17.

950 23 0
                                    

Y/n

Ilta tekee jo tuloaan, kun olemme matkalla takaisin Tommin asunnolle. Meillä oli todella hauskaa rannalla. Molempien talviturkit tuli heitettyä, makoilimme auringossa ja herkuttelimme eväillämme (ja ehkä vähän myös toisillamme).

Suurimman osan ajasta harhailin kuitenkin ajattelemaan sitä, mitä kaupan sovituskopissa aikaisemmin tapahtui. Ja sitä, että kuinka pitkälle tilanne olisi edennyt, jos meitä ei olisi keskeytetty. Minusta tuntuu, että olen enemmän kuin valmis ottamaan seuraavan askeleen. Uskon ja toivon, että Tommi on kanssani samaa mieltä. Mieliala ja tunnelma on kohdallaan ja siksi haluaisin sen tapahtuvan tänään. 

Saavumme Tommin asunnolle ja jätän kenkäni ja tavarani eteiseen. Tommi tekee samoin ja menee suoraa tietä keittiöön ja ottaa itselleen lasin vettä. Seuraan häntä ja otan itsellenikin lasiin raikasta vettä. 

Minua jännittää. Miten otan asian puheeksi? Villen kanssa nämä asiat vain tapahtui itsestään, mutta nyt kyseessä on eri ihminen ja ensimmäinen kertamme. Entä jos olenkin tulkinnut kaiken väärin ja tulenkin torjutuksi? Eihän se voisi mennä niin. Tommihan teki aikaisemminkin aloitteen, joten hän haluaa tätä myös varmasti.

"Mitä mietit?", Tommi kysyy lopulta hetken hiljaisuuden jälkeen. Hän selvästi tietää sen, että minulla on jotain mielen päällä. Se varmasti näkyy naamastani.

"M-mä vaan...", takeltelen sanoissani. No niin Y/n, sano suoraan, ei se nyt niin vaikeaa ole. "Mietin vaan, että meillä taisi jäädä aikaisemmin jotain kesken", saan soperrettua ja lasken tyhjän vesilasin tiskipöydälle.

"Ai mitä?", Tommi kysyy kiinnostuneena ja laskee oman vesilasinsakin tiskipöydälle.

En sano mitään, vaan menen lähemmäs häntä. Nostan toisen käteni hänen rintakehälleen ja liu'utan sitä ylöspäin hänen kaulalleen ja sitä kautta hänen poskelleen. Joudun nousemaan varpailleni ja silloinkin yletyn juuri ja juuri hänen huuliinsa. Tommi ymmärtää vihjeeni ja kumartuu alemmas ja vastaa suudelmaan. Hänen kätensä löytävät tiensä lantiolleni ja hän painautuu samalla lähemmäs minua. Suudelma syventyy ja tunnen kuinka sykkeeni kohoaa taivaisiin. 

"Haluatko sä viedä tän ihan loppuun asti?", Tommi kuiskaa vetäydyttyään suudelmasta.

"Joo, jos säkin haluat", vastaan ääni väristen.

"En mä muuta haluakaan", Tommi vastaa päättäväisenä ja pian tunnen, kuinka lattia katoaa jalkojeni alta, Tommin nostaessa minut syliinsä.

Tommi suutelee minua intohimoisesti, samalla kun hän kantaa minut makuuhuoneeseensa. Hän laskee minut selälleni sängylleen ja jään katsomaan, kun Tommi vetäytyy hetkeksi kauemmas, riisuakseen paitansa. Paita tippuu lattialle hänen käsistään ja hän tulee takaisin päälleni ja alkaa suutelemaan kaulaani.

Käteni vaeltavat hänen paljaalla yläkropallaan, kun hän työstää kaulaani. Huokailen ääneen, kun hän alkaa imemään kaulaani joka kohdasta, merkaten minut omakseen. Hänen kätensä hipelöivät paitani helmaa vihjaten, että se pitäisi riisua. Tommi vetäytyy hetkeksi kauemmas ja nousen sen verran, jotta saan paitani riisuttua. Riisun samalla rintaliivini, paljastaen rintani Tommille. Himo paistaa hänen silmistään, kun hän tuijottaa nälissään paljaita tissejäni. Nännini ovat jo kovettuneet ja odottavat hänen käsittelyään. Tommi kumartuu alemmas ja suutelee ensin rintakehääni ja lopulta hänen huulensa tapaavat rintani. Voihkaisen ääneen, kun Tommi alkaa imemään hellästi nänniäni ja samalla hänen toinen kätensä hieroo toista rintaani. Hänen hellät, mutta varmat otteensa tuntuvat tajunnan räjäyttäviltä.

Vien toisen käteni Tommin haaraväliin ja tunnen tuon housujen päältä kuinka hän on jo kovana. Kuulen Tommin huokaisevan ihoani vasten, kun hieron hänen jäykkää kaluaan housujensa päältä. Alan riisumaan hänen housujensa vyötä malttamattomana. Tommi nousee kokonaan ylös ja riisuu housunsa. Siinä välissä riisun myös omani, alushousujani myöten. Tommi jää tuijottamaan alastonta kehoani kiihottuneena. Hänellä on vielä bokserit jalassa ja näen kuinka ne pullottavat. Silmäni suurenevat ja suuni meinaa loksahtaa auki, kun Tommi lopulta riisuu viimeisen vaatekappaleensa. Olin osannut odottaa, että Tommilla on iso, mutta se onkin valtava. Tuo, jos jokin tulee sattumaan, jos se edes mahtuu sisälleni. Ajatus siitä saa minut jännittyneeksi, kun mieleeni muistuu kuinka Ville satutti minua. Tommi ei kuitenkaan satuttaisi minua tahallaan, eihän?

