Out Of My Mind

part 3 "sairaala"

Joelin pov:

Istuimme yhä Ollin kanssa sairaalassa. Olimme tällähetkellä sen tytön huoneessa. Adele taisi olla hänen nimensä.

Yht'äkkiä puhelimeni alkoi soida. Tommi.

( J=Joel T=Tommi)

T: moro!

J: moi

J:mitäs?

T: No  sitä vaan soittelen, et mis sä ja Olli ootte, ku teidän ois pitäny olla studiolla jo monta tuntii sit?

J: ai nii voi vittu!  Nii joo...

J: täs on ny semmonen juttu, et sillon ku oltii kävelee studiol Ollin kaa, meidän ohi kurvas auto, joka ajoi tosi holtittomasti, ja mä melkeen jäin alle.

J: mut sit se auto syöksyi suoraan kohti jyrkkää alamäkeä ja lopulta törmäs kallioon. Se ajaja oli ollu yli 40-vuotias humalainen äiti, ja sen 16-vuotias tytär oli ollu mukana. Ja ollaan siis nyt sairaalalla kattoo miten niille kävi.

T: miten sä saat ittes aina tommosii  tilanteisiin?...

J: no minkäs teet? Mut tullaan viimeistään huomen.

T: Okei katellaan sitte! Moikka!

J: moro!

-Soittiks joku jätkistä vai? Olli kysyi lopetettuani puhelun.

-Tommi vaa, oltiin kato unohdettu ilmoittaa et ei olla tulos studiol. Vastasin.

Adelen pov:

(Siis oikeesti sen help, oon jokaikinen kerta, ku on pitäny kirjottaa "Adele", meinannu kirjottaa "Vivianna")

Alan kuulla piippausta ympäriltäni. Voi helvetti... tais käydä vähän pahemmin siinä fucking kolarissa.

Teen kaikkeni, että saisin silmäni auki, mutta se ei onnistu. Pian kuulen kaksi liian tuttua ääntä ympäriltäni. Arhgg.. mitä mä nyt taas ajattelen? Luultavasti ne on vaan lääkäreitä, jotka kuulostaa Ollilta ja Joelilta.

Ollin pov:

Adele näytti siltä, että olisi hereillä, mutta hänen silmänsä olivat kiinni. Päätin painaa napista, joka kutsuu hoitajan paikalle.

Hetkenpäästä hoitaja saapuikin paikalle.

-Päivää, oliko teillä jotain asiaa? Huoneeseen tullut hoitaja kysyi.

-Mun mielestä Adele vois pian herätä. Vastasin.

-Aivan. Häntä voisi kyllä alkaa herätellä. Jos teistä vaikka jompikumpi pitäis kädestä ja juttelin jotain. Hoitaja sanoi hymyillen.

-Mä voin. Vastasin kohauttaen olkapäitäni.

-ainiin, ja olen  tosiaan Katja. Hoitaja sanoi nopeasti.

Otin Adelen kädestä kiinni ja höpöttelin jotain randomia.

-Joo, sitten voisit vaikka sanoa, että Adele puristaisi kättäsi jos hän kuulee. Katja ohjeisti.

-Adele, purista mun kättä jos sä nyt kuulet. Sanoin tuolle tytölle.

Tunsin pienen puristuksen kädessäni.

-Kyl se ehk on hereillä. Totesin.

-Noniin hyvä, sitten sä voit kertoa mitä tapahtu, kuka oot yms. Katja sanoi, ja lisäilin joitain kipulääkkeitä.

-Tosiaan, Adele sä oot joutunut autokolariin ja oot nyt sairaalassa. Eikä sun tarvii pelätä mua, mun nimi on Olli Matela ja mun kaveri on myös täällä, sen nimi on Joel Hokka. Sanoin Adelelle.

-Hyvä, sit Adele jos saat millään silmiä auki, voit avata ne. Katja sanoi.

Adelen pov:

Olin juuri kuullut, että JOEL FUCKING HOKKA JA OLLI VITUN MATELA olivat PELASTANEET MINUT AUTOKOLARISTA. JA KAIKEN LISÄKS NE OLI NYT SAMASSA HUONEESSA MUN KANSSA?!?!

mua pyydettiin avaamaan silmät. Ja kyl mä kaikkeni teinkin, ja lopulta sain ne auki.

Yritin hetken räpytellä silmiäni, että tottuisin valoon.

Kun vihdoin näin muutakin kuin valoa, aloin ymmärtää, että oikeasti Olli ja Joel olivat siellä. Olli istui sänkyni viereiselle penkillä ja Joel vähän kauempana.

-Huomenta Adele! Mä tosiaan oon sun hoitaja ja mun nimi on Katja. Ja tuossa on Olli ja Joel. Naishoitaja sanoi vierestäni.

-Pystytkö sä puhumaan? Katja kysyi.

- J-joo... vastasin karhealla äänellä.

-Tosiaan sun kurkku voi nyt olla aika kipeä, sillä oot luultavasti huutanut aikapaljon, kun auto suistui tieltä. Katja totesi.

Päädyin vain nyökkäämään.

-Sä muuten voisit päästä jo huomenna kotiin. Katja sanoi iloisesti.

Heti kun kuulin nuo sanat, menin aivan paniikkiin. Kyyneleet alkoivat virrata, hengitys vaikeentua ja paniikki kasvaa.

- P-pliis E-ei K-kotiin... sopersin paniikin valtaamana.

-Hei hei hei, nyt rauhassa. Keskity hengittämiseen. Katja rauhoitteli.

Ollin ja Joelin ilmeistä paistoi huoli. En edes tiedä, miksi he olivat täällä.

Kun oli saanut rauhoituttua hieman Katja kysyi:

- Pystyisitkö sä nyt kertoa, miks sä et halua kotiin?

- Ä-äiti, I-isä P-pahoinpitelee, mä, M-mun S-sisarukset. Sopersin kivuliaasti.

Kurkkuuni tosiaan sattui.

-Että mitä?! Katja kysyi kauhuissaan.

Nyökkäsin vain hiljaa ja itkin.

-Tästä pitää nyt tehdä lastensuojeluilmoitus heti! Katja sanoi.

Ja luultavasti lähti tekemään sitä.
Olli ja Joel vain katsoivat toisiaan järkyttyneenä.

Itkin yhä.

-Shhh... kyl tää tästä... Olli kuiskasi ja otti kädestäni kiinni.

- E-en saa K-kunnolla H-henkee.... sopersin paniikissa.

Olli laski sänkyni metallisen reunan alas ja kysyi "pystynkö istumaan". Nousin siinä sitten vaivalloisesti istumaan ja ihmettelin miksi Olli niin pyysi.

Olli istahdin viereeni. Ja otti minut sivulta hellään halaukseen, sekä samalla silitteli selkääni.

-Keskity nyt vaan siihen, että pystyt hengittää. Nyt ei tarvii ajatella mitään muuta. Olli kuiskasi rauhoittavasti.

Paniikkikohtaukseni oli kestänyt jo kivasti yli vartin. Sain jo jotenkuten hengitettyä ja nyt vain yritin vielä rauhoittua. Olli halasi minua edelleen.

_____________

Nonii. Tää nyt oli vähän epäselvä ja tylsä luku, mut mennään eteenpäin!

Moikku<33