Tuijotin pöydällä makaavaa sormusta, silmät kyynelissä. Hän olisi kosinut..
"Char sun kannattaisi vaihtaa nuo märät vaatteet pois" Calumin ääni sanoi vierestäni. En vastannut hänelle mitään. En kyennyt! En voinut puhua. Lähteminen Australiasta sattui todella todella todella paljon, mutta se ei ollut mitään verrattuna tähän. Olin todellakin pilannut kaiken..
Tunsin jonkun ottavan kädestäni kiinni, mutten vaivautunut siirtämään katsettani pois sormuksesta. Se oli ehkä kaunein sormus, minkä olin koskaan nähnyt. Luke oli aina tiennyt mistä pidin. Sormuksen keskellä oli iso timantti ja se sai minut voimaan pahoin. Sormus oli varmastikkin maksanut maltaita, mutta hän oli siti ostanut sen minulle: Tytölle joka suuteli hänen parasta kaveriaan!
Tunsin jonkun yrittävän saada nyrkkiäni auki. Puristin yhä sitä paperinpalaa kädessäni. En voinut päästää irti. En halunnut! Tiesin, että nuo kolme muuta poikaa yrittivät lohduttaa minua. Siirsin katseeni hetkeksi pois sormuksesta ja katsoin Michaelia, joka suurin piirtein hakkasi päätänsä seinään. Ashton yritti tavoittaa Lukea, mutta hän ei vastannut puhelimeensa. En edes tiennyt oliko hän ottanut sitä mukaansa. Tiesin kuitenkin sen, että meidän oli kohta lähdettävä ajamaan kohti Newcastlea.
"Char, sä olit humalassa" Calum sanoi. Silloin bussin ovi aukesi, ja läpimärkä Luke astui sisään. Hän katsoi minua ja sitten Michaelia.
"Mä en enään ikinä puhu kummallekkaan teistä. En enään ikinä" Hän sanoi kovaan ääneen ja pakeni vessaan. Aloin itkeä hiljaa. Olin menettänyt hänet.
~~
Makasin omassa punkassani, yhä hereillä. En voinut nukkua. Rakastin Lukea yli kaiken. En voinut kestää sitä, että olin pilannut välimme ja myös hänen ja Michaelin välit. Kaikki olisi hyvin, jos minä en olisi mennyt juomaan liikaa. Halusin vain unohtaa kaiken tämän.
Nousin ylös punkastani ja kävelin jääkaapille. Otin sieltä vesipullon ja istuin sen kanssa pöydän ääreen. Join muutaman kulauksen pullosta ja yritin saada ajatukseni selviksi. Sormus oli yhä entisellä paikallaan ja lappu sen vieressä. Se oli rypistynyt, koska olin pitänyt sitä kädessäni varmaankin useamman tunnin. Laskin vesipullon pöydälle ja otin sormuksen käteeni. Toin sen silmieni eteen ja tarkkailin sitä. Huomasin, että sen sisäpuolella luki jotakin. Kun katsoin tarkemmin näin mitä siinä luki: "Forever"
Kyyneleet valuivat pitkien poskiani, aina paidalleni asti. Laitoin sormuksen vasemman käteni nimettömään ja sain huomata, että se sopi siihen täydellisesti. Ihan niinkuin se olisi tehty minua varten! Kun katsoin tuota kaunista sormusta, en voinut ajatella muuta kuin sitä, että hän todella rakasti minua. Hän halusi viettää loppuelämänsä kanssani, niinkuin minä halusin viettää sen hänen kanssaan.
Laitoin sormuksen takaisin pöydälle ja pyyhin märkiä poskiani. Nousin ylös ja join taas muutaman huikan, vesipullostani. Silloin kuulin ääniä bussin perältä. Hiivin bussin perää kohti, niin hiljaa kuin pystyin. Liukuovi, oli melkein kiinni, mutta siinä oli pieni rako. Juuri sen kokoinen, että pystyin juuri ja juuri näkemään, Luken ja Ashtonin.
