Siivillä ajan [I] VALMIS

Luku 14

Seuraavana aamuna Valkotassu heräsi aikaisin, kuten Sulkakarva oli pyytänyt. Hän ei haluaisi myöhästyä, varsinkaan kun hänen mestarinsa oli klaanin varapäällikkö. Ties mitä Sulkakarva tekisi. Aamu oli yllättävän viileä, jos vertasi eiliseen aamuun. Tuuli oli viileä ja pilvet peittivät lämmittävän auringon. Ehkä se oli merkki siitä, että viherlehti alkoi hiljalleen olla ohi.
|
"Menemme korkeamännyille, sieltä löytyy nyt hyvin hiiriä ja oravia," Sulkakarva naukui oppilaalleen. Varapäällikkö hölkkäsi nopein ja kevyin askelin lävitse metsän, ja Valkotassun piti pinnistellä jotta pysyisi tämän perässä. Korkeamännyille saapuessaan, Valkotassu näki kaksijalkalan. Sen äänet kantautuivat hänen korviinsa. "Noniin, näytä minulle vaanimisasentosi," Sulkakarva naukui. Valkotassu tuijotti kaksijalkalan suuntaan silmiään räpäyttämättä, ja hätkähti kun varapäällikkö sähähti. "Kuunteletko sinä minua?" Naaras kysyi tuimana. "Joo, anteeksi," Valkotassu mumisi ja kääntyi ympäri, kääntäen katseensa pois kaksijalkalasta. Sulkakarva näytti jostain syystä kireältä ja mulkoili oppilastaan. "Parempi olla antamatta klaanille syytä epäillä uskollisuuttasi meille," Varapäällikkö varoitti ja nyt huokaisi. Hän vaihtoi kasvoilleen jälleen tyynen ilmaan ja katsoi oppilasta vakavana. "Vaanimisasento," hopeanharmaa naaras toisti. Valkotassu värähti, ja laskeutui vaanimisasentoonsa. Asento oli hieman kömpelö, mutta ei kuitenkaan mikään huono. Sulkakarva alkoi kierrellä oppilasta, ja hännällään korjasi tämän asentoa. "Häntä alemmas, pidä vartalosi hyvin lähellä maata. Älä pidä päätäsi noin korkealla," Mestari ohjeisti ja pysähtyi pian oppilaansa eteen katsomaan tämän asentoa. "Noin. Nyt kokeile vaania tuota puskaa kohti
Astu pehmeästi ja varo oksia sekä kuivia lehtiä, se rapisevat tassujesi alla," Sulkakarva naukui. Valkotassu kuunteli tarkkaavaisena, ja lähti hiljaa kohti puskaa, jota hänen mestarinsa oli osoittanut. "Hyvä, mene hieman nopeampaa," Mestari neuvoi ja seurasi tarkasti oppilaansa liikehdintää. Valkotassu keskittyi täysin vaanimiseen, ja sulki ulkopuolelle kaiken muun. Hän ei kuitenkaan saanut mielestään kaksijalkalaa. Naaras pysähtyi hieman ennen puskaa ja kääntyi katsomaan mestariaan. "Menetit keskittymisesi lopussa ja astuit liian raskaasti, mutta muuten meni hyvin," Sulkakarva naukui ja silmäili oppilastaan. "Mikä on ongelmasi?"

Valkotassu luimisti korviaan, miten niin mikä oli hänen ongelmansa. Syntyi pitkä hiljaisuus. Sulkakarvan painostava katse sai Valkotassun ahdistuneeksi. "Vastaatko?" Varapäällikkö kysyi tyynesti. "Ei minulla mitään ongelmaa ole," Valkotassu väitti ja istuutui, kääntäen katseensa pois mestaristaan tuimana. "Näen että et pysty keskittymään asioihin kunnolla," Sulkakarva naukui. Viileä tuulenvire pörrötti Valkotassun karvoja. Taivas oli edelleen pilvessä ja ilma oli viileä. "Johtuuko se entisestä elämästäsi, kotikisun elämästä sekä perheestäsi ja ystävistäsi?" Sulkakarva naukui, hänen tuima äänensä oli kadonnut ja muuttunut hiljaiseksi, rauhoittavaksi. "Ei!" Valkotassu tiuskaisi, hän ei voinut vastustaa muistojen tulvaa, joka sai hänet tärisemään. "Eli siis kyllä," Sulkakarva huokaisi ja istuutui. "Mitä väliä! Ihan kuin sinä välittäisit, et ole joutunut jättämään kaikkea taaksesi, et ole kokenut sisaresi kuolemaa, sinua ei syrjitä koska olet syntynyt jossain muualla
Et sinä tajua, etkä ikinä tule tajuamaan!" Valkotassu huusi ja nousi seisomaan. Naaras lähti juoksemaan kohti leiriä, yllätyksekseen Sulkakarva ei lähtenyt hänen peräänsä. Oppilas yritti nähdä jotain kyynelien sumentamilla silmillään, ja onnistui eksymään, kuitenkin päästen joelle. Joki virtasi vuolaasti ja liplatti vasten rantaa ja sen kiviä. Valkotassu lässähti istumaan, ja tuijotti nyyhkyttäen vettä.
|
Valkotassu ei ollut huomannut nukahtaneensa, ja heräsi märkänä vesisateessa. Se oli vain tihkusadetta, mutta sade oli alkanut ja jonkin aikaa sitten. Taivas oli harmaa ja aurinko ei paistanut. Oli myöhä ilta, klaanissa alettaisiin olemaan huolissaan. Valkotassun nousi seisomaan ja katsoi jokea, sitä inhottavaa jokea joka oli vienyt hänen veljensä hengen. Harmi että se oli vain joki, sillä sille ei voinut kostaa. Oppilas huokaisi ja lähti turkki märkänä kohti leiriä. Aurinkokivillä näkyi hahmo, joka lähti häntä kohti. "Valkotassu! Tähtiklaanin sentään löysimme sinut," oppilasta kohti tuleva soturi henkäisi. Naaras tuijotti tassujaan, Harmaatähti oli lähettänyt partion etsimään häntä, tietenkin... Tihkusateen läpi Valkotassu näki lisää kissoja, ehkä neljä. Ensimmäisenä hänen luokseen ennätti Leijonanharja, sitten Puumatassu. "Mitä ihmettä täällä teet?" Puumatassu kysyi heti. Hänen ystävänsä vain kohautti lapojaan. Tihkusade alkoi voimistua, ja tuuli heitti karvoja Valkotassun kasvoille. "Lähdetään takaisin leiriin, emme halua että kukaan vilustuu," Käkisuu niminen soturi naukui muiden takana. Hän ei selvästi halunnut kastua yhtään enempää.

