To The Boy I Love

Kooma

Professori McGarmiwa oli vienyt omat tupalaisensa Sairaalasiiven eteen. He eivät olleet päässeet sisälle, sillä ovet oltiin pistetty lukkoon. Harry istui kalpeana ja huonovointisena käytävälle pistetyssä tuolissa. Hermione oli tämän vieressä pitämässä toista lohduttavasti käsistä kiinni. Ron silmäili kattoa vähät väliä aina huokailen. Häntä hävetti, kun oli pitänyt Harryn lähellään eikä ollut antanut Malfoyn edes puhua tälle sanaakaan moneen päivään, ja nyt luihuinen sitten makasi tajuttomana Sairaalasiiven vuoteella.
-Anteeksi, että olin myöhässä. Professori McGarmiwa, voisittekohan palata kentälle? Siellä on täysi kaaos meneillään eikä kukaan oikein osaa hillitä sitä. Minun on pakko kysyä herra Malfoyn voinnista, noh, olenhan minä sentään suurimmaksi osaksi myös vastuussa tästä! matami Huiski ilmoittaa tullessaan kiireellä käytävälle.
-Hyvä on. Jääkää te kolme tänne. Menkää sisään vasta sitten, kun te saatte luvan, McGarmiwa vastaa, kunnes lähtee pois paikalta. Kolme teiniä katsoo, kun Huiski menee sisään ja laittaa oven kiinni perässään. Aika vain vieri eteenpäin eikä mitään kuulunut. Harry oli saanut rauhoiteltua itseään, vaikka huolissaan hän silti oli. Draco on taitava lentäjä. Mitä siis areenalla oikein tapahtui? Yrittikö Malfoy liikoja itseltään vai oliko taustalla jotain muutakin? Harryn mieltä kaiversi rasittava syyllisyydentunne. Hänen olisi pitänyt estää tätä tai keksiä jokin muu keino, jolla poika olisi voinut todistaa olevansa tosissaan heidän suhteen. Oli ahdistavaa odotella Sairaalasiiven ovien avautuvan ja kuulemista siitä mitä Dracolle oli tapahtunut.
-Miksihän me emme saa mennä sisälle? Eihän ovia olla koskaan lukittu, kun esimerkiksi Harrylle on tapahtunut jotain, Ron ottaa ilmi. Hermione katsahtaa punahiuksiseen sellainen ilme kasvoillaan, joka kertoo tämän asian olevan täysin selvä.
-Hän on Malfoy, täysverisen suvun jäsen. Luuletko tosiaan, että Lucius Malfoy antaisi kaikkien kyyliä poikaansa silloin, kun hän ei ole täydessä kunnossa? Tekisi koko suvusta naurunalaisen. Tai ainakin he niin ajattelevat... hän kuiskaa hiljaa. Silloin käytävältä alkaa kuulumaan askelten kopina, jolloin kolme rohkelikkoa kääntävät kiinnostuneena katseensa henkilöön, joka saapuu parhaillaan juuri heidän eteensä. Ronin ja Hermionen ihokarvat nousevat pystyyn, kun he näkevät tummaan viittaan pukeutuneen miehen, jonka hiukset ovat platinan vaaleat sekä todella pitkät. Miten sattuikin, että Hermione oli juuri maininnut Lucius Malfoyn ja nyt hän sitten seisoikin siinä. Todella kylmältä näyttävä keski-ikäinen mies katsoi tarkkaavaisena Harrya, joka tuijotti takaisin. Heidän katseensa ei irronnut hetkeen, kunnes ovesta putkahti Kalkaros ja pyysi Dracon isän sisälle.
-Tässä ei käy hyvin... Dumbledore saa varmasti isot uhat päällensä, Weasley mutisee vaivalloisesti. Harry vilkaisi vielä kerran oven suuntaan, mutta nojaa sitten seinää vasten ja huokaisee. Oli ärsyttävää odotella ulkopuolella.

...
Kaksi tuntia oli kulunut huispausturnauksen loppu hetkistä. Kolmikko oli melkein nukahtanut jo paikoilleen, kunnes kuului narahdus ja sitten ovi aukesi. Harry hyppäsi melkein hengiltä pystyyn.
-Olemme todella pahoillamme tapahtuneesta, herra Malfoy. Lupaamme, että poikanne saa hyvää hoitoa matami Pomfreyn käsissä. Ennenkuin huomaattekaan, hän on jo herännyt! Dumbledore sanoo luihuisen isälle.
