5 Luotia || Taekook

11. Paljastuksia

Osa 11
-Paljastuksia-

*Taehyung nk*

Jungkook johdatti minut koulun ovista ulos raikkaaseen ulkoilmaan, edellen pitäen minua kädestä. Vetäisin keuhkot täyteen virkistävää keväistä ilmaa. Ehkä se tekikin ihan hyvää tulla ulos, kun koulussa sisällä ilma ei ole mitään parasta.

Kook vaikutti olevan hyvällä tuulella. Hän jopa hymyili, mikä oli outoa, koska yleensä sillä oli aina se sama murhaava ilme. Tunsin taas piston sydämmessäni. En olis uskonut että mulle on näin vaikeaa päästää irti tuosta ihmisestä. Eihän me olla edes tunnettu montaa päivää. Yleensä mä en ihastu helposti ihmisiin, edellisestäkin ihastuksesta taitaa olla jo vuosi aikaa. Jungkookista olin alkanut välittää näinkin nopeasti vaikkei meidän alku ollut mikään paras ja vaikka tiesin ettei se koskaan tulisi tuntemaan samoin. Jungkookissa on jotain aivan erityistä ja se oli samaan aikaan kiehtovaa ja pelottavaa.

Tämä veti minua perässään ulko-ovien jälkeen oikealle ja kääntyi sitten koululta poispäin vievälle polulle. Olin hämmentynyt miten tämä osaa kulkea meidän koulussa näin hyvin, kun ei edes käy täällä. Meidän koulu on oikeastaan aika nätillä paikalla. Täällä ei ole kauheasti liikennettä tai tiheästi rakennettua asutusta. Koulun vieressä virtaa puro niin lähellä, että sen solinan voi kuulla ihan koululle asti. Nyt se oli vielä talven läljiltä hieman jäässä mutta kuulin sen äänen jo selkeästi. Koulun lähellä on myös paljon hyvin hoidettua aluetta, joten ei tää ehkä mikään kamala sijainti koululle ollut.

Jungkook jatkoi kävelemistä vielä vähän ja johdatti minut muutaman kymmenen metrin päässä olevaan puistoon. Aurinko paistoi kirkkaasti taivaalta. Puistossa oli jonkun verran puita, joiden vielä kasvamis vaiheessa olevien lehtien välistä auringon valo siivilöityi. Kaunista.

Kook irrotti otteensa kädestäni ja kääntyi sitten kasvot minuun päin, ensimmäistä kertaa koko matkan aikana. Tämän silmät näyttivät säkenöiviltä auringon valon leikitellessä tämän pitkillä tummilla ripsillä ja lempeä tuuli pörrötti tämän hiuksia. Äkkiä jalat tuntuivat olevan spagettia ja vatsassa kihelmöi jännästi. Tää on se mitä Jungkook saa mut tuntemaan. Tämä istuutui puiston penkille ja nyökkäsi päällään penkkiä kohti kuin kehottaen minua tulemaan myös. Niin myös tein.

Istuessani päätin viimein rikkoa koko matkan kestäneen hiljaisuuden:

"Sä oot tainnut ottaa ihan tavaksi asti ilmestyä mun koululle millon sattuu"

"Hmm niin kai..." tämä hymyili mutta vakavoitui sitten.

"Taehyung, mä oon niin pahoillani jos mä loukkasin sua aamulla tai milloinkaan muulloinkaan. Mä en vaan-"

"Ei se haittaa, en mä mitään pikku juttuja muistele" sanoin, vaikka todellisuudessa mulle olikin tullut siitä aika paska fiilis. Tuossa ei varmasti ollut kaikki mitä tämä halusi sanoa. Niin kiireisesti tämä näpläsi takin hihaa että taisi olla vähän hermostunut. Ei siinä mitään, niin olin minäkin. Jäin odottamaan että tämä jatkaisi.

"Mä-" hän aloitti mutta sanat taisivat takertua kurkkuun. Tämän katse oli maassa. Laskin käteni tuon käden päälle jolloin hän nosti katseensa ja katsoi minua taas silmiin. Hymyilin hänelle lämpimästi, jolloin tämä näytti saavan hieman lisää itseluottamusta.

Hetken kook näytti miettivän mitä olisi sanonut mutta päätyi pysymään edelleen hiljaa. Hän vilkaisi käsiämme jotka pitivät edelleen toisistaan kiinni. Sitten hän hivuttautui penkillä lähemmäs ja nojautui minuun päin niin, että kasvomme olivat ehkä 10 sentin päässä toisistaan.