5 Luotia || Taekook

12. Mitä me ollaan?

Osa 12
-Mitä me ollaan?

*Jungkook nk*

Taehyung katsoi minua ihan kysymysmerkin näköisenä. Ihmekkös tuo jos sanon ehkä tietäväni kuka sen tappouhkauksen lähetti.

"Kuka? Mistä sä sen voisit tietää?" Tämä kysyi hämmentyneenä.

"Mun on pakko käydä ensin kämpillä, tarvin varmistuksen että oon oikeessa" sanoin vain vastaukseksi. Ilmeestä näki että tätä ärsytti mun kiertelevä vastaus. Tiesin kyllä että Tae paloi halusta tietää enemmän, koska olihan tämä nyt aika iso asia, mutta en halunnut kertoa ennen kuin olisin varma. Tae hankkis itsensä vielä ongelmiin näiden ihmisten kanssa ja se on viimeinen asia mitä haluan.

"Jungkook ei taas tätä" taehyung sanoi avuttomana.
"Tässä asiassa on mun elämä kyseessä niin jos sulla on mitään tietoo niin kerro mulle pliis. Enkö mä ansaitsis tietää?" Ymmärrän täysin miksi Tae on malttamaton tässä asiassa.

"Mun pitää vaan käydä kotona ensin, kerron sitten kun tiedän" vastasin ja aloin tekemään jo lähtöä, kun tämä tarttui minua hellästi ranteesta.

"Mua pelottaa" hän sanoi äkisti. Äänestä kuului huoli.
"Jos sä nyt meet ja mä jään yksin niin-" puheesta kuuli että tämä oli peloissaan.

Otin häntä kädestä kiinni ja nostin sormella tämän leukaa niin että sain hänet katsomaan itseeni.
"Olin mä sitten oikeessa tai en, mä en enää jätä sua hetkeksikään yksin okei? Mä lupaan pitää sut turvassa oli mikä oli, koska en antais itelleni anteeks jos sulle kävis jotain. Tää kaikkihan on oikeastaan mun vika."
Tae oli selvästi helpottunut mutta samaan aikaan peloissaan. Tämä puristi huomaamattaan kättäni todella lujaa.

"Mutta entä nyt?" Hän kysyi.

"Sä tuut nyt mukaan mun kämpille, lupaan selittää siellä paremmin tän koko kuvion." Tämä tyytyi vain nyökkäämään.
"Vai mielumminko sä haluut sen kalkkiksen oppitunnille?" Kysyin kiusoittelevasti jolloin vanhempi tuuppasi minua leikkisästi olkapäähän. Ainakin olin saanut tämän hymyilemään.

Nousin ylös ja lähdin reippain askelin kävelemään kohti bussipysäkkiä Taehyung vanavedessäni. Tästä tulee vielä pitkä ilta.

***

Avain kääntyi lukossa ja ovi pieneen ja erittäin epäkodikkaaseen kämppääni avautui. Ei mua tosin enää häirinnyt näyttää sitä taelle, sehän oli nähnyt sen jo.

Koko matka oli ollut hiljainen. Kumpikaan ei ollut sanonut sanaakaan. Molemmilla taisi olla aika paljon ajateltavaa, enkä puhu nyt edes siitä tappouhkauksesta. Koko matkan mielessäni oli pyörinyt se puiston penkillä vaihdettu suudelma. Hitsi mua olikin jännittänyt sen pussaaminen. Eihän mulla ollut mitään hajua sen seksuaalisesta suuntautumisesta. Sehän olis saattanut vaan torjua mut tai alkaa pitämään mua täys idioottina... tai jotain. Tai entä jos se pitääkin?

Sen hetken jälkeen meidän välille kieltämättä on tullut jotenkin kiusallinen tunnelma ja tämä hiljaisuus vain pahentaa sitä. Molemmat varmaan haluais keskustella asiasta, mutta kumpikaan ei tiedä miten. Entä jos Tae nyt aattelee että se oli vaan virhe eikä se haluu mitään mun kans? Tietysti toivon että hän ei ajattele noin, koska itse ainakin ehdottomasti haluaisin olla tämän kanssa jotain enemmänkin.