-Antaa olla viimeinen kerta, kun tällaista tapahtuu pojalleni! Jos tulen kuulemaan lisää onnettomuuksia, niin voitte olla varma, että vien asian Taika ministerille! Lucius sähisee raivosta punaisena.
-Aivan niin, aivan niin. Mennäänpä työhuoneeseeni juttelemaan, Dumbledore vastaa ystävällisesti. Malfoy lähtee edeltä kohti rehtorin huonetta, kun taas parrakas mies jää seisomaan paikoilleen. Hän nyökkää hiljaa Harrylle ja kumppaneille, joka meinasi sitä, että he saivat käydä katsomassa Dracoa. Sitten tämä lähti Luciuksen perään maltillisesti pitäessään käsiään takanaan. Harry ei suinkaan odotellut vaan rynni ovea kohti täysillä. Sen takia hän meinasi törmätä professori Kalkarokseen, matami Huiskiin ja Hagridiin, jotka hekin olivat olleet sisällä.
-Minne noin kiire, Potter? Kalkaros kysyy hyytävästi arpinaaman ollessa melkein toisessa kiinni.
-Katsomaan Dracoa, Harry murahtaa välittämättä ollenkaan toisten yllättyneistä ilmeistä. Hän ohittaa aikuiset ja juoksee nopeasti vuoteen päällä makaavan Malfoyn luo.
-Draco... rohkelikko kuiskaa haikeasti istuessaan sängyn vierelle. Luihuisen kasvot olivat kalpeat ja hänen silmänsä kiinni. Pojan platinan vaaleat hiukset sojottivat sinne tänne.
Harry asetti kätensä ihastuksensa kädelle. Ne olivat edelleen lämpimät, ja ihan hyvä vain, nimittäin se sai rohkelikon sydämen sykkeet tasaantumaan. Tietenkään Draco ei ollut kuolemaisillaan, mutta se tuntui siltä.
-Voisitkohan siirtyä? matami Pomfrey kysyy tepastellessaan paikalle. Hän kastelee Dracon kasvot hennosti pienellä pyyhkeellä, jotta saisi kaikki liat pois. Harry katsoo vaivaantuneena sivusta, kunnes uskaltautuu aukaisemaan suunsa:
-Mikä hänellä on?
-Koomassa, nainen vastaa hiljaa.
-Tuliko Dracolle isompia vammoja? Harry kyselee tiedonhaluisena.
-Minulla on vaitiolovelvollisuus, poika hyvä. En voi kertoa potilaani tietoja, sillä voisin saada vakavan tuomion, jos joku vielä kuulisi, että olen puhunut ohi suuni yhdelle oppilaalle! matami Pomfrey selittää kylmästi. Hermione ja Ron, jotka seuraavat tilannetta etäämmältä, vilkuilevat toisiaan hiljaa.
-Mutta... Uskon, että Malfoy antaisi luvan kertoa tilanteensa! Niin myös Dumbledorekin. Minä ihan oikeasti tahdon tietää! Harry inttää. Matami Pomfrey pudistaa vaivalloisesti päätänsä, suoristaa selkänsä ja lähtee kohti toimistoaan. Harry ei anna periksi, vaan pysäyttää hoitajan sanoillaan.
-Kerro minulle edes milloin Draco herää! Pyydän, tahdon tietää edes sen... hän anelee toivottomana.
Matami Pomfrey kääntyy katsomaan tätä, jolloin tämän kasvoille leviää haikea ilme.
-Kunpa tietäisin... Koomassa voi olla useita viikkoja tai jopa kuukausia. Ei siis voi tietää, milloin poika herää, nainen kertoo vakavana, kunnes jatkaa matkaansa toimistoonsa.
Harryn olo muuttui jatkuvasti vain surkeammaksi. Hänen nähdessään luihuisen makaavan silmät kiinni, tietämättä mitä tällä hetkellä tapahtuu, nuoren rohkelikon sydän murtuu.
"Minun on mentävä. Mene sinä suoraan ystäviesi luo katsomoon. Äläkä ole surullinen. Jos pelkäät jotain sattuvan, muista, ettet ole yksin."
Nuo olivat Dracon viimeiset sanat Potterille, ennenkuin tämä oli mennyt pelaamaan huispausta. Viimeinen suudelma otsalle... Viimeinen lähellä oleminen, jolloin kumpikin heistä oli ollut vielä tajuissaan...
