mä edelleen kyseenalaistan sen tunteet mua kohtaan. Miks mä en vaan voi luottaa muihin niinkuin normaalit ihmiset? Jooh.. vanhojen traumojen takia, mutta tässä vaiheessa Jungkook oli mun kaiken luottamuksen arvoinen ja mä edelleen mietin siitä noin.

Mun olis pitänyt jäädä Seouliin. Mä jätin Jungkookin yksin.

Kännykän näyttöön ilmestyi viesti ilmoitus. Hetken jo kävi mielessä, että se oli Jimin, koska sehän oli ollut ainoa, joka mulle yleensä tekstasi. En tainnut olla vielä päässyt siitä yli. Järkytyin kuitenkin pahan kerran kun näin keneltä se oli. Ei kai taas...
Se on se sama tyyppi, joka laittoi mulle viestin silloin siellä kahvilassa, kun mua ammuttiin. Tiesin, koska olin tallentanut sen numeron nimellä 'asetyyppi.' Kylmät väreet kulkivat selkää pitkin ja kaikki ihokarvat nousivat pystyyn vain sitä miettiessä. Mua pelotti aivan sairaasti avata viesti.

Hengitystä pidättäen avasin viestin ja näytölle ilmestyi kuva ja teksti. Sydän tuntui pysähtyvän sillä samalla hetkellä, kun kuva piirtyi verkkokalvolleni. Kuvassa Jungkook makasi kovalla asfaltilla tajuttomana yltäpäältä tahriintuneena ja paidassa oli iso verinen läntti.

"Eih... Jungkook"

"Eiiii!" Huusin paniikin vallassa saaden kaikkien muiden matkustajien kummaksuvat katseet itseeni. Katsoivat minua kuin hullua.

Viestissä luki:
'Arvaappa kuka meillä on.
Jos joskus aattelit vielä nähdä sun pikku kookin elossa niin me ootetaan sua *** kadun päässä. Tuu yksin, ei poliiseja. Jos aattelit yrittää jotain niin sinuna miettisin kahdesti. Jungkookin henki on nimittäin mun käsissä.'

Paniikki ja suunnaton huoli sekä pelko olivat ottaneet minut täysin valtaansa. Ryntäsin sekavana junan käytävää pitkin lähimmälle ovelle. Horjahtelin muutaman kerran matkalla junan rymistäessä raiteita eteenpäin. Seuraavalle pysäkille Daejeoniin 8 minuuttia. Jään siinä pois ja palaan Seouliin ensimmäisellä junalla. Täältä Seouliin pitäis mennä alle tunti. Mitähän vittua minäkin aion tehdä niitä vastaan. Ei mulla oo mitään toivoa, mutten voi jättää Jungkookia. Jos se kuolee sinne niin sitten kuolen minäkin.

Mitä vittua Jungkookin päässä oikein liikkuu kun se jäi sinne yksin. Se lupas että se pärjää...

Pari kirkasta kyyneltä tipahti kännykän näytölle, johon keskustelu oli jäänyt auki. En saanut silmiäni irti kuvasta. Tunsin fyysistä kipua rinnassa. Ihan kuin joku olisi hitaasti ja kivuliaasti viiltänyt mun sydäntä palasiksi.

Tältäkö se tuntuu olla rakastunut?

***

Astelin synkkää Seoulin syrjäistä katua eteenpäin. Parin korttelin päässä pitäis olla se tie, jossa mun määränpää on. Voi hyvin olla että mun elämä päättyy sinne, mutta en aio kääntyä takaisin. Koko elämän oon ollut se pelkuri, mutta tällä kertaa mulla oli jotain mikä sai mut uskaltamaan. Koko keho tärisi ja hengitys kävi vaikeammaksi, mitä lähemmäs kohdetta saavuin. Paniikkikohtauksen oireita...

Kai tämä jonkunlaista lähiö aluetta oli. Karun näköistä. Näyttää juuri sellaiselta paikalta, joita on kauhuleffoissa. Tilannetta ei yhtään auttanut, että kello lähestyi jo uhkaavasti puolta yötä.

Heti kerrostalon kulmalta käännyttyäni näin mustan pakettiauton tien laitaan parkeerattuna. En ehtinyt edes lähelle, kun kuljettajan paikalta hyppäsi ulos pitkän oloinen mies ja toiselta puolelta joku tyttö. He jäivät odottamaan auton eteen, että tulisin lähemmäs. Auton kirkkaana suoraan silmiin loistavat valot estivät näkemästä henkilöitä tarkemmin.

Otin varovasti muutaman askeleen lähemmäs.
"Missä Jungkook?!" Huusin. Ei vastausta.
"Sanokaa ees onko se okei? Mun on pakko saaha tietää!" Siinä vaiheessa ääneni rikkoutui. Edelleen ei vastausta. Välissämme oli enää noin 5 metriä ja siinä vaiheessa tyttö lähti astelemaan minua päin.

"Sanokaa onko se ok! Hei mitä sä-" huusin kun tyttö vain parin metrin päässä minusta otti aseen esille ja osoitti sillä suoraan minua.

"Et liiku senttiäkään!" Tuo huudahti tuijottaen minua murhaavasti. Seisoin siinä sydän hakaten kuin viimeistä päivää, jähmettyneenä niille sijoilleni.
"Namjoon" tyttö murahti takanaan virnuilevalle miehelle. Tuo vilkaisi miestä ja nyökkäsi sitten päällään minua kohti. Namjoon kaivoi autosta jotain ja tuli luokseni. Hän väänsi molemmat käteni selän taakse ronskisti.
"Aiih mitä sä teet?! Entä Jungkook?"

"Hah! En olis uskonut että sut saa näin helposti. Vitun idiootti!" Tyttö naurahti ja loi kasvoilleen niin paholaismaisen virneen että selkäpiitä karmi. Sitten hän napsautti sormiaan ja saman tien tunsin kuinka mies painoi jotain pyyhettä tai liinaa lujaa kasvoilleni. Voimakkaan pistävä haju tunkeutui kaikkialle sieraimiin ja keuhkoihin. Koitin rimpuilla parhaani mukaan irti ja olla hengittämättä, mutta kaikki oli turhaa. Vetäisin keuhkot täyteen tuota pistävän hajuista ainetta ja saman tien meni taju.