Joonas&Joel

16.

~Joel~
Tuijotan Joonasta, joka hymyilee minulle. Miten hän jaksaakin aina hymyillä? Milloin hän pitää taukoa? Eikö tuo ala jo sattumaan poskiinkin? En tiedä. Minä en hymyile läheskään koko aikaa. En edes puolia ajasta. Joonas varmaan hymyilee nukkuessaankin. Nukkumisesta tulikin mieleen, että minua väsyttää laittoman paljon. Minä olen pärjännyt jo kauan lyhyillä unilla, mutta nyt minua väsyttää. Haluaisin nukkua, mutta nukuin vasta, joten en oikein viitsi. Joonas näyttää pirteältä ja energiseltä. Hän on aina energinen. "Mitä mietit?" Joonaksen ääni kantautuu korviini. "Sua", päästän suustani. Joonaksen kasvoille leviää hämmennys. "Mua?" hän kysyy. "Niin. Tai siis jäin tuijottamaan sua- ja sit mietin et- äh. En mä tiiä. Unohetaanko toi vaan?" selitän jotain. Miten onnistuinkin sähläämään näin? Sanoin oikeasti, että mietin häntä. Mikä minua vaivaa? Kaiken lisäksi vastaus tuli, kuin apteekin hyllyltä. Joonas nyökkää, mutta näen hänen kasvoilta, että hän jäi miettimään asiaa. Joonas on kyllä toisinaan, kuin avoin kirja minulle. Siirrän katseeni lattiaan ja mietin, miten pääsen pois tästä tilanteesta. Ehkä voisin mennä kävelylle. Tarvitsen raitista ulkoilmaa. "Mä meen kävelylle", sanon. "Okei, mutta älä mee hirveen kauas", Joonas sanoo nyökäten. "En en", mumisen ja menen sitten eteiseen. Vedän kengät jalkoihini ja otan toppatakkini. Puen takin päälleni ja avaan sitten oven. Astun rappukäytävään ja lähden kulkemaan portaita alas. Alhaalla menen suoraan ulko-oven luo, avaan sen ja astun ulos. Kirpeä pakkasilma raapii kasvojani. Lähden kävelemään johonkin. Yöllä satanut lumi narisee kenkieni alla. Tie näyttää liukkaalta. Ihmettelen suuresti, jos en kaadu. Olen nimittäin aika hyvä sähläämään niin, että sattuu jotain. Katson taivaalle. Se on täynnä pilviä, mikä tarkoittaa sitä, että tänään sataisi vielä luultavasti lunta. Lasken katseeni taivaasta eteeni huomatakseni, että kävelen melkein tolppaan. Väistän sen nopeasti ja ravistan päätäni. Tätä tarkoitin sähläämisellä. Jatkan matkaani tällä kertaa katsoen eteeni tarkemmin. En oikein tiedä, mihin menisin. Tai siis minähän lähdin joo kävelylle, mutta tuntuu siltä, että minulla pitäisi olla joku määränpää. Eikä se määränpää ole Joonaksen asunto. En tiedä, miksi, mutta en halua palata juuri nyt sinne. Ehkä pelkään sanovani taas jotain. Olen nykyään ihan sekaisin tunteideni kanssa. En minä ole ennen tällaista tuntenut Joonasta kohtaan. En edes osaa kertoa, mitä minä tarkalleen ottaen tunnen. Se on outoa ja uutta. En osaa selittää sitä. En kyllä haluakaan tajuta tunteitani. Jos olisin ihastunut Joonakseen, tuhoaisin ystävyytemme. Parempi siis vain antaa näiden uusien tunteiden olla. Huokaisen. Voisin kai mennä studiolle. Siellähän ei pitäisi olla ketään. Soittaminen ja yksinolo voisi tehdä ihan hyvää tällä hetkellä. Suuntaan askeleeni studiota kohti.

~~~
Sanoja 400
Anteeksi iha helvetisti lyhyt luku eikä tää oo kovin hyväkää, mut en jaksa nyt keskittyy enempää tähän :')