Joonas&Joel

12.

~Joel~
Jään yksin asuntoon, kun Joonas häipyy kävelylle. Hiljaisuus valtaa koko asunnon. Alkaa ahdistaa. Tuntuu, kuin kaikki seinät kaatuisivat päälleni. Alan näpyttelemään pompulaa, joka on ranteessani. Katselen ympärilleni. Jonkun muun silmissä vaikuttaisin tällä hetkellä varmaan vainoharhaiselta. Olen kuitenkin yksin asunnossa, joten ei kukaan ole näkemässä minua nyt. Nousen sohvalta. Joonas oli suudellut minua. Minua. Se ei vain tainnut merkitä hänelle mitään, koska hän pyysi anteeksi. Ei hän minusta voisi tykätä. Eikä minulla edes ole tunteita häntä kohtaan... Eihän? Onhan Joonas ihana ja saa minussa aikaan outoja tunteita, mutta enhän minä silti häneen ihastunut ole. En minä voi. En minä voi olla ihastunut häneen. Se pilaisi kaiken. En halua pilata kaikkea. Askeleeni vievät minut, kuin itsestään keittiöön. Käteni availee ylä laatikoita ja etsii puukkoa. Otan terävän näköisen puukon käteeni ja katson sen terää lamaantuneena. Jos vain painaisin sen kädelleni ja viiltäisin, kaikki tuska katoaisi edes hetkeksi. Right? Nostan hupparini hihaa ja katson vuorotellen käden ihoa ja puukkoa. Käteni on vakaa, kun se painaa puukon toisen käden ihoa vasten ja viiltää. Puukko on terävä, joten ei tarvitse painaa kovin paljon. Iho menee rikki ja pikkuhiljaa veri alkaa valua. Painan puukon uudestaan iholle vain vähän eri kohtaan. Viillän uudestaan. Lievä kirvely valtaa käteni viilto kohdista. Kipu ei ole pahaa, mutta se riittää lievittämään ahdistusta edes jonkun verran. Olen tekemässä vielä kolmannenkin viillon, mutta jokin pysäyttää minut. Jokin pieni ääni pääni sisällä sanoo, ettei tässä ole mitään järkeä. Ei tämä auta, jos katsoo aikaa eteenpäin enemmän. Syyllisyys valtaa kehoni. Mitä minä oikein teen? Olen täällä sen takia, että ratkaisemme ongelmani ja minä lopetan itseni satuttamisen. En voi antaa Joonaksen tuhlata aikaansa minuun turhaan. Se ei olisi oikein häntä kohtaan.

_ _ _

Makaan pimeässä huoneessa peiton alla. Ei kello paljoa kai ole. Minua kuitenkin väsyttää ja ehkä, jos nukkuisin vain niin ajatukseni menisivät pois itseni satuttamisesta. Nukkumiseenkin kuitenkin liittyy tavallaan itsetuhoisuus. Toivon nimittäin, etten enää aamulla herää. Joka aamu minä kuitenkin aina herään ja petyn aina vain uudestaan ja uudestaan. Kuulen oven käyvän. Joonas ilmeisesti saapui takaisin. Hän oli ollut kauan pois. En kuitenkaan nouse sängystä pois ja mene katsomaan. Pian huoneen ovi avautuu ja huoneeseen tulee valoa. Näen Joonaksen. Hän kävelee luokseni ja kyykistyy sängyn vierelle kasvojeni kohdalle. Hän nostaa toisen kätensä poskelleni ja silittää sitä hennosti. "Anteeks, että mä jätin sut näin kauaks aikaa yksin. Mä kävelin eka aika kauan ja sit mä kävin Nikon luona", hän sanoo hiljaa. "Ei se mitää. Tottakai sä saat kulkea ihan, miten sä vaan ite haluut. Sä oot aikuinen ihminen", sanon. Joonas ei vastaa mitään. Nostan oman käteni hänen poskelle. Se on kylmä. "Toivottavasti sä et tuu sairaaks, kun olit niin kauan tuol kylmässä ulkoilmassa", sanon. "Mm", Joonas mumisee. "Mä käy vessassa ja tuun kans nukkumaan", hän sanoo ja nousee seisomaan. Nyökkään. Joonas katoaa huoneesta. Tuijotan seinää. Aivoissani ei oikeastaan pyöri mitään. Ehkä ihan hyvä niin. En tiedä, kuinka kauan aikaa kuluu, kunnes Joonas palaa huoneeseen. Hän pistää yölampun päälle, sulkee huoneen oven ja riisuu päällysvaattensa pois. Hän kömpii taakseni makaamaan. Minä sammutan yölampun. On hiljaista. Kumpikaan ei sano mitään. Kumpikaan ei kyllä nukukkaan. "Joel", Joonas sanoo rikkoen kauan vallineen hiljaisuuden. "Hmm?" kysyn. "Voinko mä tulla saman peiton alle? Mulla on kylmä", Joonas kysyy selvästi hieman jännittyneenä. Käännän kasvoni häntä päin. "Joo", sanon ja nostan peiton kulmaani. Joonas pujahtaa minun peiton alle ja painautuu minuun kiinni. Päänsä hän asettaa rintakehälleni. Hymy hiipii huulilleni.

~~~
Sanoja 554
"We had a hell of a ride. But you thought we were riding to heaven. Well, I motherfucking lied. So crank that funky shit to eleven."

Eteneekö tää muute liian hitaasti?