Y/n
Ravaan malttamattomana edestakaisin kämpässäni. Tommi on saapunut takaisin Ouluun ja sovimme tapaamisen kaupungille. Peilailen moneen kertaan eteisen peilin edessä, korjaillen hiuksiani ja siistimällä vaatteitani. Minua jännittää Tommin kohtaaminen, meillä molemmilla on ollut aikaa miettiä näitä asioita ja mistä sitä tietää, jos hän päättääkin jättää minut. En minä kuitenkaan voi häntä pakottaa leikkimään perhettä kanssani ja sen vuoksi olen varautunut pahimpaan.
Vilkaisen kelloa puhelimestani ja huomaan, että minun on jo lähdettävä. Viimeinen vilkaisu peiliin ja menoksi. Minua jännittää yhtä paljon kuin olisin menossa ensitreffeille.
Ulkona on jälleen kauhea helle, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämpötila hipoo lähes kolmeakymmentä astetta. Onneksi pieni tuuli puhaltaa aika ajoin ja viilentää oloani hetkellisesti.
Suuntaan kohti puistoa, jonne sovimme tapaamisen. Näen jo Tommin istuvan yhdellä puiston penkeillä. Tuo mustiin shortseihin ja t-paitaan pukeutunut mies kääntyy katsomaan minua kohti ja nousee ylös penkiltä huomatessaan minut. Nopeutan askeliani ja syöksyn halaamaan häntä.
Halaamme toisiamme pitkään, sanomatta mitään. Suljen silmäni ja hengitän syvään. Annan itseni uppoutua tuohon tuttuun lämpimään kehoon ja pehmeän partaveden tuoksuun. Tommi on laskenut leukansa pääni päälle ja silittelee selkääni pitkin ja rauhallisin vedoin.
"Mulla oli kauhee ikävä sua", mutisen tuon rintaa vasten ja nielaisen palan kurkussani.
"Mä oon nyt tässä", Tommi sanoo hiljaa ja suukottaa päälakeani.
Irtaudumme halauksesta ja istumme yhdessä penkille. Tommi pitää kädestäni kiinni ja silittää peukalollaan kämmenselkääni.
"Mä voin käydä hakemassa meille jätskit. Onko toiveita?", tuo kysyy hymyillen.
"Yllätä mut", vastaan ja painan pusun hänen poskelle.
Katson Tommin perään, kun hän lähtee kävelemään kohti jäätelökioskia ja palaa sieltä hetken kuluttua kahden jäätelön kanssa. Tuo ojentaa minulle päärynäjäätelön, jota alan syömään mielissäni.
"Meidän pitää varmaan puhua", sanon, saatuani syötyä jäätelöni loppuun, rikkoen hiljaisuuden ja pilaten samalla rauhaisan tunnelman.
"Niin varmaan pitää", Tommi sanoo huokaisten syvään ja laittaa viimeisen palan vohvelista suuhunsa.
"Mä oon pahoillani", aloitan ja tunnen taas tuon ikävän palan kurkussani.
"Mistä sä oikein pyydät anteeksi?", Tommi kysyy aidosti ihmeissään, kurtistaen samalla kulmiaan.
"Mulla on ollut vähän aikaa miettiä näitä asioita ja mä oon ihan okei, jos sä et halua enää jatkaa tätä", kerron ja huomaan miten ääneni alkaa värisemään.
"Mitä sä nyt-", Tommi aloittaa, mutta keskeytän tuon.
"Anna mun sanoa tää loppuun jooko?", sanon ja katson Tommia silmiin. Hän nyökkää hyväksyvästi ja ottaa kädestäni kiinni.
"Musta tuntuu, että mä en oo aiheuttanut sulle mitään muuta kuin harmeja koko meidän seurustelun aikana. Ensin se kamala hässäkkä Villen kanssa, mun vanhempien tuomitsevat sanat ja nyt viimeisimpänä tää raskaus. Mä en halua, että sä joudut kärsimään yhtään enempää mun takia ja sen takia oon valmis kasvattamaan tän lapsen yksin", sanon ja puristan Tommin kättä. Pyyhin toisella kädelläni nopeasti silmäkulmastani karkaavan kyyneleen. Tulee pelottavan hiljaista ja Tommi irrottaa kätensä omastani.
"Sitäkö sä haluat?", Tommi kysyy ja kuulen pettymyksen ja turhautuneisuuden hänen äänessään.
"Enhän mä tätä haluais, mutta on tää sun kannalta parempi näin", huokaisen.
YOU ARE READING
Gentle Giant | Y/n & Tommi
RomanceTarina sinusta ja meidän kaikkien rakastamasta Tommista. Olet Oulussa asustava nuori nainen. Elämäsi on mallillaan; sinulla on mukava työpaikka, oma kämppä ja ihanin poikaystävä. Yhtenä kauniina päivänä ajaudut kuitenkin riitaan poikaystäväsi kanss...