Siirsin katseeni pois Benistä ja siirryin katsomaan Lukea, joka istui aika lähellä meitä. Siniset silmät, vaaleat hiukset, jopa samanlainen pukeutumistyyli.. Minulle tuli todella huono-olo. Nousin pois Benin sylistä ja kävelin nopeasti vessaan, jättäen muut olohuoneeseen. Suljin oven perässäni ja istuin lattialle puhelin kädessäni. Etsin kuvan Lukesta ja toisen Benistä. Kyllä: minulla oli kuvia heistä molemmista. Otin kuvanmuokkausohjelman esille ja laitoin heidän kuvansa vierekkäin. Huokaisin syvään ja painoin pääni polviani vasten. Juuri se mitä pelkäsin. He näyttivät samalta! Eivät ihan veljeksiltä, mutta heissä oli todella paljon samaa. Päässäni heräsi ajatus: Siksikö kiinnostuin Benistä? Siksi, että hän oli samanlainen kuin Luke?
"Char" Ashtonin ääni sanoi oven toiselta puolelta. Hän koputti muutaman kerran, mikä sai minut nostamaan pääni. Onneksi se oli Ashton. En todellakaan halunnut nähdä Lukea tai Beniä.
"Mä en voi hyvin" Sanoin hiljaa, puhuen totta. Olin ollut niin innoissani Benistä! Mutta mitä jos kiinnostuin hänestä vain sen takia, että hän näytti Lukelta. En ollut varma, mutta minusta tuntui siltä.
"Mä tulen sinne" Ashton ilmoitti ja siirryin oven edestä pois, jotta hän pääsisi sisään. Hän sulki oven perässään ja istui lattialle viereeni. Hän kietoi kätensä ympärilleni, halaten minua. Ashton oli aina se joka tiesi mitä tehdä missäkin tilanteessa. Ehkä sen takia, että hän oli meistä vanhin. Painoin pääni tämän olkapäätä vasten ja huokaisin syvään. Ihan niin kuin kaikki ilo mitä minussa oli vielä vähän aika sitten, olisi kadonnut kuin tuhka tuuleen. Ojensin hänelle puhelimeni ja hän otti sen käteensä.
"Mä todella pidän Benistä, mutta mitä jos mä pidän siitä vain sen takia, että se muistuttaa todella paljon Lukea?" Kysyin kuiskaten, koska en halunnut muiden kuulevan. Halusin nyt vain puhua Ashtonin kanssa.
"Mä en tiedä. Sun täytyy itse ottaa selvää, että pidätkö sä siitä oikeasti. Mä tiedän, että on vaikea unohtaa menneitä ja se saattaa vaivata todella pitkäänkin" Hän sanoi lohduttavalla äänen sävyllä. Nostin päätäni jotta näkisin hänen kasvonsa kunnolla.
"Et kai sä vain-" Aloitin mutta hän peitti suuni kädellään. Hän otti oman puhelimensa esille ja alkoi selata tekstiviestejään. Pian hän löysi etsimänsä. Hän ojensi minulle puhelimensa ja pakotti minut katsomaan kuvaa. Kuvassa oli nainen ja pieni tyttö. Tyttö oli varmastikkin alle vuoden ikäinen. Naisen minä tottakai tunnistin heti: Cece.
"Se lähetti tämän mulle vähän aika sitten. Cece asuu nykyään täällä Englannissa ja kysyi että haluanko mä nähdä sitä" Hän selvensi ja otti puhelimensa takaisin itselleen.
"Toivottavasti sä sanoit ei" Huokaisin järkyttyneenä ja ehkä vähän vihaisena. Cece tiesi miten murtunut Ashton oli. Nyt kun hän oli kuuluisa, niin tottakai naista kiinnosti taas. En halunnut Ashtonin murtuvan jälleen, koska jos totta puhutaan, en usko että Ashton voisi 'selviytyä' tuskasta jälleen.
"Tottakai mä sanoin ei" Hän vastasi joka sai oloni helpottuneeksi. En kaivannut sitä naista elämääni. Hänestä oli ollut vain harmia.
"Mä kerroin sulle tämän koska, sun täytyy oppia sanomaan ei" Hän sanoi ja nousi ylös. Hän käveli pois ja jätti minut yksin. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä mitä hän tarkoitti!
Istuin lattialla jonkun aikaa, ennen kuin nousin seisomaan ja kävelin takaisin muiden luokse. Minua ei oikein huvittanut katsoa mitään elokuvaa, vaan halusin nukkumaan. Kello ei ollut paljon mitään, mutta sillä tavoin voisin unohtaa kaiken edes vähäksi aikaa. Siispä, kerroin muille että en voinut hyvin ja siirryin omaan hotellihuoneeseeni. Anna tuli todella nopeasti perässä. En jaksanut selittää hänelle kaikkea heti joten lupasin kertoa kaiken aamulla. Onneksi hän oli todella ymmärtäväinen ihminen. Laitoimme molemmat pyjamat päälle ja aloimme katsoa Frendejen uusintoja samalla syöden suklaata. Emme olleet tehneet sitä pitkään aikaan. Vain olleet.
