Gentle Giant | Y/n & Tommi

39.

Y/n

Aikaisen aamuauringon säteet tulvivat asuntooni. Ajatukseni valvottivat ja itkettivät minua yöllä. Uskon, että kumpikaan meistä ei ole saanut nukuttua kunnolla, ehkä maksimissaan muutaman minuutin pätkiä vähän väliä. Mietin jatkuvasti, olisiko asiat voineet mennä jotenkin toisin. Teinkö minä jotain väärin? Olisiko tämä voinut olla estettävissä? Meinaan alkaa itkemään uudestaan, kun vähänkään edes mietin koko asiaa. Oloni on niin tyhjä...

Olemme olleet Tommin kanssa kiinni toisissamme koko yön. Aika ajoin Tommi hyväili minua hellästi ja kuiskutteli hempeyksiä ja lohdutuksia korvaani. Hän oli oikeassa, kummankaan meidän ei olisi ollut hyvä olla yksin. Onneksi hän taivutteli itsensä jäämään minun seurakseni. Olisin voinut luultavasti paljon huonommin, jos olisin joutunut olemaan yksin.

"Huomenta muru", Tommi kuiskaa hiljaa ja painaa kevyen pusun niskaani.

Tuo pieni ele saa minut väkisin hieman hymyilemään ja koko kehoni kihelmöimään.

"Huomenta", vastaan takaisin ja käännyn, jotta olemme vastakkain.

"Säkään et tainnut saada nukuttua?", tuo kysyy haikeasti, samalla silittäen hellästi poskeani.

"En... Mulla on ihan kauhea olo", vastaan totuudenmukaisesti.

"Suru ottaa aikansa... niin kuin mä sanoin aikaisemmin, sanon saman nytkin; me selvitään tästä yhdessä", Tommi lohduttaa.

"S-se olis ollut tyttö...", saan sanotuksi, kun tunnen kyynelien kohoavan taas silmiini.

Tommi huokaisee apeasti ja kietoo kätensä ympärilleni. Painan pääni tuon rintaa vasten ja nyyhkytän hiljaa. Toivunko tästä koskaan?

"Mitä sä haluaisit tehdä tänään?", Tommi vaihtaa puheenaihetta.

"En mä tiedä... en mä varmaan pysty keskittymään mihinkään. Meidän täytyy varmaan jättää menemättä sinne asuntonäyttöön ja unohtaa koko asia", vastaan niiskuttaen.

"Mä ymmärrän ihan hyvin. Me voidaan ottaa tää päivä ihan rauhallisesti", tuo sanoo lempeästi.

"Kiitos Tommi. Kiitos, kun sä oot siinä", soperran tuon ihoa vasten.

"Nyt ja aina", hän kuiskaa, ennen kuin painaa hellän pusun otsalleni.

Pysyttelemme lähekkäin ja en ole edes huomannut nukahtavani, kun herään Tommin liikehdintään vieressäni.

"Kauanko mä nukuin?", kysyn hädissäni ja nousen ylös.

"Taidettiin me saada tunnin verran unta", Tommi toteaa ja haukottelee perään.

Katson kelloa joka näyttää olevan vähän yli seitsemän. Eipä tässä kai auta muu kuin nousta, turhaan sitä unta yrittää pakottaa.

"Mä voin keittää kahvia, otatko sä?", kysyn Tommilta, kun vaihdan vaatteitani.

"Anna mun huolehtia susta. Mä teen meille aamupalan", tuo toppuuttelee ja nousee myös ylös sängystä.

"Ei sun tarvitse. Mun täytyy saada jotain tekemistä", hymähdän ja suuntaan kohti keittiötä.

Keitän kahvia ja teen meille kevyen aamupalan. Minulla ei oikeastaan ole juurikaan nälkä, mutta minun on yritettävä syödä edes vähän, jotta jaksan. Tämä tuntuu vain jotenkin niin väärältä palata niin sanottuun "normaaliin" arkeen ilman masuasukkia.

Syömme kaikessa hiljaisuudessa, molemmat meistä syventyneenä omiin ajatuksiin. 

"Ainiin!", sanahdan yhtäkkiä.

"Mitä nyt?", Tommi kysyy lievästi hätääntyneenä.

"Mun täytyy olla yhteydessä töihin. Mä tarvitsen sairaslomaa", totean ja kaivan puhelimeni esiin.