Y/n
Suihkusessiomme jälkeen istumme pukeissa, keittiössä syömässä aamupalaa. Kumpikaan meistä ei sano mitään, mutta vaihdamme keskenämme paljon puhuvia katseita. Ei tähän hetkeen tarvita sanoja. Teot ovat viimeisen vuorokauden aikana puhuneet puolestaan. Ne lähensivät meitä ja olemme entistä kiintyneempiä toisiimme.
"Mitä sä haluaisit tehdä tänä kesänä yhdessä?", kysyn kun hiljaisuutta on kestänyt tarpeeksi kauan.
"Täytyy nyt katsoa mitä sitä ehtii. Suurin osa kesästä menee Suomen festareita kierrellessä", Tommi vastaa mietteliäänä.
"Ai okei", totean hieman pettyneenä.
Olen tietysti iloinen heidän puolestaan, mutta toivon myös, että voisin viettää kahden keskistä aikaa Tommin kanssa. Minulla on kaksi viikkoa kesälomaa tiedossa ja toivon voivani viettää ainakin osan loma-ajastani Tommin seurassa tehden jotain kivaa. Kesällä voi tehdä niin paljon kaikkea hauskaa ja haluan kokea ne hetket yhdessä.
"Olisiko sulla ollut jotain mielessä?", hän kysyy ja katsoo minuun lempeästi.
"Ajattelin vaan, että oltais voitu mennä mun porukoiden mökille ainakin jossain vaiheessa...", vastaan ja katson tuota anellen.
"Eiköhän me saada se jotenkin järjestymään", Tommi hymähtää.
Tuuletan mielessäni tuolle vastaukselle. Kuvittelen jo tulevan mökkireissumme vanhempieni mökillä; syömme hyvin, uimme järvessä, saunomme, veneilemme ja harrastamme seksiä auringonlaskun alla. Näen sen kaiken kirkkaasti mielessäni.
"Missä se sun vanhempien mökki tarkalleen sijaitsee?", Tommi havahduttaa minut ajatuksistani kysymyksellään.
"Pudasjärvellä", vastaan hymyillen.
"Eihän se sitten kovin kaukana ole", Tommi toteaa mietteliäänä.
"Eipä ole. Siellä oon monet kesät viettänyt mun porukoiden ja sukulaisten kanssa", muistelen ääneen.
"Onko se isokin mökki? Entä millaisella paikalla se on?", Tommi utelee. Mukava nähdä, että hänkin alkaa innostumaan ajatuksesta.
"Siellä on kaksi makuuhuonetta, eli sinne voidaan majoittaa neljä ihmistä. Kuusi, jos olohuoneen sohva levitetään. Tää sijaitsee järven rannalla, aika rauhallisessa ja syrjäisessä paikassa", kerron tuolle ja otan puhelimeni näyttääkseni kuvia tuosta mökistä.
Tommi katsoo kiinnostuneena näyttämiäni kuvia. Minulla on paljon kuvia monelta vuodelta. Kesällä tämä mökki ja sen ympäristö kukoistaa, mikä tekee siitä täydellisen kesämökin. Olemme vanhempieni kanssa siellä pari jouluakin viettäneet, mutta kesällä siellä on paljon hauskempaa ja enemmän tekemistä.
"Mitäs sanot?", kysäisen, kun olen näyttänyt useita eri kuvia.
"Onhan se hieno kohde", Tommi toteaa.
"Ajattelin pitää yhden lomaviikon tässä kesäkuussa ja toisen sitten heinäkuussa. Toivotaan, että sullakin ois vapaata niihin aikoihin", pohdiskelen ääneen.
"Kyllä mä uskon, että multa pari päivää liikenee meidän yhteiselle mökkireissulle", Tommi hymähtää.
"Jes!", huudahdan innoissani, kipitän tuon tuolin taakse ja kiedon käteni Tommin ympärille ja painan pusun tuon poskelle. "Sen lisäksi me voitais kesällä käydä jossain huvipuistossa, telttailemassa ja-", aloitan luettelun.
"Älähän nyt innostu liikaa. Katsotaan mitä ehditään", Tommi toppuuttelee lempeästi.
"Mä vaan haluan tehdä sun kanssa kaikkea kivaa", vastaan ja painan lisää pusuja ympäri tuon kasvoja.
KAMU SEDANG MEMBACA
Gentle Giant | Y/n & Tommi
RomansaTarina sinusta ja meidän kaikkien rakastamasta Tommista. Olet Oulussa asustava nuori nainen. Elämäsi on mallillaan; sinulla on mukava työpaikka, oma kämppä ja ihanin poikaystävä. Yhtenä kauniina päivänä ajaudut kuitenkin riitaan poikaystäväsi kanss...