Joonas&Joel

32.

~Joonas~

Herään painajaiseen säpsähtäen. Hengitykseni on pinnallinen. Hieron naamaani, milloin tajuan, että olen itkenyt unissani. Ei mikään ihme. Tuo uni oli hirveä. Onneksi se oli vain uni. Eikö niin? Katsahdan äkkiä viereeni enkä näe siinä Joelia. Missä hän on?! Eieieiei. Nousen äkkiä pois sängystä. Painajainen kummittelee päässäni.

Menen huoneen ovelle ja avaan sen. Kurkkaan asuntoon ja lähden hiljaa katsomaan, missä Joel on. Kyllähän hän kuitenkin varmasti asunnossa on. Eikö niin? Hänen on pakko. "Joel?" kysyn ääneni särkyessä pahasti. Säikähdän sitä hieman.

"Joonas? Mikä on?" kuulen tutun äänen kysyvän. Käännyn ääneen päin. Kyyneleet alkavat valua silmistäni. Joel on elossa. Otan muutaman ripeän askeleen hänen luo ja kiedon käteni hänen ympärilleen. Painan pääni hänen rintakehälle. Joel nostaa kätensä ja kietoo ne minun ympärilleni. Hän silittää selkääni.

"Hei rakas. Mikä on?" Joel kysyy. "M-mä n-näin un-unta mi-mis-sä sä kuo-kuolit", kerron haukkoen happea keuhkoihini. "J-ja si-sit s-sä et o-ollu mu-mun vieres k-ku he-räsin", jatkan. "Sä luulit et oon lähteny ulos ja tehny sen?" Joel kysyy. Pudistan päätäni ja pyyhin kyyneliäni, jotka ovat ehtineet kastella Joelin t-paidan jo. "Mä pelkäsin sitä. En luullu", sanon niiskaisten. Sitten purskahdan uudestaan itkuun.

"Shyyy... Kaikki on hyvin. Mä oon tässä", Joel sanoo hiljaa silittäen edelleen selkääni. Nyökin, mutta kyyneleet eivät tunnu loppuvan. "En mä vois jättää sua Joonas", Joel jatkaa edelleen hiljaa puhuen. "Mut koskaan ei voi tietää, mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu. S-sulle v-voi käy-käydä jotain i-ihan su-susta it-estä riippuma-tta", sanon takellen.

Joel ei vastaa heti. Hän vetää minut olohuoneen sohvalle mukanaan. Hän menee makaamaan sille ja vetää minut päälleen. Painan pääni hänen rintakehälle. "Se on vaan Joonas fakta, että tää maailma saattaa riistää ihan kenen hengen vaan ihan minä hetkenä hyvänsä", Joel sanoo. Oikeassahan hän on. Asia saa minut itkemään pahemmin. En halua, että Joelin henki riistetään.

"Mutta jos sä ajattelet sitä faktaa, se syö sut sisältä hitaasti, mutta varmasti. Jos sä vaan vatvot, mitä kaikkea vois tapahtua, sä unohat sen, että mä oon nyt tässä ihan lihana ja verenä. Sä unohut omiin maailmoihis etkä nauti tästä elämästä. Ja sen ei kuuluis mennä niin. Sun pitää vaan koittaa unohtaa se fakta ja elää", Joel jatkaa. Nostan pääni pois hänen rintakehältä ja katson häntä silmiin. Hänen silmät ovat älyttömän kauniit tässä valossa. Tai siis pikemminkin pimeässä. Olohuoneeseen tulee ulkona olevista valoista vain hieman valoa, eli täällä on todella hämärää.

Joel silittää poskeani ja vetää huuleni omilleen. Suudelma on hieman suolainen minun kyyneleiden takia, mutta ei se haittaa. Joelin suutelu on aina yhtä ihanaa. Suutelemme kauan ja hitaasti. Suudelman loputtua katsomme vain hetken toisiamme silmiin. "Mä rakastan sua Joonas", Joel kuiskaa. Se saa hymyn huulilleni. "Mäki rakastan sua Joel", vastaan ja painan vielä nopean pusun hänen huulille.

Lasken pääni takaisin hänen rintakehälleen. Keskityn kuuntelemaan hänen tasaisesti lyövää sydäntä. Niin kuin Joel sanoi, hän on tässä hengissä nyt. Sen kertoo tuo sydänkin. Ja lämmin hengitys.

Joel saa minusta aivan uusia puolia esiin. En minä yleensä ennen ole ajatellut mitä voisi tapahtua. Olen vain elänyt hetkessä. Nyt Joel saa minut kuitenkin ajattelemaan tulevaisuuttakin. Siitä huomaa, että hän on minulle todella tärkeä. En voisi elää ilman häntä. Toivonkin, että elämme pitkän elämän yhdessä loppuun asti.

~~~
Sanoja 533
Jooh... tää nyt on pyöriny vähä kuoleman ympärillä nii mä koitan ens lukuun jotain muutaki vaihteeks kirjottaa. Ehkä