Joonas&Joel

7.

~Joonas~
Pidän tiukasti kiinni pojasta sylissäni. Joel vavahtelee itkun voimasta. Tunnen omissakin silmissäni kyyneleet. Ne valuvat poskiani pitkin. Miten en huomannut? Tämä oli alkanut jo ennen, kuin me edes perustimme bändin ja tutustuimme. Miksi en koskaan kiinnittänyt mitään huomiota? Syytän itseäni jossain määrin tästä. Alunperin tämä kuitenkin alkoi hänen perheestään. Joel oli joskus kertonut, ettei hän ole väleissä perheeseensä, muttei sanonut mitään tarkempaa syytä. Nyt syy selvisi. "Anteeks", sanon hiljaa. Joel nostaa kasvonsa minun omien tasolle ja katsoo minua hämmentyneenä. "Miks sä pyydät anteeks?" hän kysyy. "Koska mä en oo huomannu ennen sun pahaa oloa, enkä oo siis auttanu", sanon. Joel nousee istumaan syliini ja pyyhkii kyyneleitäni. "Älä itke. Mä en haluu, että sä itket mun takia. Mä ite peitin mun kaikki ongelmat. Mä en halunnu, että kukaan saa tietää", hän sanoo edelleen pyyhkien kyyneleitäni. Niiskautan hieman. Joelin huulille nousee pieni hymy. "Sun niiskaus on söpö", hän sanoo. Tunnen punastuvani. Tajuaako hän itsekään edes, mitä hän sanoo? Äh. Joonas. Se oli vain pelkkä viaton toteamus. Vaikka hän on homo, se ei tarkoita sitä, että hän tykkäisi sinusta. "Miten huonosti sä syöt?" kysyn vaihtaen aiheen. Joelin ilme muuttuu heti surullisemmaksi ja alan katua aiheen vaihtoa. "Kerran päivässä sen verran, että pysyn hengissä. Joskus harvoin, kun on suht hyvä olo kaks kertaa", Joel kertoo hiljaa. Hän istuu edelleen sylissäni. Katson hänen kasvoja huolestuneena. "Sä jäät asumaan mun luokse joksikin aikaa", sanon hetken hiljaisuuden jälkeen. Joel pudistaa päätään. "En mä haluu vaivata sua enempää", hän sanoo. "Sä et vaivaa mua koskaan. Mä haluan auttaa sua saamaan sun elämän takas raiteilleen", sanon varmasti. Joel katsoo minua empivänä. "Sä voit luottaa muhun. Alotetaan pienin askelin ja selätetään sun ongelmat", sanon. Nostan toisen käteni hänen poskelle ja silitän sitä varovasti. Kosken häneen ihan, kuin hän voisi särkyä minä hetkenä hyvänsä. "Suostutko sä siihen, että tuut asumaan mun luokse?" kysyn hiljaa. Hän nyökkää. "Hyvä. Voitais mennä nyt heti hakemaan sun kaikki olennaiset ja tärkeimmät tavarat, ettei tarvii rampata tos rappukäytävässä muute hirveesti", sanon. Joel nyökkää ja nousee pois sylistäni. Jään kaipaamaan hänen tuomaa lämpöä. Nousen itsekin seisomaan. Kävelen Joelin perässä eteiseen ja vedän kengät jalkoihini. Nappaan avaimet taskuuni ja avaan sitten oven. Astun rappukäytävään ja menen viereisen oven eteen. Katson ovea jossa lukee Hokka. Joel sulkee minun asunnon oven ja kaivaa taskustaan avaimet. Hän avaa oman asuntonsa oven ja päästää minut ensin sisään hämärään asuntoon. Olen jo riisumassa kenkäni, kun Joel sanoo: "Ei sun tarvii ottaa niitä pois. Ei täällä oo muutenkaan imuroitu pitkään aikaan." Nyökkään hieman hämmentyneenä. Joel astelee ohitseni peremmälle asuntoon ja pistää parit valot päälle. Hän menee makuuhuoneeseen. Itse menen katsomaan hänen muuta kämppää. En ole käynyt täällä pitkään aikaan. Tiskipöydällä on muutama astia. Eihän hän ole kuulemma syönyt paljon mitään, joten eipä niitä astioitakaan silloin ole. Huomaan keittiön pöydällä kasvin. Se näyttää kuolleelta. Nostan sen käteeni ja tarkastelen sitä. Sen voisi koittaa vielä elvyttää. Se tarvitsisi vain vettä ja kenties lannoitetta, sekä valoa. Joelin asunto on aika hämärä. Hänen ikkunoiden edessä on verhot. Lasken kasvin vielä toistaiseksi pöydälle ja jatkan katselemista. Olohuoneessa on pari vaatekappaletta ja sohvalla lojuu pari koristetyynyä ja viltti. Täällä näyttää suhteellisen siistiltä. Pölyä kuitenkin näkyy aika selvästi. Menen makuuhuoneeseen, jossa Joel on. Hän istuu sängyn laidalla ja katselee huonetta. Lattialla lojuu paljon enemmän tai vähemmän likaisia vaatteita. Lattialla on myös talouspaperia. Niissä näkyy verta. Nuo kylläkään tuskin ovat auttaneet paskaakaan muuten, kuin jos hän on desinfioinut viiltonsa. Menen Joelin luokse ja ojennan hänelle käteni. Hän nostaa katseensa minuun ja ottaa hetken kuluttua kädestäni kiinni. Vedän hänet ylös. Hän hymyilee hieman.

~~~
Sanoja 581
:)(: