Gentle Giant | Y/n & Tommi

30.

Tommi

Kaikki alkaa pikkuhiljaa olemaan valmista illan keikkaa varten. Istun tällä hetkellä bäkkärillä muutaman muun kanssa hengähtääkseni hetken. Katson hämilläni Y/n:n lähettämää viestiä, missä hän pyytää minua soittamaan, kunhan ehdin, sillä asia olisi tärkeä. Kaikki kauhuskenaariot välähtävät mielessäni, miettiessäni mitä kauheaa on tapahtunut. Siihen en saisi selvyyttä muuta kuin soittamalla, minkä teen saman tien. 

Siirryn kauemmas muiden läheltä, jotta saan puhua rauhassa. Linja aukeaa lähes heti.

"Moi. Onko siellä kaikki hyvin?", kysyn heti ensimmäisenä.

"Moi Tommi. Mulla on kaikki ihan hyvin... kai", kuulen Y/n:n jännittyneen äänen.

"Sä sanoit viestissäs, että sulla on mulle tärkeetä asiaa. Mistä sä halusit puhua?", kysyn lempeästi.

"Mä en tiedä miten mä tän sanoisin...", Y/n takeltelee.

"Sano vaan ihan rohkeasti. Mitä se ikinä onkaan, mä kestän sen", yritän rohkaista häntä kertomaan. Kieltämättä minuakin alkaa jännittämään.

"Tommi... mä oon raskaana", Y/n saa sanotuksi ääni väristen. 

En saa sanotuksi mitään. Kuulinko edes oikein? Miljoona kysymystä pyörii päässäni. Päällimmäisenä kuitenkin se, että miten näin pääsi käymään? Muistan selvästi, kuinka Y/n sanoi käyttävänsä pillereitä. Ei kai hän sentään valehdellut minulle? Mitä minä oikein ajattelen – ei Y/n tietenkään tekisi sellaista. Hän kuulostaa aidosti järkyttyneeltä. 

"Tommi?", kuulen hänen kutsuvan minua hiljaa linjan toisessa päässä.

"Ai, anteeks. Tää tuli vähän yllättäen. Miten sä voit?", saan lopulta suuni auki.

"Tilanteeseen nähden oon ihan okei. Mun tunteet heittelee tän asian suhteen miten sattuu", Y/n sanoo, kuulostaen tuskaiselta.

"Mä uskon sen, ihan ymmärrettävää. Miten tää tuli ilmi?", kysyn uteliaana.

"Lyhyesti sanottuna, mä voin pahoin tänä aamuna ja puhuin siitä Nooran kanssa. Se ensin vitsaili, että mä olisin raskaana. Siinä hetkessä mä muistin, että mä oon unohtanut syödä mun pillereitä. Mä kävin sitten apteekissa ostamassa testin, jonka tein työpaikalla. Se testi näytti aika vahvasti positiivista, ettei siitä voinut erehtyä", Y/n kertaa päivän tapahtumat.

"Siis teitkö sä silti ihan normaalin työpäivän kaikesta huolimatta?", kysyn ällistyneenä.

"Kyllä mä tein. Mutta älä huoli, Noora auttoi mua", Y/n vakuuttelee.

"Kunpa mä olisin voinut olla sun tukena", huokaisen pettyneenä. Tuntuuhan tämä nyt aika karsealta, että Y/n joutui käymään tämän kaiken läpi yksin. Tai no – olihan Noora hänen tukenaan. Mutta minunkin olisi pitänyt olla.

"Ja mä kun luulin, että mun huono olo johtui tästä ikävän aiheuttamasta tuskasta", Y/n sopertaa ja kuulostaa kuin alkaisi itkemään.

"Älä hätäile, me selvitään tästä yhdessä", tyynnyttelen häntä.

"Sori, jos mä pilasin sun illan", Y/n huokaisee.

"Et sä oo mitään pilannut. Oon kiitollinen, kun kerroit mulle", vastaan lempeästi.

"Kiitos, kun sä suhtaudut tähän noin. Mä pelkäsin, että sä oisit mulle vihainen", Y/n sanoo liikuttuneen kuuloisena.

"Ei mulla ole mitään syytä olla sulle vihainen. Oon korkeintaan yllättynyt. Ehdotan, että selvitetään molemmat ajatuksiamme rauhassa ja puhutaan yhdessä, kun seuraavaksi nähdään", rauhoittelen häntä ja esitän ehdotukseni varovasti.