Vaikeuksista voittoon!

Part 22

Istun työpöydän ääressä ja kuuntelen musiikkia minun kajareista. Selailen taas vauva.fi palstoja minun tietokoneelta. Tunnen, kuinka tuska hiipii minun sieluuni. Kaikki tuntuu niin vaikealta. En saa ajatuksiani hetkeäkään pois vauvasta ja Leosta. En varmaan pysty tekemään aborttia, mutta en tiedä haluanko kumminkaan vielä lasta. Kaipaan Leoa tai jotain kuka olisi minun kanssa tällä hetkellä. Halaisi minua takaapäin ja vain olisi. Lohduttaisi ja sanoisi, että kaikki järjestyy. Leo täytti minun onneni, kaikki paha oli pois, kun hän oli minun rinnallani. Jos en olisi paksuna olisin aika varmasti jossain vetämässä kännejä. Nyt vasta alan oikeasti huomaamaan kuinka paljon kaipaan sitä tyhmää jätkää, joka saa minussa niin monta tunnetta samaan aikaan. Katson itseäni peilistä ja huomaan, että minun omat ruskeat hiukset alkavat pursuamaan vihreäksi värjättyjen hiusten seasta. Naamani on väsyneen näköinen huonojen nukuttujen öiden jälkeen. Nostan puhelimen ja valitsen sieltä Leon numeron. Puhelin tuuttaa pari kertaa kunnes tuo vastaa.

"Moi" tuo vastaa puhelimeen. 

"Moi tota ookko yksin?" kysyn, koska en halua puhua, jos Mirella on siellä. 

"Öö joo oon Mirella tulee puolentoistatunnin päästä" tuo vastaa ihan kuin tietäisi miksi kysyin sitä. 

"Voitaisko nähä, ois vähä asiaa" sanon ja suljen silmäni. 

"Joo no vaikka, nähäänkö siinä samassa puistossa ku viimeks?" Leo kysyy. 

"Joo käy mulle" sanon ja avaan silmäni. 

"No moikka" Leo sanoo ja en osaa vastata siihen mitään. Pian kuulen jo tuuttauksi puhelimesta. Sammutan puhelimen ja vedän kaapista Niken lökärit jalkaani ja puen yli suuren hupparin päälleni. En jaksa panostaa ulkonäkööni, joten vedän vain hupun päähäni. Kävelen eteiseen ja vedän converset jalkaani ja otan takin naulakosta, jonka heitän päälleni.

Lähden kävelemään puistoon. Näen kahvilan, joka saa nälkäni heräämään. Tajuan vasta nyt, että en ole syönyt mitään lukion jälkeen. Jatkan matkaani puistoon ja pian jo olen siellä. Lähden kävelemään sille samalla penkille, kuin silloin ja huomaan tuon huppupäisen äijän, jonka suusta tulee savua istuvan siinä jo. Tuo kuulee ilmeisesti hiekan rahinan ja kääntää kasvonsa minuun. Katulamppu valaisee hänen kasvonsa, vittu se on hyvän näköinen. Tuo polttaa rauhallisesti tupakkaansa ja kääntää pian kasvonsa takaisin sinne, missä ne oli ennen minun tuloani.

Leon nk. (Hahaa pääsette tänkin pään sisään)

Alva istuu vierelleni ja tunkee kädet syvemmälle taskuunsa. Puhallan savut ulos ja käännän katseeni tuohon. Tuon kasvot näyttävät väsyneeltä ja ehkä hieman jännittyneeltä. 

"Nii oliks sulla mitä" sanon ja kuulostan ehkä hieman turhaantuneelta, joka saa Alvan katseen kohtaamaan minun katseeni. Tuo katsoo minua hieman oudosti ja tutkailee minun kasvojani. 

"Mää kävin tänään neuvolassa" tuo vastaa yhtäkkiä. 

"Ai" en keksi mitään muuta sanottavaa. 

