Joonas&Joel

18.

~Joel~
"Älä mee", sanon. "Sä lupasit", sanon. Naurua. "Tiedätkö, kun mä valehtelin", kuulen Joonaksen sanovan. "Et sä voinu. S-sä olit niin tosissas", koitan vältellä hänen sanoja. Lisää naurua. "Oon ilmeisesti hyvä valehtelemaan. Sä et nimittäin oo mitään. Mä en välitä susta paskaakaan eikä kukaan muukaan. Oot vaan kaikille yks lasti harteilla", Joonas sylkee sanat päin näköäni. Kyyneleet polttelevat silmissäni. Käperryn pieneen kasaan. Koitan peittää korvani. "Toi ei oo totta", sanon voimattomasti. "Voi kuule kyllä se on", Joonaksen ääni sanoo. Pudistan päätäni. "Ei. Ei voi. Ei", mumisen. Tunnen, kun minua ravistetaan. Tuttu ääni toistaa nimeäni. Hätkähdän hereille ja katselen ympärilleni säikähtäneenä. Huomaan olevani Joonaksen sylissä. Hän katsoo minua huolestuneena. "Näitkö sä pahaa unta?" hän kysyy. "Hä? Miten niin?" kysyn ja koitan unohtaa unen. "Sä mutisit hätäisen olosena jotain ja näytit siltä, että kaikki ei oo hyvin", Joonas sanoo. "Mm. Joo. Mä näin pahaa unta, mutta ei se mitään vakavaa ollu", sanon ja koitan luoda huulilleni hymyn. "Älä feikkaa sun hymyä. Sun ei tarvii feikata sun hymyä mulle", Joonas sanoo. Katson häntä ja annan huulieni tipahtaa alaspäin. Hän näkee aivan liian helposti lävitseni. En tiedä, onko se hyvä vai huono. "Haluutko sä kertoo siitä unesta?" Joonas kysyy. Pudistan päätäni. "Mieluummin vaan unohan sen", mutisen. Joonas nyökkää ja silittää hiuksiani. "Pitäiskö meiän lähtee kohta kotii? Kello on jo kaheksan", hän ehdottaa. "Kaheksan. Nukuinko mä neljä tuntii?" kysyn ihmeissäni. "Joo. Sua tais väsyttää", Joonas hymähtää. En vastaa. Niin ilmeisesti väsytti. Väsyttää edelleen. Voisin jatkaa uniani oikeastaan saman tien, mutta ehkä todella olisi hyvä nukkua ihan Joonaksen asunnolla eikä täällä studiolla. Nousen pois Joonaksen sylistä ja suoristan huppariani. "Mennäänkö sit?" kysyn. Joonas nyökkää ja nousee itsekin seisomaan. Menemme eteiseen. Vedän kengät jalkoihini ja puen takin päälleni. Katsahdan Joonakseen, jolla on samanlainen asustus, kuin minulla. Hämmästyn hieman. Yleensä hän pukee paljon päälle. Joonas taitaa huomata katseeni, koska hän sanoo: "Mä olin niin huolissani, että lähin ettiin sua ilman, että puin kunnolla päälle." Katson häntä huonolla omatunnolla. Minun takia hän joutui jäätymään pihalla ja joutuu jäätyä nyt uudestaan. Sitten minulla välähtää. Alan penkoa kassia, joka roikkuu naulakossa. Olin jättänyt sen joskus tänne vahingossa. Siellä on pipo ja kaulahuivi. Ojennan ne Joonakselle ja pistän kassin takaisin naulakkoon. Joonas ottaa ne käteensä ja katsoo niitä. "Näähän on sun", hän sanoo ja nostaa katseensa minuun. "En mä voi ottaa näitä. Muuten sä jäädyt", hän jatkaa heti. "En mä jäädy. Sitäpaitsi mun takia sä et pistäny kunnolla päälle. Ilman mua sun ei ees ois tarvinnu lähtee jäädyttää ittees", sanon. Joonas katsoo minua hiljaa. "Ota sä kaulahuivi niin mä otan pipon", hän sanoo hetken päästä ja ojentaa minulle kaulahuivin. "En mä tarvii", koitan väittää vastaan, mutta turhaan. Joonas kietoo kaulahuivin kaulani ympärille ja vetää sitten pipon päähänsä. Katson häntä. Hän näyttää aika suloiselta minun pipo päässään. "Lähetään sit", Joonas sanoo ja avaa oven. Nyökkään ja seuraan häntä. Suljen oven perässäni ja lähden sitten kulkemaan Joonaksen perässä rappusia alas. Painajainen alkaa kummitella mielessäni. Mitä, jos Joonas ei oikeasti välitä minusta? Jos hänkin vain, tajuaa minun olevan pelkkä lasti harteilla? En kestäisi, jos Joonas lähtisi yhtäkkiä vetämään elämästäni. Hän merkitsee minulle aivan liikaa ja se on pelottavaa. Havahdun ajatuksistani, kun Joonas nappaa minua kädestäni kiinni ja puristaa sitä. Nostan katseeni Joonakseen, joka hymyilee minulle ymmärtäväisesti. Olimme kävelleet kaikki portaat jo alas. Joonas avaa ulko-oven ja astuu pihalle. Hän ei päästä kädestäni irti.

~~~
Sanoja 555
"I can feel it, I can feel it. You know, you know, you know. I can feel it, I can feel it. (Oh yeah)."