Tommi
Olen viime aikoina viettänyt aikaa Y/n:n kanssa niin paljon kuin mahdollista. Olen käyttänyt lähes kaiken vapaa-aikani hänen seurassaan. Olemme puhuneet arvatenkin paljon lapsiasioista ja suunnitelleet tulevaa. Tietysti olen myös huolehtinut hänestä ja hänen tarpeistaan, niin henkisistä kuin fyysisistäkin. Olen ehkä kuitenkin pitänyt enemmän huolta niistä fyysisistä tarpeista... Ei sillä, että se minua haittaisi, saatikka että meidän peittomme olisi heilunut joka yö, mutta melko usein kuitenkin.
Takana on taas jälleen yksi rakkauden täyteinen yö. Niitä on tässä viime päivien aikana kertynyt sattuneista syistä. Tuon naisen hormonit tekevät hänestä todella kiimaisen. Kuinkakohan mones kerta tämäkin mahtaa olla tällä viikolla. Taisin lopettaa laskemisen viidennen kerran jälkeen...
Herättelen vieressäni nukkuvan Y/n pusuilla, joka saa hänet kiemurtelemaan. Siirryn hänen päälle ja alan kutittamaan häntä kyljistä. Tuo alkaa kikattamaan ja kiemurtelemaan allani yhä vimmatummin.
"Aika nousta unikeko. Tänään on tärkeä päivä", sanon ja painan nopean pusun hänen suulle.
Tästä päivästä tekee tärkeän se, että tänään tulee olemaan ensimmäinen kertamme ultrassa ja näemme pikkuisemme ensimmäistä kertaa.
"Mua jännittää", Y/n sanoo ja voin aistia pienen hermostuneisuuden hänen äänessään, vaikka hän hymyileekin.
"Hyvällä vai huonolla tavalla?", kysyn häneltä, samalla sivellen tuon hiuksia.
"Sekä että. Ootan jo kovasti, että me nähdään tää pikkunen, mutta sitten mua myös pelottaa. Entä jos siellä näkyykin jotain mitä ei pitäis? Jos sillä ei olekaan kaikki hyvin?", Y/n pohtii huolestuneena, samalla silittäen vatsaansa.
"Mä oon varma, että kaikki tulee menemään hyvin. Sähän itse sanoit, kun äiti voi hyvin, niin lapsikin voi. Ja etkös sä ole ollut hyvinvoiva viime päivinä? Kaikki sun tarpeet on täytetty, eikö niin?", vakuuttelen häntä ja vihjailen tiettävästi.
"Siinä sä oot kyllä ihan oikeessa. Sä oot pitänyt musta hyvää huolta monin eri tavoin", Y/n sanoo helpottuneena ja virnistää lopuksi.
"Siitä puheenollen... mitä kello on? Jos me ehdittäis ottamaan yks pikanen kierros...?", vihjailen ja samalla painelen pieniä suudelmia tuon kaulalle ja rintakehälle.
"Mmh... kuulostaa houkuttelevalta, mut-", hänen lauseensa keskeytyy, kun voihkaisu karkaa hänen huuliltaan, minun näykkäistessä hellästi tuon nänniä. "Ei me taideta ehtiä. Mun pitää vähän laittautua, jotta näytän edes ihmiseltä. Eikä unohdeta aamupalaa", Y/n huomauttaa.
"Hyvä on. Ehditäänhän me myöhemminkin", vastaan hymyillen ja nousen hänen päältään.
Y/n nousee sängystä ja seuraan katseellani hänen liikkeitään, kun hän kävelee vaatekaapilleen. Hän valitsee itselleen alusvaatteet ja alkaa pukemaan niitä ylleen vaatekaapin peilin edessä. En voi olla koskettelemasta puolikovaa kaluani katsoessani hänen upeaa olemustaan. Y/n on kaikin puolin todella kaunis. Tajuaakohan hän sitä edes itsekään...
Jään pian kiinni tekosistani, kun Y/n hymyilee leikkisästi minulle peilin kautta. Hymyilen hänelle takaisin ja isken lopuksi vielä silmää.
"Sä oot ihan mahdoton", Y/n tirskahtaa ja pudistaa päätään.
"Ai minä vai? Kukas se kutsuu mut aina paikalle, kun sitä panettaa?", kiusoittelen tuota saaden hänet punastumaan. Nousen ylös sängystä ja menen seisomaan hänen taakseen. Silittelen tuon käsivartta. "Ja sitä paitsi, mä tykkään katsella ja ihailla mun kaunista naista", kuiskaan tuon korvaan ja painan muutaman suudelman hänen kaulalleen ja olkapäälleen.
YOU ARE READING
Gentle Giant | Y/n & Tommi
RomanceTarina sinusta ja meidän kaikkien rakastamasta Tommista. Olet Oulussa asustava nuori nainen. Elämäsi on mallillaan; sinulla on mukava työpaikka, oma kämppä ja ihanin poikaystävä. Yhtenä kauniina päivänä ajaudut kuitenkin riitaan poikaystäväsi kanss...