Tommi
Aamuaurinko pilkistää sälekaihtimien välistä suoraan silmiini. Siristän silmiäni ja nousen vaivalloisesti sängyn reunalle istumaan. Hieron silmiäni ja otan puhelimen yöpöydältä käteeni katsoakseni kelloa. Se näyttäisi olevan jo yli yhdeksän. Kylläpä uni maittoi viime yönä.
Astelen ensimmäisenä vessaan tekemään tarpeeni. Vilkaisen itseäni peilistä, kun pesen käsiäni. Hiukseni ovat päässeet jo hieman villiintymään, samoin partani. Minulla ei tänään ole tärkeämpää tekemistä, joten voisin ihan hyvin käydä leikkauttamassa tukkani. Ei se vaadi siistimistä kummempaa käsittelyä, kuten ei partanikaan.
En kylläkään ole varannut aikaa parturiin, mutta toivottavasti joku sentään pystyisi ottamaan minut vastaan tänään.Syön aamupalani ja juon kahvini. Puen vaatteet päälleni, nappaan avaimeni ja laitan kengät jalkaani. Olisin valmis lähtemään.
Istun autooni ja otan puhelimeni esille. Minun täytyisi googlettaa lähimpiä parturi-kampaamoja. Tiedän ainakin, että vakioparturini on tällä hetkellä lomalla.
Löydänkin hetken googlailun jälkeen lähellä olevan kadun varresta ainakin kaksi, joissa voisin käydä koittamassa onneani. Käynnistän auton ja lähden ajamaan kohti kyseistä katua.* * *
Tässä kävi niin kuin pelkäsin. Kumpikaan kyseisistä parturi-kampaamoista ei ottanut minua vastaan ilman ajanvarausta. En vaivautunut varaamaan kummastakaan paikasta itselleni aikaa. Tiedä siitäkin kuinka pitkän ajan päähän saisin hiustenleikkuuni.
Ehkä on parempi, että annan tämän asian olla ja varaan ajan vakioparturiltani hänen palattua lomalta. En jaksa vaivata asialla enempää päätäni, enkä varsinkaan kuluta polttoainetta turhaan ajamalla ympäriinsä Oulun keskustassa etsimässä itselleni sopivaa parturi-kampaamoa. Tämä asia voi ihan hyvin odottaa.Lähden ajamaan takaisin kotiinpäin ja tarkkailen sivusilmälläni ohitseni viliseviä liikkeitä ja puoteja. Hetkinen - mikäs kampaamo tuo on? Kaipa voisin vielä kokeilla onneani. Eikö niin sanotakin, että kolmas kerta toden sanoo?
Parkkeeraan autoni kadunvarteen, jossa on vain puolen tunnin kestoinen pysäköintiaika. Vaikka pääsisinkin parturoitavaksi, ei siinä pitäisi niin kauaa mennä. Ehtisin hyvin ajoissa takaisin. Laitan parkkikiekon paikalleen ja nousen autosta.
Astun sisälle tuohon parturi-kampaamoon ja näen tiskin takana nuoren naisen, joka näyttää olevan syventynyt ajatuksiinsa käyttäessään puhelintaan, kun hän ei heti huomaa minua.
"Päivää", sanon lempeästi ja samassa nainen hätkähtää hieman nähdessään minut.
"Ai moi, miten voin auttaa?", nainen kysyy hieman pöllämystyneenä, mutta iloisena.
"Onnistuuko tukan leikkuu, vaikka mulla ei olekaan aikaa varattuna?", kysäisen ja sipaisen silmilleni tippuneet hiussuortuvat sivummalle.
"Totta kai, täällä ei ole tällä hetkellä ketään, joten onnistuu hyvin", nainen sanoo hymyillen.
Kyllä kannatti vielä kokeilla onneaan. Saan vihdoin tukkani kuntoon.Nainen johdattaa minut tuolin äärelle ja istahdan siihen. Hän alkaa laskemaan tuolia niin paljon kuin mahdollista. Eihän tuo minua reilusti lyhyempi nainen muuten millään yltäisi parturoimaan minua.
"Mitäs sulla oli mielessä?", nainen kysyy ja kiinnittää valkoisen niskaliinan.
"Pidetään ihan sama malli, mutta sitä saa tosiaan hieman siistiä", vastaan tuolle. En tiedä miten toisin sen sanoisin. Olen tottunut siihen, että vakioparturini tietää mihin malliin hiukseni leikataan, eikä oikeastaan muuta kysele, ainoastaan vain, että leikataanko perinteiseen tapaan.
ESTÁS LEYENDO
Gentle Giant | Y/n & Tommi
RomanceTarina sinusta ja meidän kaikkien rakastamasta Tommista. Olet Oulussa asustava nuori nainen. Elämäsi on mallillaan; sinulla on mukava työpaikka, oma kämppä ja ihanin poikaystävä. Yhtenä kauniina päivänä ajaudut kuitenkin riitaan poikaystäväsi kanss...