"Kaikki on ohi, Ashton!" Luke sanoi ja halasi tuota vanhempaa poikaa. Ashton taputti hänen selkäänsä ja yritti saada tätä rauhoittumaan. Yhtäkkiä Ashton katsoi suoraa minua kohti ja minun ei auttanut muu kuin siirtyä sivummas. En nähnyt heitä enään, mutta kuulin heidät kyllä. Kuulin Luken itkevän ja Ashtonin sanovan, että kaikki kääntyisi vielä paremmin päin.
"M-mitä mä n-nyt teen?" Luken ääni kysyi, itkun seasta. Nojasin ovea vasten ja laitoin käteni puuskaan. Teki tuskaa kuunnella hänen itkevän. Olisin vain halunnut mennä hänen luokseen ja halata tätä. Halusin lohduttaa häntä, mutten kuitenkaan voinut tehdä niin. Minä olin se syy, miksi hän itki.
"Kaikki järjestyy kyllä, Luke" Ashton yritti lohduttaa.
"Mä olin järjestänyt kaiken jo valmiiksi. Mun oli tarkoitus kosia sitä Newcastlessa. Mä kutsuin mun vanhemmatkin paikalle. Sen vanhemmat on myös tulossa. Mä en voi perua enään mitään, koska Isabella ja Peter on nyt jo varmaan lentokoneessa. Samoin mun vanhemmat" Luke kertoi, samalla itkien. Ihan kuin joku olisi puukottanut minua suoraan sydämmeeni.
"Luke, sun täytyy ymmärtää että Michael ja Char, oli molemmat humalassa" Ashton sanoi hiljaisella äänellä.
"Aivan sama oliko ne humalassa vai ei. Michael tiesi, että mä aion kosia. Mä kerroin sille! Ja arvaa mitä se teki. Michael sanoi, että kosiminen olisi huono ajatus. Mä tiedän, että me ollaan nuoria, mutta mä myös tiedän sen, että mä haluan viettää loppu elämäni, Charlotten kanssa" Luke selitti. Hän veti henkeä, ennen kuin hän jatkoi:
"Tai ainakin mä halusin vielä 24 tuntia sitten. Muhun sattuu aivan helvetisti. Kun mä näin ne suutelemassa mä en voinut ajatella mitään muuta kuin sitä, miten hyvältä ne näytti yhdessä. Ne sopii niin hyvin toisilleen. Ne on samanlaisia" Luken ääni sanoi, ja minua alkoi oksettaa. En halunnut olla Michaelin kanssa. Hän oli paras kaverini. Halusin olla Luken kanssa. Halusin mennä hänen kanssaan naimisiin ja saada lapsia. Nyt hän ei koskaan saisi enään kuulla sitä, koska hän ei halunnut puhua enään minulle. En halunnut pahentaa tilannetta enempää.
"Mutta sun täytyy tajuta se, että Char on pahoillaan, ja katuu sitä suudelmaa todella paljon. Se rakastaa sua yli kaiken ja on aina rakastanut. Sitä paitsi, te ette olleet edes yhdessä" Ashton selitti hänelle. Mieleni teki kiittää Ashtonia, joka yritti puolustella minua.
"Vaikka me ei oltukkaan yhdessä, se ei tarkoita sitä, että se voi mennä ja suudella muita. Me oltiin puhuttu siitä, että me alettaisiin taas seurustelemaan. Mä tiedän, että se rakastaa mua, mutta miksi se suuteli Michaelia?" Luke kysyi surkealla äänellä.
"Kaikki on pilalla. Mä rakastan sitä, mutta-" Luke jatkoi, mutta hän ei koskaan päättänyt lausettaan. Olisin halunnut kuulla lopun, mutta hän alkoi itkemään, eikä pystynyt enään puhumaan minusta.
Kävelin hiljaa omalle punkalleni ja vedin verhot kiinni. Kunpa olisinkin voinut muuttaa kaiken. Silloin keksin jotakin. Otin puhelimeni tyynyn alta ja aloin viestitellä eri ihmisille, jotka voisivat auttaa minua. En voinut menettää toivoani nyt. Päinvastoin: Minun oli yritettävä kaikkeni, jotta voisin korjata tämän tilanteen. Vaikka suunnitelmani olisikin huono, tiesin että minun oli yritettävä. En voinut päästää elämäni rakkautta menemään.
Kuka olisikaan voinut arvata, että surkea ideani, tulisikin muuttamaan kaiken..
