Tilanne oli kaikinpuolin nolo ja outo. Päässäni pyöri liikaa ajatuksia.
Luke oli muuttunut todella paljon. Ja kun sanon todella paljon, minä myös tarkoitan sitä! Hänen hartiansa olivat 'leventyneet' ja hän oli kasvanut pituutta, jos se vain oli mahdollista. Hänen hiuksensa olivat erillä tavalla. Lyön vaikka vetoa, että hän oli laittanut niitä ainakin tunnin. Katseeni siirtyi hänen huuliinsa. Hän oli ottanut huulikorun..
Hän näytti liian komealta!
"Luke" Kuiskasin niin hiljaa, ettei kukaan kuullut sitä. Tämä kaikki oli aivan liikaa. Onnen kyyneleet muuttuivat surun kyyneliksi taas jälleen.
Rimpuilin irti heidän kaikkien otteesta ja nousin ylös sohvalta. Pyyhin poskiani, ennen kuin lähdin kävelemään ovelle päin. Ashton kuitenkin tarttui minua kädestä kiinni, estäen lähtöni.
"En mä pysty tähän vielä" Kuiskasin ja loin pikaisen katseen kohti Lukea, joka vain toljotti minua suu auki.
"Char, ota ihan rauhassa! Me voidaan-" Calum aloitti, mutta aloin pudistelemaan päätäni. Tiesin, että heidän oli hankala ymmärtää minua. Emme olleet nähneet toisiamme pitkiin aikoihin ja nyt kun olin taas heidän luonaan, halusin lähteä: En ollut valmis puhumaan hänen kanssaan. Sydämeni oli hajonnut tuhansiksi palasiksi ja juuri kun luulin saaneeni palaset takaisin yhteen, oli hän tullut takaisin. En halunnut särkeä sydäntäni uudestaan.
"Mä en voi tehdä tätä vielä" Kuiskasin ja lähdin kävelemään ovelle päin. Tämä kaikki oli tapahtunut niin nopeasti. Silloin se tapahtui. Tunsin käden olkapäälläni. Outo tunne valtasi koko kehoni: Tunsin tuon kosketuksen.
"Char" Luken ääni sanoi hennosti. Ääni, jota en ollut kuullut livenä yli vuoteen. Jähmetyin täysin, enkä voinut edes hengittää.
"Ole kiltti ja päästä irti" Sanoin hauraalla äänellä ja suljin silmäni. Minulla oli vaikeuksia hengittää. Hän ei kuitenkaan siirtänyt kättänsä pois olkapäältäni.
"Sä et lähde minnekään" Hän vastasi. Huomasin vasta nyt, että hänen äänensä oli matalampi. Tottakai se oli. Avasin hitaasti silmäni ja käännyin ympäri niin, että hänen kätensä laskeutui takaisin hänen sivulleen. En voinut katsoa Lukea silmiin, joten tuijotin maata ja meidän jalkojamme.
Koko huoneistoon laskeutui todella kiusallinen hiljaisuus. Tiesin että Luke katsoi minua, mutta minulla ei ollut aikomustakaan katsoa häntä.
"Mitä helvettiä sä teet täällä?" Hän kysyi viimein, rikkoen hiljaisuuden. Silloin nostin pääni. Tuijotin tätä suoraan silmiin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Jopa hänen silmiensä värikin oli muuttunut. Ne muistuttivat jäätä, koska ne katsoivat minua ehkäpä jopa vihaisena. Olisin halunnut vastata, mutta en saanut sanaa suustani.
"Mä en tajua nyt ollenkaan" Luke huokaisi ja sulki silmänsä hetkeksi. Hän haroi oikealla kädellään hiuksiaan ja hengitti syvään. Muutama kyynel valui taas poskeltani paidalleni. Hänellä oli aikoinaan ollut tapana pyyhkiä ne pois ja kertoa minulle, että kaikki tulisi olemaan hyvin. Hän ei kuitenkaan tehnyt sitä minulle nyt.
"Onko tämä joku vitsi?" Hän kysyi ja kääntyi katsomaan muita. Michael, Ashton ja Calum istuivat kaikki vierekkäin sohvalla, ihan hiljaa. He pudistelivat päitänsä ja Luke kääntyi takaisin minuun päin.
"Vastaa mun kysymykseen: Mitä sä täällä teet?" Hän kysyi uudelleen, todella kärsimättömänä. En tajunnut ollenkaan sitä, että miksi hän käyttäytyi tuolla tavalla. Mikä hänellä oli?