Miksi juuri Dracolle piti käydä noin?
-Mitä sinä oikein yritit?! Tiesitkö, että näin saattaisi tulla tapahtumaan?! Mikset vain voinut totella minua?! Harry parahtaa itkuun istuessaan sängylle takaisin ja halatessaan koomassa olevaa varovaisesti. Ron on aikeissa mennä rauhoittelemaan parasta ystäväänsä, mutta Hermione pysäyttää hänet tarttumalla tätä hihasta kiinni.
-Älä mene. Harryn on annettava itkeä nyt ihan kunnolla ja olla Malfoyn lähellä, tyttö kuiskaa tiukasti.
-Hän romahtaa ihan täysin! Weasley sähähtää kiukkuisesti.
-En usko, että niin tapahtuu enää, Ron! Ehkä tämä opettaa jotakin Harrylle. Ystävämme kyllä selviää! Hermione sanoo vakaasti. Punahiuksinen poika hiljentyy ja katsoo takaisin itkevään poikaan.
-Mitä tämä tilanne muka opettaa? hän kysyy hämmentyneenä.
-Heidän siteensä vahvistuu. Vaikkei Malfoy voittanutkaan, Harry pysyy edelleen lähellä. Heidän suhteensa ei siis vielä ole ohi, se on ainakin varma, Granger tiedostaa viisaasti. Ron hymähtää, kunnes muistaa ajatuksensa silloin huispaus kentällä.
-Kuule, Hermione... Entä, jos Malfoyn ei alunperinkään ollut tarkoitus voittaa huispausta todistaakseen olevansa edelleen rakastunut Harryyn? Eli ainoa, mitä hän yritti voittaa itselleen välittämättä siitä voittaisiko turnausta... poika miettii ääneen.
-... Oli Harryn sydän. Hän oli siis itsevarma sekä mahdollisesta häviämisestä huispausturnauksessa, myös Harryn tunteiden voittamisessa. Tulipa tappioksi sitten häviö tai voitto, Malfoy tiesi Harryn pysyttelevän ainakin puoliksi hänellä. Uskomatonta... Jos olemme oikeassa, Ron, voimme olla varmoja, että Dracolla on tosiaankin taitoja sekoittaa pakkaa, Hermione jatkaa siirtäessään etu hiuksiaan korvansa taakse.
-Uskomatonta, kuinka hänen itsevarmuutensa hämäsi. Malfoy tosiaan piti lupauksensa siinä, että ainoa vaihtoehto on voitto. Kaksi suunnitelmaa ja yksi lopputulos, Ron puuskahtaa hieman ihailevasti. Draco teki virheitä, mutta piti myös lupauksensa. Hän ei lopettanut ennenkuin sai varmasti sen minkä oli tahtonutkin. Jopa Ron Weasley, Malfoyden vihaaja, piti Dracoa aika viileänä tyyppinä. Sitä hän ei kuitenkaan kehdannut mainita ääneen. Harry ei ollut kuullut ystäviensä puheita, sillä tämä itki lakkaamatta. Onko enää päiviä milloin poika voisi olla itkemättä?
-Herää, Malfoy! Jos et herää, niin en suostu olemaan enää poikaystäväsi! Harry aneli toivottomana. Tietenkin hän sanoi nuo sanat vain sen takia, jotta luihuinen heräisi, vaikkei se edes ollut mahdollista.
-Sinä lupasit, että teet mitä vain vuokseni... Mikset sinä siis herää? Harry rutistaa käsiänsä toisen paljaalle ylävartalolle. Hän oli puhki tästä kaikesta kamalasta, muttei tämä tahtonut enää perääntyä. Poika tahtoi jaksaa Dracon heräämiseen asti, kunnes pystyi taas kertomaan tälle, että hän vielä välittää eikä tahdo koskaan erota.
-Rakastan sinua... Potter kuiskaa rikkinäisesti.

~~~~
Tän osan julkaiseminen nyt vähän venähti... Kirjoitin sitä paitsi kaikessa kiireessä, sillä tääkin osa oli nyt tälläinen nopee väliosa, jossa ei tapahtunut mitään muuta kuin suremista. 🤧
Toivottavasti teillä on mennyt hyvin ja olette muistaneet tehdä kaikkea sitä, mistä pidätte! ❤️
Näemme pian uudessa luvussa ✨
Byee! ~