13.

628 18 4
                                    

Y/n

Tunnen itseni hyvin levänneeksi, kun herään aamulla Tommin rintakehän päältä. Tuon rintakehä kohoilee tasaiseen tahtiin pääni alla ja hän kuorsaa melko kovaäänisesti, josta voin päätellä hänen olevan vielä syvässä unessa. Hän piteli minua lähellään koko yön, enkä pistänyt ollenkaan pahakseni. Eihän tästä malttaisi millään nousta, kun tässä on niin lämmin ja mukava olla. Tunnen oloni turvalliseksi Tommin syleilyssä.

Uppoudun ajatuksiini, Tommin vielä nukkuessa sikeästi. Taidan tosissani olla suunnattomasti ihastunut häneen. Kaikki hänessä tuntuu olevan täydellistä. Tommi on ystävällinen, huomaavainen ja hellä. Sen lisäksi vielä erittäin hyvännäköinenkin. Minusta jopa tuntuu, että haluaisin tämän johtavan jopa vakavampaankin suhteeseen. Toivon vain, että Tommi olisi kanssani samalla aaltopituudella. Asia pitäisi ottaa hienovaraisesti puheeksi. Tosin, Tommi ei vaikuta vähästä hätkähtävän, vaikka sanoisin hänelle, että mennään naimisiin ja tehdään kymmenen lasta. On se silti hyvä pelata varman päälle ja ottaa asia varovasti puheeksi.

Minua kieltämättä hieman pelottaa, jos etenen liian nopeasti. Minun ja Villen erosta ei ole kauaa aikaa ja nyt vieressäni nukkuu jo uusi mies. En ole kylläkään ajatellut Villeä juuri yhtään, saatikka sitten itkenyt hänen peräänsä. Viimeisetkin tunteeni häntä kohtaa haihtui, kun hän teki mitä teki. En tule koskaan unohtamaan sitä, mutta en aio myöskään vaivata päätäni tapahtuneella. Minulla on nyt uusi, paljon parempi mies, jonka kanssa aion jatkaa. Pääsihän Villekin minusta yli helposti, kun hän meni heti nuolemaan työkaveriaan yhteenottomme jälkeen. Se, että menen elämässäni eteenpäin ja jatkan sitä yhdessä Tommin kanssa, ei pitäisi olla ongelma.

Tommin tasainen kuorsaus katkeaa ja hän alkaa liikehtimään. Hän raottaa silmiään ja hymyilee minut nähdessään. Hän vetää minut päälleen kunnolla ja makaan mahallani tuon päällä. Tommi silittää hellästi poskeani ja siirtää kasvoilleni tippuneen hiussuortuvan korvani taakse.

"Huomenta", hän sanoo lopulta möreällä ja seksikkäällä aamuäänellään.

"Huomenta. Nukuitko hyvin?", vastaan punastellen.

"Et arvaakaan", hän vastaa myhäillen ja silittää selkääni pitkin vedoin.

Painan pienen pusun tuon suulle, joka Tommin johdosta pian syventyykin suudelmaksi ja hän kääntää minut alleen. Tuon huulet tekee taikojaan omillani, josta ne siirtyy leukalinjalleni ja sitä myöten kaulalleni. Huokaisen nautinnosta, kun Tommi löytää herkän kohdan kaulastani, jota hän alkaa imemään. Liian nopeasti, hän kuitenkin irrottaa huulensa ja jää katsomaan minua. Tommi nojaa käsivarsiinsa yläpuolellani, jolloin näen lähietäisyydeltä kunnolla hänen paksut ja lihaksikkaat käsivartensa. Nostan toisen käteni Tommin olkapäälle ja liu'utan sen alas hitaasti hänen vahvaa käsivarttaan pitkin. Tuon virneestä päätellen, Tommi nauttii kun hipelöin hänen lihaksiaan. 

Olen myös tehnyt havaintoja tässä parin viimeisen päivän aikana. Osaan nimittäin tunnistaa melko hyvin, että tämä mies on puutteessa. Tommi täyttää kaikki tuntomerkit. Hänen lukuisat kosketukset, nälkäiset suudelmat ja himoitseva katse; ne kaikki kertovat juuri siitä. Haluan kyllä enemmän kuin mielelläni tyydyttää hänen tarpeensa, mutta vielä on liian aikaista. Uskon, että Tommi on kanssani asiasta samaa mieltä.

"Mitäs mietit?", Tommi kysyy ja sivelee poskeani.

"Sua", vastaan totuudenmukaisesti.

"Mitä minusta?", Tommi kysyy virne kasvoillaan.

"Sä oot ihana", saan sanotuksi ja vuorostani silitän hänen poskeaan. Tuon parransänki kutittaa mukavasti kättäni.

"Samat sanat", Tommi myhäilee ja kumartuu uudestaan suutelemaan minua.

Gentle Giant | Y/n & TommiDonde viven las historias. Descúbrelo ahora