5 Luotia || Taekook

7. Oo kiltti älä jooko mee

Osa 7
-Oo kiltti älä jooko mee-

*Taehyung nk*

Kävelin Jungkookin perässä, pari metriä tästä jäljessä. Viivyttelin vähän ettei tarvitsisi kävellä hänen vierellään, koska se olisi ollut outoa. Tää koko homma on epäilyttävää. Alitajuntani koitti jossain pässäni kokoajan huutaa minulle että käänny jo helvetti soikoon takaisin, mutta jalat vain veivät eteenpäin.

Aika todennäköistä että huomenna saa lukea lehdestä mun murhasta tai jotain mutta sinisilmäisenä halusin jotenkin yrittää uskoa ettei sekään pohjimmiltaan oo niin paha ja, että se ihan vilpittömästi olis muuttanut sen käyttäytymistä mua kohtaan. Totuus kuitenkin oli ettei mun kannattais luottaa Jungkookin, sen mä tiedostin hyvin itsekkin.

"Mistä helvetistä sä ees tiiät missä koulussa mä oon?"
Kysyin viimein kun olin jo kyllästynyt ikuisuudelta tuntuneeseen hiljaisuuteen. Oikeasti hiljaisuutta oli kestänyt enintään pari minuuttia, mutta halusin vastauksia.

Jungkook vain sivuutti kysymyksen täysin. Ei edes vilkaissut muhun päin.

Olikohan sittenkään hyvä idea seurata. Hän johdatti minut bussipysäkille ja jäi odottamaan. Jäin seisomaan pienen etäisyyden päähän. Me oltiin ilmeisesti menossa bussilla johonkin. Voi helvetti mihin mä oon taas itseni laittanut.

"Jungkook, mihin sä oot menos? Mul ei sit oo rahaa bussiin"

"Mä maksan sut kans"
Hän vain sanoi sivuuttaen taas ensimmäisen kysymykseni kokonaan.

Awkward hiljaisuus vallitsi taas hetken, kunnes bussi tuli ja astuin Jungkookin perässä sisään. Vanhahko hieman äreän oloinen mies otti Jungkookin antamat kolikot antamatta edes vaihtorahaa. Tällaisia ne kaikki bussikuskit taitaa Seoulissa olla. Se ei kuitenkaan näyttänyt Jungkookia haittaavan sillä tämä tarrasi minua hihasta ja veti jo peremmälle bussiin. Menimme istumaan ihan bussin perälle. Istuin käytäväpaikalla ja kook ikkunapaikalla.

Mitä pidemmälle menimme, sitä hermostuneemmaksi tulin. Jostain syystä mun sydän alkoi hakkaamaan lujempaa ja tuntui että poskiani alkoi kuumottaa. Vilkaisin nopeasti vieressä istuvaa poikaa joka katseli ikkunasta ohitse kiitäviä maisemia. Huomaamattani katseeni takertui kiinni tämän suoraviivaiseen leukalinjaan ja isoihin silmiin joiden tummilla ripsillä aamun autingonsäteet leikkivät.

God damn enpä ollut aikaisemmin hoksannut miten jumalaiselta toi jätkä tosiaan näyttää.

Käänsin äkkiä katseeni pois ettei tämä huomaisi että tuijotan mutta jokin tämän kasvoissa veti puoleensa ja pian huomasin taas katsovani häntä. Pehmeän näköiset rosehtavat huulet olivat hieman erillään toisistaan, niin että näin juuri ja juuri hänen hampaansa. Nyt kun tarkemmin miettii niin se näyttää vähän pupulta. Oikeastaan aika suloista.

Ihan pieneksi hetkeksi, alle sekunniksi. Ei, millisekunniksi, jos edes sitäkään, ajatukseni harhailivat ajattelemaan miltä tuntuisi suudella tuota. Upottaa kädet sen pehmeisiin hiuksiin ja-

Stop. Lopeta tae. Sä et voi ajatella noin. Unohditko jo millainen kusipää se on? Ja sitä paitsi... jos se muka oikeasti olis muuttanut suhtautumista mua kohtaan, niin mitä se hyödyttäis? Mä en voi kuitenkaan enää koskaan nähdä sitä jos haluan säilyä hengissä.