"Meijän lapsi on siemenen kokonen" tuo jatkaa. En osaa sanoa mitään, kaikki iskee jotenkin minun kasvoilleni suurempana kuin ennen. Alva on oikeasti raskaana ja minusta on tulossa ehkä isä. 

"Mää oon miettiny aika paljo" Alva sanoo ja katsoo minua todella väsyneesti. Tajuan vasta nytten, että en ole ajatellut lasta melkein ollenkaan. Olen vain keskittynyt Mirellaan ja tajuan, että en ole ajattellut ollenkaan Alvaa, joka kantaa minun lastani sisällänsä. 

"Mulla ei oo hajuakaan mitä mä aion tehä, kumma näin sen pikkusen siellä en ollut uskoa, että se oikeesti on siellä. Mulle tuli jotenkin semmonen tunne et emmää halua sille mitää pahaa ja et sen on pakko päästä tänne maapallolle." tuo sanoo tiuhaan tahtiin ja hengittää hieman raskaasti, joka saa minun pääni vielä enemmän sekaisin. 

"Mut en tiiä onko mää vielä valmis saamaan lasta." tuo jatkaa vielä hieman ja katsoo kenkänsä kärkiä. En ole ajatellut ollenkaan, tunnen itseni aivan idiootiksi. Miten olen voinut unohtaa tämän kaiken! Minun tekisi tällä hetkellä niin paljon kävellä lähimmän rakennuksen luo ja lyödä päätäni sen seinään. 

"Leo mitä me tehään?" Alva sanoo ja katsoo minua surullisilla silmillänsä. 

"Mulla ei oo hajuakaa" sanon pahoittelevasti ja nyt on minun vuoroni katsoa kenkiäni. 

"Jos me aijotaa pitää se lapsi, nii mää tarviin oikeesti sua, en mää pärjää yksin." tuo katsoo minua ja huomaan tuon poskella menevän kyynel. Alva kuitenkin pyyhkii sen nopeasti. En osaa sanoa mitään. En tiedä olenko valmis isäksi, huolehtimaan jostain pikku kakarasta. Mitellä Mirellakin sanoo. Meillä menee juuri nyt ihan helvetin hyvin, en vaan voi pudottaa sille tämmöistä pommia. Katson suoraan tuon ruskeisiin silmiin, joka hukuttaa minut suoraan tuon likan syövereihin. Yhtäkkiä alan kaipaamaan niitä iltoja, kun tuo istui meidän keittiössä, eikä Mirella. Tunnen tuo surun ja sen kuinka pihalla tuo on kaikesta.

Alvan nk. 

Istumme siinä vain ja katsomme toisiamme suoraan silmiin. Emme sano mitään toisillemme, koska tiedämme molemmat että olemme aivan sekaisin. Huomaan kuinka tuon kasvot lähenevät minua ja sydämmeni alkaa hakkaamaan tuhatta ja sataa. Tunnen kuinka kroppani heittää hullunmyllyä. Tuon kasvot vain lähenevät sekuntti sekuntilta koko ajan vain lähemmäs ja sydämmeni alkaa hakkaamaan kovempaan. Pian tunnen nuo tutut ja lämpimät tupakalta maistuvat huulet omillani. Tuo ottaa minun niskasta kiinni ja vastaan tuo suudelmaan. Tunnen kuinka sydämmeni kokoontuisi kasaan, samalla sekunnilla se taas alkaa säröilemään, kun Leo vetäytyy suudelmasta. Olen ihan ällikällä lyöty, emme kumpikaan osaa sanoa mitään. Leo katsoo kauas pois ja tiedän, että tämä keskustelu on loppu. Nousen penkiltä ja lähden poispäin. 

Kuulen takaatani vielä yhden sanan "Anteeks"  joka haihtuu saman tien ilmaan. 

.....................................................

Sanoja 811

Olkaapan hyvä, vähän uutta näkökulmaa tarinaan. ❤

-Jaaaa_a