5 Luotia || Taekook

20. Kaikkia ei voi pelastaa

Osa 20
-Kaikkia ei voi pelastaa-

*Jungkook nk.*

Lääkärit olivat saaneet asiat valmiiksi Taen kanssa ja minulle oli annettu lupa palata takaisin huoneeseen. Seisoin kuitenkin oven edessä jäätyneenä tietämättä mitä tehdä. En voi uskoa sitä todeksi. En halua uskoa sitä.

Jimin oli kuollut...

Miten mä voin vaan astella tonne sisälle ja kertoo Taelle, että sen paras kaveri on kuollut. Sen sydän särkyy. Varsinkin kun se kaikki on mun vika. Jimin oli se, joka auttoi Taea silloin, kun se oli ollut itsetuhoinen ja kyllästynyt elämään. Jiminillä on aivan erityinen paikka Taen sydämmessä. En tiedä miten Taehyung tulee selviämään tästä. Vielä pieni hetki sitten luulin asioiden järjestyvän ja lähtevän parempaan suuntaan, mutta sitten elämä puukottaa mua uudestaan selkään. Mä oon täysin ansainnut tän tuskan mitä koen juuri nyt, mutta Taehyung ei. Eikä Jimin... Mä en ees ehtinyt pyytää siltä anteeks. Mä oon tosiaankin pilannut kaiken.

En tiedä miten on edes mahdollista itkeä näin valtava määrä kyyneliä, mutta niin vain taas tunsin suolaisten kyynelhelmien valuvan poskea pitkin. Jimin oli 17.
Fricking 17. Sillä olis ollut koko pitkä ja onnellinen elämä edessä.

Vaikka kuinka yritin mielessäni kasata kokoon lauseita, joilla kertoisin Taelle, siitä ei vain tullut mitään. Ei ole mitään hyvää tapaa kertoa ihmiselle sen parhaan ystävän olevan poissa ikuisesti. Pahimmassa tapauksessa Taehyung alkaa vihaamaan mua tän takia. Mun takiahan se kuoli...

Pyyhkäisin nopeasti enimmät kyyneleet pois kasvoiltani, vedin syvään henkeä ja astuin ovesta sisään. En kertoisi sitä ihan vielä. Taehyung ei kestäisi sitä juuri nyt. Mun täytyi nyt hetki leikkiä vahvaa ja rohkeaa ihan vaan Taen takia. Sehän se tässä tukea kaipasi. Nyt mulla ei oo aikaa olla rikki tai palasina. Mä lupasin pitää huolta Taesta ja sitä lupausta en aio toista kertaa rikkoa. Ensimmäinenkin meinas olla kohtalokas.

"Jungkook... mitä on tapahtunu? Miks mä oon täällä?" Tuon ääni oli edelleen hento ja heiveröinen. Melkein kuiskaus. Nyt se oli jo vähän paremmin tajuissaan.

"En tiiä muistatko siitä mitään mut... sua ammuttiin. Siitä on nyt melkein kolme viikkoo." Astelin rauhallisesti tuon sängyn viereen istumaan.

"M-mä muistan jotain"

"Ei sun tarvi sitä nyt käsitellä. Tällaisista asioista toipuminen vie aikaa" tää koko tilanne toi koko ajan mieleen flashbackeja viime kesästä kun mua oltiin ammuttu olkapäähän. Siitä jäi fyysinenkin arpi, mutta kaikkein pahimpia oli ne henkiset. Tilannetta pahensi, että olin aivan yksin. Kukaan ei kertaakana vieraillut sairaalassa tai kertonut olevasta iloinen kun selvisin. Mulla se ei sentään ollut hengenvaarallinen, mutta näen edelleen painajaisia siitä.

"Onko sulla kaikki ok?" Kysyin.

"Joo kai"

"Sä et tiedäkkään miten paljon oon ikävöiny noita sun tähtisilmiä. Ja ylipäänsä sua." Katsoin tuota jonnekkin syvälle silmiin, uppoutuen täysin tuon lumoavaan katseeseen.

"Miten pitkään mä nukuinkaan?" Tae kysyi.

"Jotain kolme viikkoo. Mä oon odottanut täällä sua koko ajan." Sanoin yhä vain ihastellen tuon kauneutta.

"Vau... kolme viikkoo ja silti mun olo on väsyny ja uupunu"

"Nuku vaan jos sua väsyttää. Tarvit nyt lepoa" sanoin. Aion nyt pitää huolen että tuo todella saa levätä ja toipua rauhassa.

"Eiku ei mua sillälailla... haluun nyt vaan olla sun kans" tae jopa hymyili vähän ja se toi minullekkin ainakin hieman paremman mielen. Hetki olisi ollut vielä kauniimpi ilman raskasta taakkaa, jota kannoin harteillani.

"Siihen on kyllä hyvä syy miks mä suhun rakastuin, Kim Taehyung" kumarruin lähemmäs tuon kasvoja.
"Saanko mä" Tae vain nyökkäsi, jolloin painoin hellästi huulet tuon omille. Vain lyhyt hento suudelma, mutta voi että kuinka paljon olinkaan kaivannut tuota tunnetta.

"Mun mielessä on jotain yksittäisiä kuvia siitä tapahtuneista... muistan jotain" taehyung aloitti.
"Mä muistan kun menin ulos sieltä... ja sitten se asemies, se tais ampua... Jimin huusi... näin vain kun se kaatui mun eteen... ja sitten tunsin kipua ja kaaduin... sitten en enää muista mitään. Ottiko Jimin luodin mun puolesta?" Taehyung selitti melkein kyyneleet silmissä. Kuoliko Jimin Taehyungin takia? Miks mun sydämmen pitääkin kärsiä näin? Tää sattuu.

"Missä Jimin on? Kai sekin on täällä?"
Tää hetki tulikin nopeammin kuin mihin olin varautunut. Mun on pakko kertoo nyt. Muuten valehtelisin ja haluun olla sille kaikessa rehellinen. Taen on saatava tietää ennemmin tai myöhemmin eikä se asia tuu käymään ajan kanssa yhtään sen helpommaksi.

"Taehyung... rakas. Mulla on sulle vähän ikävämpiä uutisia. Mutta ensin, saanko mä halata sua?" Taehyungin ilmeestä näkyi huoli. Tuokin taisi nyt aavistaa ettei kaikki ollut kohdallaan.

"Tuu tänne istumaan" tuo hivuttautui sängyllä reunemmas niin, että siihen jäi tilaa minulle. Varovasti kiipesin tuon viereen ja kiedoin kädet suojelevasti hänen ympärilleen. Hänkin halasi minua.

"Niin mitä?"

"Katsos kun Jimin..." ja niin kerroin kaiken minkä vain suinkin tiesin.

*****************************************

Lyhyt ja tylsä osa taas sori.

Ja sori myös siit et Jimppa kuoli :(
Must vaan tuntu et nyt ois aika tappaa joku täs kirjas.

Oon nyt vaihteeks taas vähä sekasi sen kans et miten tuun lopettaan tän kirjan. Ei tää siis vielä loppumas oo mut sitte joskus. Jotenki mua kiinnostais kirjottaa tähä sellane surulline loppu. Rakastan surullisii loppuja ne on jotenki kauniita. Mut toisaalt mul on jo idea miten muutenki tän vois lopettaa...
Näitä elämän ongelmia

Katoitteko muuten BangBangConia?
Pysykää terveenä💜