"Me ei olla nähty yli vuoteen ja sä kysyt, että mitä helvettiä mä täällä teen?!" Huokaisin ärtyneenä.
"Tottakai mä haluan tietää, että mitä sä siinä yhtäkkiä teet!" Hän huusi ja nosti kätensä korkealle ilmaan. En ollut enää hämmentynyt, vaan vihainen.
Katsoin tätä järkyttynyt ilme kasvoillani. Hänen kasvoistaan paistoi pelkkä ärtyneisyys ja viha. Minun näkemiseni ei ilmeisesti ollut hänelle mikään mieleinen asia. Ei se kyllä ollut minullekaan, mutta tämä oli erilaista. Hän oli vihainen nähdessään minut. Mitä pahaa minä hänelle olin tehnyt?
"Mitä pahaa mä ikinä olen sulle tehnyt?" Kysyin kovaan ääneen. Hänen kasvonsa muuttuivat punaisiksi ja hänen silmissään roihahti.
"Enpä kuule tiedä. Haluatko sä meiltä kaikilta vastauksen vai vain multa?" Luke kysyi ja osoitti poikiin päin. Katsoin tätä järkyttyneenä. Mitä hänelle oli tapahtunut?
Kävelin ripein askelin sohvan luokse ja otin käsilaukkuni. Otin sieltä palan paperia ja kynän. Kirjoitin siihen numeroni ja annoin sen Calumille. Hän tajusi mitä ajoin sillä takaa ja nyökkäsi. Sen jälkeen kävelin Luken ohi, ovelle. Hän tarttui minua kädestä ja esti lähtöni.
"Mä en jää tänne sun haukuttavaksi" Ilmoitin ja kiskoin itseni irti hänen otteestaan. En jäänyt enää katsomaan taakseni vaan kävelin suoraa tietä käytävän toiselle puolelle, omalle huoneelleni ja painuin niin nopeasti sisään kuin mahdollista. Heti kun ovi oli paukahtanut kiinni, romahdin ihan täysin.
En nähnyt Annaa missään, joten kiiruhdin nopeasti makuuhuoneeseen ja laitoin makaamaan sängylleni. Itkin tyynyäni vasten ja yritin unohtaa äskeisen.
Olin kuvitellut, että minun ja Luken tapaaminen pitkän ajan jälkeen olisi jotakin aivan muuta kuin mitä se oli äsken ollut. Kyllä, olin toivonut todella monta kertaa, että näkisin taas hänet. Olin kuvitellut, että meidän uudelleen tapaamisemme olisi ollut iloa täynnä. Olisimme juosseet halaamaan toisiamme ja sitten hän olisi suudellut minua pitkästä aikaa ja kertonut ikävöineensä minua. Kaiken tuon unelmoimiseni sijasta sain vastaani vihaisen ja välinpitämättömän Luken. Ihan kuin olisin ollut hänelle vain haitaksi. Jokin hänessä oli muuttunut ja todella pahasti. Ihan niin kuin hän ei olisi välittänyt mistään.
Olinko tosiaankin ollut vain yksi tyttö hänen elämässään? Siltä se ainakin vaikutti, vaikka hän kiven kovaa vannoi vielä Australiassa, että olin hänelle se oikea ja että hän rakasti minua enemmän kuin ketään muuta. Minun vain piti hyväksyä se fakta, että ihmiset muuttuvat.
Toisaalta, tässä oli jotakin kummallista. Ei kukaan voi muuttua vuodessa noin paljon. En tarkoittanut hänen ulkonäköään, vaan hänen luonnettaan.
Kuulin oven paukahtavan kiinni ja sen jälkeen kuulin tuttujen korojen kopsutusta. Anna oli tullut.
"Char, mitä ihmettä on tapahtunut?" Hän kysyi hädissään ja suorastaan juoksi halaamaan minua. Kiedoin käteni hänen kaulansa taakse ja hain jonkunlaista lohtua. Samalla valmistauduin kertomaan hänelle kaiken. Ihan kaiken! Hänen oli parempi saada tietää kaikki minulta.
"Anna, mulla on sulle kerrottavaa" Nyyhkytin ja erosin halauksesta. Hän kurtisti minulle kulmiaan hämmentyneenä.
"Sun kannattaa ottaa mukava asento, koska mä aion kertoa sulle nyt kaiken" Huokaisin ja nojasin tyynyihin.