Etsintäpartio johdatti Valkotassun leiriin. Naaras oli koko matkan vältellyt muiden katseita ja kysymyksiä. Vesisade voimistui hetki hetkeltä, yöhön mennessä tulisi varmaan kaatosade. Oli ilta, ja kissat olivat vetäytyneet pesiinsä. Valkotassu passitettiin Pulunlaulun tarkistettavaksi, ties miksi.
|
"Kaikki hyvin? Olimme niin huolissamme," Pulunlaulu naukui heti Valkotassun nähdessään. Yrttivarastosta kuului kompurointia, ja pian Korppitassu kompuroi esiin. "Luulin että olit palannut kaksijalkalaan!" kolli voihkaisi ja loikkasi ystävänsä luokse. "Olet ihan märkä, ethän ole vilustunut tuolla sateessa?" Pulunlaulu kysyi huolissaan. "Ei, olen ihan kunnossa," Valkotassu huokaisi ja tutki tassujaan syyllisellä katseella. "Et kyllä vaikuta siltä, että kaikki olisi hyvin," Korppitassu maukui ja puski ystävänsä lapaa. Valkotassu huokaisi, ja oli juuri sanomassa jotain kun raskaat askeleet kertoivat siitä, että joku oli tulossa. Harmaatähti löntysti sisälle pesään karvat liimautuneet kiinni ihoon, tehden kollista pienemmän näköisen. "Tervehdys," päällikkö naukui ja purautti märkiä karvojaan. Jostain syystä, Harmaatähti ja Pulunlaulu vaihtoivat kiusaantuneita katseita, sitten kääntäen katseensa pois. Valkotassu murahti jotain itsekseen, ja käänsi sitten katseensa suoraan Harmaatähden silmiin. Harmaatähti pyöritteli tassujaan ja katseli ympärilleen, hän vaikutti hieman hermostuneelta ja vaivaantuneelta, mutta miksi? "No, millainen oli ensimmäinen harjoituksesi?" päällikkö kysyi kömpelösti ja istuutui lässähtäen maahan. "No jos totta puhutaan, ei hyvä," Valkotassu myönsi ja vilkaisi Korppitassua, joka oli istuutunut hänen viereensä. Ulkona oleva sade peitti alleen äänet, jonka takia kissat joutuivat puhumaan hieman kovempaa. "Miksi niin," Pulunlaulu naukui. "Olin ilkeä Sulkakarvalle, ja lähdin," Valkotassu myönsi ja vilkaisi varovaisesti Harmaatähteä, toivottavasti tämä ei vain karkoittaisi häntä klaanista. Pulunlaulu kurtisti kulmiaan ja vilkaisi jotenkin omituisen tärkeällä katseella Harmaatähteä. "Tuskin siitä niin paljoa haittaa on, Sulkakarva antaa sinulle kyllä varmasti anteeksi," Korppitassu naukui ystävälleen ja väläytti lempeän hymyn. Harmaatähti kuitenkin vaikutti pelästyneeltä ja kireällä. "Sulkakarva ei ole palannut leiriin," päällikkö naukui ja painoi kyntensä maahan. "Toivottavasti hänelle ei ole käynyt mitään," Pulunlaulu mumisi. "Ehkä häntä pitäisi lähteä etsimään," Valkotassu naukui, hänen äänensä oli huolestunut. "Jos hän ei aamuun mennessä palaa, lähetän etsintäpartion," Harmaatähti maukui ja lähti nopeasti ulos pesästä, hän ei edes hyvästejä sanonut. "aika mennä nukkumaan," Pulunlaulu hoputti oppilaita. Miksi aikuiset käyttäytyivät niin oudosti?

//Ignooratkaa muuten nuo | merkit kappaleiden välissä