16-vuotias tyttö nimeltä Adele asuu Helsingissä, ja haaveilee urasta musiikin parissa. Adele myös fanittaa yhtä bändiä. Kyseinen bändi on 'Blind Channel' . Adele tapaa nuo bändiläidet kenties merkeissä, missä ei olisi halunnut. Enne sitä kuitenkin...
Muut Jätkät olivat saapuneet paikalle juuri silloin, ku Adele alkoi yskiä Verta. Lanssi lähti täyttävauhtia kohti sairaalaan ja me kiisimme Tommin kyydillä perässä. En edes tiedä miten olen pystynyt itkemään näin paljon. En eläessäni ole montaakertaa itkenyt näin paljon. Viimeksi ehkä 2018 kun Niko- tai ei mitään... en edes pysty ajatella.
Time skip: sairaalaan
Odotin hermostuneena sairaalan ruutanan kovalla penkillä. Halusin vain tietää, onko Adele ok. Hän oli kuulemma leikkauksessa. Muuta meille ei olla kerrottu.
-Olli, mä tiiän et tää on ihan kauheeta, mut koita olla heiluttamatta tota jalkaan noin paljon, ku se lähtee kohta irti. Ale sanoi huolestuneesti.
Pian luoksemme käveli valkoiseen takkiinsa pukeutunut lääkäri.
-Päivää, oletteko te Adele mäkisen läheisiä? Tuo lääkäri kysyi päästessään kohdallemme.
(Ja siis joo tiiän, oon tosi luova ain keksii näit sukunimii)
-Ollaan. Sanoin salaman nopeasti.
-Okei katotaas... Adele on siis selvinnyt leikkauksesta ja on nyt huoneessaan, mutta vielä lääkkeellisessä unessa. Lääkäri totesi.
-okei, pääseekö häntä katsomaan? Niko kysyi.
-Joo... huone 23. Lääkäri vastasi.
(MUHHAHHAA!! Ette tuu koskaan pääsemaan eroon huoneesta 23😁)
-Selvä, kiitos! Tommi vastasi ja nousi ylös.
Nousin itsekin ylös. Lähdin kävelemään jätkienkanssa kohti huonetta 23.
Kävelimme käytävillä, ja yllätykseksemme emme törmänneet yhteenkään faniin.
Lopulta löysimme huoneen 23. Koputimme ensi, kunnes menimme sisään. Näky, minkä näin ensimmäisenä, oli kauhea. Tuo viaton pikkuprinsessa makaamassa sairaala pedillä kiinni kaikenmaailman johdoissa ja piuhoissa. Aloin taas itkeä ääneti.
Kävelin tuoliin, mikä sijaitsi Adelen sängyn vierellä. Nappasin tämän kädestä kiinni ja silittelin sitä. Adelen pienet kädet tuntuivat hieman kylmiltä.
Pian Adele alkoi yskiä, ja minä painoin näppäimestä, joka kutsuisi hoitajan paikalle. Pian paikalle saapui sama hoitaja, joka hetkisittten tässä pyöri.
-Onko jokin hätänä? Hoitaja kysyi kurkatessaan ovenraosta.
-Adele alkoi tossa hetkisitten yskiä. Tommi vastasi.
Hoitaja kävi adelen luona säätelemässä jotakin ja ottamassa happiputken pois, sillä tämä alkoi jo heräillä.
-Noniin Adele, sinä olet sairaalassa puukotuksen jäljiltä ja minä olen hoitajasi, Maija. Hoitaja sanoi.
-Okei, nyt minä otan sulta happiputken pois, joten se voi vähän tuntuu ikävältä. Maija jatkoi.
Maija otti happiputken pois ja Adele yski vähän.
Adele alkoi pikkuhiljaa availemaan siimaan ja yritti totutella sairaalan kirkkaisiin valoihin. Minä vain itkin pitäen hänen kädestään kiinni.
-Olli ei kannata itkee noinpaljon, ku koht tääl on tulva. Adele toteaa sarkastisesti käheällä äänellään.
Katsoin nopeasti kohti tuota tyttöä ja hän hymyili minulle.
-Ja meidän Adele on palannut! Joel toteaa uupuneesti jostainpäin huonetta.
Otin vain Adeln hellään haliin.
-Oliko ikävä? Adele kysyi hymyillen.
-Ai oliko? Meinasin kuolla huoleen ja ikävään. Vastaan halaten tätä yhä.
-Aww. Ihana olet. Adele vastasi halaten minua takaisin.
Halasin yhä Adelea kunnes huomasin hänen kädessään tatuoinnin.
(Se tatuointi näytti siis tältä)
Ops! Esta imagem não segue nossas diretrizes de conteúdo. Para continuar a publicação, tente removê-la ou carregar outra.
Muistaakseni ihmisillä, jotka ovat halunneet t@appaa itsensä muttei tehnyt sitä omistavat tuonkaltaisen. Eikai vaan....
-Adele...? Mikä toi tatuointi on..? Kysyin hiljaa istahtaen takaisin penkille.
-Ai tää... No se nyt vaan on tommonen pikkunen... Adele vastasi hiljaa.
-Ai mikä tatuointi? Joel kysyi ihmeissään ja tuli lähemmäs.
-Ouch... Mut eiks toi tarkota-
-Että oon melkeen tappanu ihteni... Tuo vastasi hiljaa.
-Voit olla vastaamatta jos haluut, mut millon.. ja miks?.. Kysyin varovasti.
-No sanotaanko nyt vaikka, että toi tatuointi on vasta vähän vaja vuoden vanha ja otin sen oisko ollu viikko semmosen päivän jälkeen, ku olin seissy 7 tuntii sillalla valmiina hyppäämään, mut sit en hypännykkään... Adele kertoi.
-Ja luojan kiitos et hypännyt. Totesin huokaisten.
Tämän jälkeen otin Adelen haliin. Voi tuota pientä prinsessaa, joka on kokenut liikoja.
-Mut millä helvetillä oot saanu luvan sun vanhemmilta? Joonas kysyi.
-Saan tehä mitä vaan haluun, ei niitä kiinnosta jos vaikka tappaisin itteni, olis varmaan vaan ilosia. Tuo naurahti kuivasti sekä ilottomasti.
-Mut muista et me välitetään enemmän ku paljon. Aleksi totesi sohvalta hymyillen.
-Niih... Mut välil vaa tuntuu et oon paljon huonompi ku muut. Siis kaikki aina arvostelee ihan sama mitä teen. En kestä sitä enää....
-Tiiäks mitä yks fiksu tyyppi sano mulle ku olin teini, ja mulla oli vähän tonkaltasia ajatuksia? Päätin kysyä.
-No..? Tuo vastasi hämmentyneenä.
-Vihaajat vihaa eläjät elää, muut tekee mitä osaa, mut me tehään mitä halutaan. Vastaan silitellen Adelen kättä.
-Mahto olla aika fiksu tyyppi. Totean.
-Heeetkineeen!! Olli?! Muistaksä ton vieläki?! Joonas kysyi innoissaan.
