Joonas&Joel

13.

~Joonas~
Teen keittiössä aamupalaa. Joel nukkuu vielä. Kaadan kahvia mukiin. Vien sen huulilleni ja juon siitä hieman. Kahvin maku leviää suuhuni. Jatkan aamupalan tekemistä. Pilkon hedelmiä pieniksi paloiksi. Ehkä Joel saisi syötyä ne helpommin. Kuulen askelia ja pian Joel ilmestyy näkökenttääni. Hymyilen hänelle. "Huomenta. Mä tein aamupalaa", sanon. Joelin ilme muuttuu heti vaivautuneeksi, kun mainitsin aamupalan. "Ei mulla oo oikeen nälkä", hän sanoo hiljaa. Katson häntä lempeästi. "Sun ois kuitenkin hyvä syödä ees vähän. Sun keho tarvii energiaa", sanon. Joel näprää hupparinsa hihaa. "Kiltti. Mun takia", pyydän ja koitan luoda kasvoilleni mahdollisimman suloisen ilmeen. Joel puree huultaan ja nyökkää lopulta pienesti. Hymyni levenee. "Mä pilkon eri hedelmiä. Istu vaan jo alas", sanon. Joel istuu tuolille pöydän ääreen ja näprää edelleen hupparinsa hihoja. "Sun ei tarvii ahistua tästä. Tää on ihan ookoo ja normaali asia. Sun ja mun niin kuin kaikkien muidenkin pitää syödä, jotta meiän kehot saa energiaa ja me jaksetaan tehä kaikkea", sanon samalla, kun jatkan hedelmien pilkkomista. "Mm. Mitä jos mä en halua jaksaa tehä mitään? Jos mä en jaksa elää? Ei tässä elämässä oo mitään järkeä. Iltasin, kun mä meen nukkumaan mä vaan toivon, että mä en herää enää seuraavana aamuna. Mä en vittu jaksa tätä enää. En vaa jaksa. Se ois vaan niin paljon helpompaa nukahtaa ikiuneen. Ei tarvis jaksaa mitään enää. Ei tarvis jaksaa huolehtia ja ajatella. Sais lopullisen rauhan", Joel sanoo. Kuulen itkun ja katkeruuden hänen äänessä. Lopetan hedelmien pilkkomisen ja käännyn katsomaan häntä. Pudistan päätäni. "Ehkä se olis helpompaa, mutta mistä lähin sä oot alkanu luovuttamaan. Jos sä nukahtaisit ikiuneen, sulta jäis kaikki hyvä näkemättä. Ehkä elämä potkii tällä hetkellä päähän. Ehkä se on tehny sitä jo vittu monta vuotta, mutta ne hyvät päivät tulee kyllä vielä. Ajattele nyt, mitä kaikki fanitkin ajattelis, jos niille läväytettäis yhtäkkiä päin naamaa, että sä oot kuollu", sanon. Näen Joelin silmissä kyyneleet. Hän koittaa pidätellä niitä ja puristaa käsiään nyrkkiin. Harpon muutaman askeleen eron kiinni ja kiedon käteni Joelin ympärille. Hän nostaa toisen kätensä minun omalle ja puristaa sitä luultavasti osittain huomaamattaan. "Sä selviit. Mä oon sun tukena. Aina", kuiskaan blondin korvaan. Hän nyökyttelee ihan, kuin koittaen vakuuttaa itsensä. Nostan toisen käteni, jota Joel ei purista, hänen vaaleisiin hiuksiin ja silitän niitä. "Vaikka mä koitan ajatella, että kyllä tää tästä ja eläminen kannattaa, mä haluun kuolla. Anteeks. Mä en vaan voi mitään sille tunteelle", Joel sanoo. Erotan hänen äänestä, että hän alkaisi itkeä ihan juuri. "Ei se haittaa. On ihan ookoo tuntea niin. Mä vaan todella toivon, ettet sä lähe toteuttamaan sitä", sanon hiljaa. Joel ei vastaa. Hän itkee hiljaa. Painan suukon hänen hiuksiin ja alan tuudittaa häntä hieman. Tuudittaminen on yllättävän rauhoittava liike. Huomaan joskus istuessani, että teen sitä. Tuuditan itseäni. Se rauhoittaa. Ehkä se juurtaa juurensa lapsuuteen. Kun olin kaatunut tai itkin, äitini tuuditti minua. Hän tuuditti minua, kun olin vauva. Sieltä se turvallisuuden ja rauhallisuuden tunne varmaan on jäänyt tuudittamista kohtaan. Joelilla ei varmaan ole ollut ketään tuudittamassa. Onko kukaan ollut ikinä lohduttamassa häntä, kun hän on kaatunut ja saanut naarmun polveensa? Onko kukaan auttanut hänet takaisin pyörän selkään, kun hän on kaatunut? Kuka opetti hänet uimaan tai luistelemaan? Tuntuu pahalta ajatella, ettei Joelilla ole rakastavaa perhettä. Hän ei ole väleissä perheeseensä. Ei ole ollut moniin vuosiin. Se on epäreilua. Kaikki ansaitsisivat rakastavan perheen. Minulla on onnea, kun minulla on rakastavat vanhemmat. Siskokin oli. Janette ei ole enää täällä, mutta hän katsoo varmasti perääni. Hän olisi varmaan jo paljon fiksumpi, kuin minä. Oli epäreilua, että hänen henki riistettiin. Hänen elämä lopetettiin. Elämä ei ole reilua. Ei todellakaan.

~~~
Sanoja 583
"I'm so tired of not knowing who I'm supposed to be. I just want to find my way again. I'm so used up from all that you ask from me. I just want to find myself again."