Joonas&Joel

14.

~Joel~
Itkuni on loppunut, mutta Joonas pitää minusta edelleen tiukasti kiinni. "Miten sä teet ton?" kysyn. "Minkä?" Joonas kysyy. "Rauhotat mut niin nopeesti", selvennän. Joonas ei vastaa. Hän taitaa miettiä sitä itsekin. Hänellä on todella outo vaikutus minuun. Ei kukaan ole saanut minussa koskaan aikaan näin paljon tunteita. Kukaan ei ole saanut oloani koskaan näin rakastetuksi. Tuntuu, kuin ensimmäisen kerran elämässäni, joku oikeasti välittäisi minusta. Välittäisi minusta, vaikka olen särkynyt miljooniin pieniin osiin enkä osaa näyttää tunteitani totuudenmukaisesti. Tosin näinä parina päivänä olen näyttänyt tunteeni avoimesti Joonakselle. Hänelle on helppo olla avoin. Voin luottaa häneen. Hän ei kääntäisi tätä kaikkea minua vastaan. Hän ei jättäisi minua. Haluan ainakin uskoa niin. Jos hän nyt jättäisi minut, särkyisin lopullisesti. Hyppäisin varmaan lopulliseen pimeyteen. Miten yhdellä ihmisellä voi olla tällainen vaikutus minuun? "Mä en tiiä. Kai sä vaan luotat muhun ja mun sanoihin", Joonas sanoo havahduttaen minut takaisin tähän maailmaan ja hetkeen. Nyökkään. Olemme hiljaa. Joonas ei vieläkään päästä minusta irti. "Saanko mä nähä sun kädet?" Joonas pyytää. Olen hetken hiljaa. Pari uusinta viiltoa polttelee mielessäni. Tajuaisiko Joonas, että ne on tehty eilen. Olisi kuitenkin epäilyttävämpää, jos en suostuisi näyttämään käsiäni. Siispä nyökkään. Joonas päästää minusta varovasti irti ja siirtyy eteeni. Hän kyykistyy eteeni ja hymyilee minulle rohkaisevasti. Meinaan vetää vain hupparini hihat ylös, mutta otan sitten kuitenkin koko hupparin pois. En saisi hihoja tarpeeksi ylös, jotta kaikki jäljet näkyisivät. Lasken hupparin syliini ja näytän Joonakselle käteni. Hän katsoo niitä surullisesti. Hän nostaa varovasti toisen kätensä ja hipaisee uusimpia viiltoja. Puren hampaitani yhteen, jotta en irvistäisi. Olin tehnyt viillot kohtaan, jossa ne sattuvat eniten. "Nää on uusia", Joonas toteaa hiljaa. En vastaa. En voi valehdella hänelle, mutten halua myöntääkään asiaa, vaikka niinhän se sanontakin menee, että hiljaisuus on myöntymisen merkki. "Nää ois ihan hyvä puhistaa, ettei vaan tulehu tai mitään", Joonas sanoo. "Ei niitä tarvii", sanon hiljaa. "Tarvii. Mä voin kyllä hoitaa ne ihan hyvin", Joonas sanoo vastaan. Katson häntä ja nyökkään pienesti. En minä häntä estettyä saisi. Hän nousee ja menee ilmeisesti kylpyhuoneeseen. Ei kulu kauaa, kun hän jo palaa puhdistus tarvikkeet käsissään. Hän laskee ne pöydälle. Hän ottaa lapun ja pistää siihen desinfiointiainetta. Hän ottaa varovasti kädestäni kiinni ja alkaa pyyhkiä uusimpia viiltojani. Toimenpide ei kirvele, jota hieman ihmettelen. Siirrän katseeni desinfiointiaine pulloon ja tarkastelen sen etikettiä. Siinä lukee, että ei kirvele. Syy selvisi. Itselläni on kotona kirvelevää ainetta. Kai minä sitten halusin tehdä kaikesta enemmän tai vähemmän kivuliasta. Katson hiljaa, kun Joonas puhdistaa viiltoja kädessäni. "Ei tähän varmaan kannata pistää sidettä. Nää ei kuitenkaan oo niin pahoja. Paranee vaan nopeemmin, kun ne saa happee", Joonas sanoo käännellen kättäni varovasti. Nyökkään. Joonas nousee seisomaan ja päästää kädestäni irti. Otan hupparin käsiini ja vedän sen takaisin päälleni. "Mä käyn viemässä nää pois. Tossa lautasella on niitä hedelmiä, että ala vaan jo syömään", Joonas sanoo hymyillen. Nyökkään vaisusti ja nousen itsekin seisomaan. Joonas häipyy kylpyhuoneeseen. Otan lautasen keittiön työtasolta ja lasken sen ruokapöydälle. Istun takaisin alas ja alan hitaasti syödä hedelmiä. Joonas palaa keittiöön. Hän hymyilee minulle. Omillekin huulilleni nousee pieni varovainen hymy.

~~~
Sanoja 500
"It's the Parasite Eve. Got a feeling in your stomach 'cause you know that it's coming for ya. Leave your flowers and grieve. Don't forget what they told ya, ayy, ayy."