Joonas&Joel

2.

~Joonas~
Hyppään sohvalla makaavan Joelin päälle. Hän hätkähtää hieman ja katsoo minua kysyvänä. Hän on syötävän suloinen. Painan pääni käsilleni ja katson häntä hymyillen. "Eikö Niko kerenny täyttämään sun läheisyyden kaipuuta?" Joel kysyy. "Mä halusin halia sun kanssa", sanon. Vitut minä en edes ole halunnut halia Nikon kanssa pitkään pitkään aikaan. Se on toiminut vain lohdutuksena, koska tiedän etten voi saada Joelia. Eikä Joel ole niin avoin ihminen, että hän haluaisi koko ajan läheisyyttä. Ihan hyvä varmaan sinäänsä. Roikkuisin muuten koko ajan hänessä. "Voinko mä tulla työpäivän jälkeen sun luokse?" kysyn. "Mun kämppä on tosi sotkunen", Joel sanoo hieman vaivautuneena. "Okei. No jos sua kiinnostaa, sä voisit tulla myös mun luokse", ehdotan. Joel nyökkää. "Mä tuun sun luokse", hän sanoo. Hymyni levenee entisestään. Kierrän käteni Joelin ympärille ja painan pääni hänen rintakehälle. Väsyttää. Enkö minä voisi ottaa pikku torkut? En nukkunut hyvin viime yönä, koska minä suoraan sanottuna vain unelmoin. Ajattelin Joelia. Olen ollut auttamattoman kusessa häneen jo parin vuoden ajan. Aluksi ajattelin, että tämä menee ohi, mutta tässä sitä ollaan makaamassa ihastukseni päällä erittäin onnellisena hänen läheisyydestä. Joel huomaa väsymykseni. "Sä voit nukkua. Mä herätän sut sitten, kun pitää", hän sanoo hiljaa. Nyökkään pienesti. Joel kiertää toisen kätensä ympärilleni ja toisen hän nostaa hiuksiini alkaen silittää niitä. Perhoset tanssivat vatsassani. Tässä on todella hyvä olla.

_ _ _

"Joonas. Sun pitäis herätä", kuulen tutun äänen sanovan. Painan kasvoni vain enemmän kyseisen äänen omistajan rintakehälle. En jaksa herätä saatika nousta. "Muut lähti jo. Mekin voitais", ääni jatkaa. Avaan silmäni laiskasti ja nostan pääni pois Joelin rintakehältä. Näen Joelin huulilla pienen hymyn. On kiva nähdä, kun hän hymyilee. Hän on ollut lähiaikoina jotenkin todella maassa. "Onko pakko?" kysyn haukotellen. Joel naurahtaa hieman. "On. Eikös mun pitäny tulla sun luo?" hän muistuttaa. Aivan. Väsymykseni on hetkessä kadonnut. Nyökkään ja nousen pois Joelin päältä. Joel värähtää. Katson häntä hieman huolestuneena. "Kaikki ookoo?" kysyn. "Joo. Tuli vaan kylmä, kun sä lähit. Makasit kuitenkin pari tuntia mun päällä tuoden lämpöä", Joel selittää. Kaksi tuntia. Ne pikku torkut venähtivät. "Mikset sä herättäny mua aiemmin?" kysyn. "En mä raaskinu. Näytit niin rauhalliselta, eikä sillä hetkellä ollu mitään mihin sua oltais pakosti tarvittu", Joel sanoo. Nyökkään. Hänkin nousee seisomaan. Hän suoristaa huppariaan ja laskee hihojaan. Katson häntä hieman ihmeissäni. Joel huomaa katseeni itsessään jolloin hän hymyilee. Näen kuitenkin hymyn taakse. Tuo hymy ei ole aito. Olen huolissani Joelista. Hän jättää monesti syömättä, kulkee koko ajan huppareissa ja näyttää lähes aina hirveän väsyneeltä. Tälläkin hetkellä hänen silmien aluset ovat tummat. Nukkuukohan hän minkä verran? En tykkää katsoa, kun hänellä ei selkeästi ole kaikki hyvin. Hän ei kuitenkaan ikinä sano mitään siitä. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. "Mennäänkö?" Joel kysyy havahduttaen minut ajatuksistani. Nyökkään ja menen eteiseen hän perässäni. Vedän kengät jalkoihini ja puen toppatakin päälleni. On jo joulukuu. Ulkona on samperin kylmä, vaikkei vielä ole edes lunta mitenkään ihmeellisesti. Toivottavasti sitä kuitenkin sataisi pian. Tykkään lumesta. Pistän pipon syvälle päähäni ja kierrän kaulahuivin kaulani ympärille. Katsahdan Joeliin. Hänellä ei ole pipoa tai kaulahuivia. Eikö hän jäädy? Hän avaa oven ja astuu studiosta pois. Seuraan häntä. Ehkä voisin koittaa kysyä häneltä, mikä hänellä on.

~~~
Sanoja 512
:)