Y/n
En ole tavannut Tommia nyt kahteen viikkoon, kun he ovat olleet kiertämässä ympäri Suomea. Tietojeni mukaan, he ovat olleet jo ainakin Kuopiossa, Jyväskylässä, Lahdessa, Tampereella ja Turussa. Olemme kyllä viestitelleet ja pari kertaa soitelleetkin. En kuitenkaan halua olla liian takertuvainen, vaan haluan antaa Tommille myös tilaa, jotta hän voi keskittyä hauskanpitoon bändin kanssa. Ymmärsin, että Tommi tulee takaisin Ouluun ensi viikolla, jolloin minä pidän ensimmäisen lomaviikkoni, joten sovimme, että menemme silloin perheeni mökille.
Olen tullut töistä kotiin hetki sitten ja makoilen sohvallani Tommin huppari päälläni. Tuoksuttelen sitä ja kuvittelen Tommin viereeni. Minulla on niin kova ikävä häntä. Pian tämä odotus kuitenkin olisi ohi ja pääsisimme viettämään laatuaikaa kahdestaan.
En ole maininnut vielä vanhemmilleni, että olen menossa mökillemme ja vieläpä uuden miehen kanssa. He eivät edes tiedä minun ja Villen erosta. Ehkä olisi korkea aika vaihtaa kuulumisia. Toivon vain, että he suhtautuisivat Tommiin hyvin, kunhan he tapaisivat hänet. Minun täytyy ensin puhua Tommillekin, että onko hän edes halukas tapaamaan vanhempani. Oli miten oli, ei kai se ole vielä niin ajankohtaista.
Minun pitää joka tapauksessa ilmoittaa vanhemmilleni, että olen menossa mökillemme. En sen suurempia lupia tarvitse, olen siellä ennenkin käynyt kahdestaan Villen kanssa ja vienyt sinne kavereitani. Haluan ilmoittaa sen takia, etteivät vanhempani saa päähänsä pistäytyä käymään siellä samaan aikaan. Se, jos jokin olisi kiusallista. Siksi päätänkin, että ilmoitan asiasta saman tien ja soitan isälleni. Linja aukeaa lähes saman tien.
"Hei Y/n, mitä kuuluu?", isäni kysyy ja kuulen pienen katkeruuden hänen äänessään, kun emme ole vaihtaneet kuulumisia pitkään aikaan.
"Moi isä. Mulle kuuluu hyvää. Sori etten oo soitellut, mulla on ollut vähän kiireitä. Mitä sinne kotopuoleen kuuluu?", vastaan kiusaantuneena.
"Sitä samaahan tänne mitä aina ennenkin. Mitäs kiireitä sulla on ollut, ettet ole meille kerennyt soittelemaan?", isäni kuulustelee.
"Ihan vaan töitä ja ihmissuhdejuttuja... mutta ei niistä sen enempää. Mä vaan halusin ilmoittaa, että oon menossa ensi viikolla mökille", kerron jännittyneenä, tietäen, että siitä seuraa lisäkysymyksiä.
"Villenkö kanssa olet menossa?", isäni kysyy ja pystyn kuulemaan hänen äänestään, kuinka tuo virnistää itsekseen.
"No itse asiassa, siitä mun pitäiskin puhua-" aloitan, mutta isäni keskeyttää minut.
"Milloinkas me saataisiin tavata Ville taas? Mitäs sille muuten kuuluu?", isäni utelee.
"Isä-", yritän sanoa, mutta minut keskeytetään uudestaan.
"Mehän voitaisiin äitisi kanssa tulla käymään jonain päivänä mökillä. Nähtäisiin Villekin pitkästä aikaa ja voitaisiin vaihtaa kuulumisia. Pidetään sellaiset kivat illanistujaiset perheen kesken ja grillataan jotain hyvää, samalla tavalla, kuin viime kesänäkin", isäni intoilee.
"Se ei taida onnistua", huokaisen.
"Ahaa, ymmärrän kyllä, että nuoripari haluaa olla kahdestaan -odotas, äitisi huutelee tuolta jotakin-", tulee hetken hiljaista ja kuulen äitini äänen vaimeana taustalta. "Minäpä kysyn. Niin, äitisi vaan haluaa tietää, että joko perheenlisäystä on tiedossa?", isäni naurahtaa.
"Ei ole", vastaan tiukasti ja huokaisen syvään. Olin jo unohtanut, että olin puhunut äitini kanssa lapsiasioista. Se aihe ei ole enää ollenkaan ajankohtainen. Haluan kyllä edelleen äidiksi, mutta se haave saa kyllä odottaa, nyt kun olen Tommin kanssa. Miten ihmeessä pystyn kertomaan intoileville vanhemmilleni, että me olemme eronneet Villen kanssa? Saatikka siitä mitä kaikkea hän on tehnyt minulle. He pitivät hänestä niin paljon.
STAI LEGGENDO
Gentle Giant | Y/n & Tommi
Storie d'amoreTarina sinusta ja meidän kaikkien rakastamasta Tommista. Olet Oulussa asustava nuori nainen. Elämäsi on mallillaan; sinulla on mukava työpaikka, oma kämppä ja ihanin poikaystävä. Yhtenä kauniina päivänä ajaudut kuitenkin riitaan poikaystäväsi kanss...