Tommi kömpii uudestaan päälleni ja jatkaa suuteluani, käyden uudestaan kehoni joka sopukan läpi. Tuon alaston ja polttavan kuuma keho tuntuu niin hyvältä vasten omaani. Voisin vielä perääntyä, mutta en halua. Minä luotan Tommiin. Hän on tähänkin asti ollut hyvin hellä, joten uskon hänen olevan sitä ihan loppuun asti.

Hän kaivaa yöpöytänsä laatikosta liukuvoiteen ja kondomin. Hän avaa paketin ja sulavalla liikkeellä laittaa kortsun jäykälle kalulleen. Tässä vaiheessa lähes jo tärisen, kun olen niin malttamaton ja jännittynyt.

"Onko kaikki hyvin?", Tommi kysyy huolestuneena.

"O-otathan mut hellästi, jooko?", saan änkytettyä. Muistan, että kysyin tuota täysin samaa Villeltä.

"Totta kai. Mennään pelkästään sun ehdoilla", Tommi sanoo lempeästi. Olen niin helpottunut nuo sanat kuultuani. 

Tommi levittää vielä liukuvoidetta miehuudelleen ja alapäähäni. Hän asettuu jalkojeni väliin ja tunnen hänen elimensä kärjen hipovan sisäänkäyntiäni. Hän katsahtaa minuun vielä kysyvästi ja nyökkään luvan myöntämiseksi. Henkäisen terävästi, kun Tommi työntyy varovasti sisääni. Se sattuu, kuten olin osannut odottaakin. Kyynel valuu jo poskelleni, kun yritän totutella Tommin kokoon. Se tuntuu paljon isommalta, kun se on sisälläni, verrattuna siihen miltä se näytti. Tommi pyyhkii kyyneleeni ja painaa rauhoittavan suudelman huulilleni. 

"Pärjäätkö sä?", Tommi varmistaa.

"S-sä oot iso, mutta jatka vaan", huokaisen hiljaa.

Tommi tekee työtä käskettyä ja alkaa liikkumaan sisälläni rauhalliseen tahtiin. Puristan Tommia olkapäistä, kun tunnen kipua. Pikkuhiljaa kuitenkin kipu alkaa väistyä nautinnon tieltä ja pystyn rentoutumaan. Tommilla on rumpalina rytmi veressään, kun hän pitää yllä sopivaa ja mukavan tuntuista rytmiä, mikä saa minut voihkimaan äänekkäästi. Tuntuu kuin olisin taivaassa.

Tommi työstää minua edelleen hellästi ja päätän kietoa jalkani hänen ympärilleen, jolloin hän pääsee yhä syvemmälle. Joka työnnöllä hän onnistuu osumaan juuri siihen tiettyyn kohtaan, joka saa minut melkein huutamaan nautinnosta. En edes tiennyt tuollaisen kohdan olemassa olosta ennen tätä päivää. 

Annan Tommille luvan nopeuttaa tahtiaan hieman. Vauhti ei ole vieläkään päätä huimaava, mutta voi luoja, kuinka hyvältä se tuntuukaan. Tommin osuessa nopeammalla tahdilla syvällä sisälläni siihen tiettyyn pisteeseen ja hänen huokaillessaan korvani juuressa tyytyväisenä saa minut melkein sekoamaan nautinnon määrästä. Tunnen lähestyväni nautinnon huippua.

Voihkin äänekkäästi, selkäni menee kaarelle ja alan jo tiukentumaan Tommin kalun ympärillä. Vielä yksi työntö syvälle päätyyn saakka ja... Sitten minä tulen ja lujaa. Suustani kuuluu äänekäs kiljaisun ja voihkaisun sekainen äännähdys. Tommi hymyilee tyytyväisen näköisenä aikaansaannokselleen ja työstää minut orgasmini läpi, mikä saa minut huohottamaan ääneen ja tärisemään. Hän painaa lämpimän suudelman huulilleni. Äskeinen tuntui niin hyvältä, että voisin itkeä.

Muutamaa työntöä myöhemmin Tommi murahtaa korvani juuressa, kun hän lopulta laukeaa. Hän kuulosti niin tyytyväiseltä. Se on minulle viimeinen niitti ja alan lopulta itkemään. Tämä nautinnon määrä on minulle liikaa. En ole koskaan aikaisemmin kokenut mitään tällaista kenenkään toisen kanssa.

Tommi vetäytyy ulos minusta, riisuu kondomin ja heittää sen roskiin. Hän tulee viereeni makaamaan ja vetää minut lähelleen.

"Ootko kunnossa?", Tommi kysyy lempeästi ja pyyhkii kyyneliäni.

"Se oli ihanaa", nyyhkytän ja painaudun lähemmäs häntä.

"Eihän suhun sattunut paljoa?", hän huolehtii.

"Ei. Sä olit ihanan hellä", soperran onnellisena.

"Miksi sä sitten itket?", Tommi kysyy huolestuneena ja silittää minua.

"Se tuntui niin hyvältä ja-", keskeytän ennen kuin jatkan. "Ja sain pitkästä aikaa orgasmin", saan sanotuksi.

"Voi sua. Mä nautin ihan yhtä paljon joka hetkestä. Tulehan tänne", Tommi sanoo ja ottaa minut kunnolla syleilyynsä.

Tässä on niin hyvä ja turvallinen olo. En haluaisi olla missään muualla juuri nyt. Seksi Tommin kanssa oli unelmieni täyttymys. Kukaan ei ole ikinä aikaisemmin huomioinut minua samalla tavalla kuin hän. Mielenkiinnolla odotan, mihin juttumme kehittyy, kun sovimme seksuaalisestikin niin hyvin yhteen.

Gentle Giant | Y/n & TommiDonde viven las historias. Descúbrelo ahora