Huone oli täysin hiljainen. En uskaltanut liikahtaakaan. Tuijotin vain häntä, hiukan shokissa. En voinut uskoa, että hän oli pitänyt sen tallessa: Paitani, jonka annoin hänelle ennen lähtöä! Hän oli säilyttänyt sen koko tämän vuoden ajan. En tiennyt mitä tehdä. Herättäisinkö hänet vai lähtisinkö hiljaa pois? Olin todella hämmentynyt.
En kutenkaan ehtinyt tehdä mitään, kun hän kääntyi jo selälleen ja hieroi silmiään, melko unisen oloisena. Hän aukaisi silmänsä ja katsoi minua järkyttynyt ilme kasvoillaan. Hän päästi paidastani irti, laittoi sen tyynyn alle ja nousi istumaan.
"Mitä sä täällä teet?" Hän kysyi nopeasti. Hän katsoi minua posket punaisina. En ollut varma nolottiko häntä, vai oliko hän vihainen. Oli se kumpaa tahansa, minä olin aiheuttanut punastumisen.
"Mä tulin tuomaan sulle kahvia" Kuiskasin ja ojensin hänelle kupin. Hän laittoi sen yöpöydälle ja käänsi katseensa pois minusta. Hän ei selvästikään halunnut puhua minulle.
"Oliko tuo mun-" Yritin kysyä, mutta hän keskeytti minut. Kysymys oli oikeastaan aika turha. Tiesin, että se oli minun paitani.
"Voisitko olla sanomatta mitään?" Hän pyysi ja katsoi käsiään, edelleenkin posket punaisina. Nyökkäsin ja katsoin ovelle päin. Huoneen ilmapiiri muuttui kyllä todella nopeasti. Häntä nolotti ja todella paljon.
Mieleeni tuli ne yöt, kun olin nukkunut hänen paidassaan. Se toi minulle tiettyä turvaa ja lohdutti minua. Se oli kuin uniriepu, mikä minulla oli ollut vauvana. Paita oli minulla vielä tallessa. En vain viitsinyt ottaa sitä mukaani, koska se olisi ihan typerää. Tulin tänne, jotta voisin unohtaa Luken ja miten kävi.
"Mä tästä varmaan lähdenkin" Sanoin hiljaa ja kävelin pois hänen huoneestaan. Minun ei olisi missään nimessä edes pitänyt mennä sinne.
Palasin takaisin olohuoneeseen, jossa Calum ja Ashton puhuivat jostakin. Näin pinkin pään pilkistävän keittiöstä, jääkaapin takaa ja meinasin tyrskähtää nauruun. Michael oli aina nälkäinen ja jos hän ei saanut ruokaa, hän muuttui todella kärttyiseksi. Olin aika yllättynyt siitä, että kaikki muut paitsi Luke olivat nousseet ylös.
"Miksi sä näytät noin hämmentyneeltä?" Ashton kysyi. Poskeni alkoivat punottaa hieman, kun yritin keksiä sopivaa selitystä. Hän ei siirtänyt katsettaan pois minusta, joten tottakai minun oli vastattava.
"Äh, en mä tiedä" Sanoin ääneen ja istuin sohvalle kädet puuskassa. Yritin keskittyä johonkin aivan muuhun kuin Lukeen, mutta se oli mahdotonta. Hän nukkui paitani kanssa. Mitä se tarkoitti?
"Mä vaan olen vähän väsynyt, ei muuta" Valehtelin, mutta ei kukaan sitä huomannut. Ei edes Calum, koska en änkyttänyt tällä kertaa. En todellakaan aikonut kertoa heille tuosta äskeisestä. He alkaisivat kiusaamaan Lukea ja se ei olisi hyvä asia. En halunnut pahentaa välejämme jonkun typerän paidan takia. Pitäisin vain kerrankin suuni kiinni, niin kaikilla olisi hyvä olla!
"Mikä on tämän päivän suunnitelma?" Calum kysyi ja nousi ylös mennäkseen keittiöön. Olohuoneesta oli suora näkö- ja kuuloetäisyys keittiöön, joten turhaan menisin sinne hänen ja Michaelin seuraksi. Keittiö ja olohuone siis olivat melkein yhtä.
"Me varmaan mennään Annan kanssa syömään aamupala ja sen jälkeen varmaan lähdetään kaupungille. Riippuu tietenkin siitä, että monelta se teidän keikka on" Vastasin ja yritin peittää hymyäni. Olin innoissani, enkä voinut sille mitään. He tunsivat minut todella hyvin, joten he tiesivät kaikki erilaiset ilmeeni. Siirsin katseeni Ashtoniin, joka katsoi minua tarkkaavaisena. Ihan kuin hän olisi tulkitsenut minua.
"Mä tiedän, että sä olet innoissasi" Hän naurahti ja pudisteli päätään. Minun oli vaikea olla huomaamatta sitä, että hänen hiuksensa eivät olleet enää niin suorat, mitä ne olivat vielä vuosi sitten olleet. Kuten aikaisemmin jo sanoin: Me kaikki olimme muuttuneet aivan järjettömän paljon!
"Ole hiljaa" Kikatin ja kaivoin puhelimeni farkkujeni takataskusta. Pieni hymy hiipi huulilleni, kun huomasin että olin saanut viestin Beniltä.
From Ben: "Mä ajattelin, että me voitaisiin mennä keilaamaan, ensi viikolla. Käykö se sulle kaunokainen? :)"
Vastasin hänelle yksinkertaisesti, että käy. En ollut keilannut pitkään aikaan, joten se olisi varmasti mukavaa ja varsinkin hänen kanssaan. En ollut huomannut, että Michael oli tullut viereeni, kun hän jo riuhtaisi puhelimeni kädestäni ja nosti sen korkeammalla, etten minä sitä saisi. Joskus vihasin sitä, että olin niin lyhyt.
"Kuka on Ben?" Hän kysyi huvittuneena. Hän virnisteli tyytyväisenä heti, kun oli lukenut Benin lähettämät viestit. Tunsin punastuvani ja minulle tuli kuuma. En olisi halunnut, että he tietäisivät Benistä, mutta tottakai Michaelin piti olla utelias.
"Ben on mun kaveri" Tuhahdin ja katsoin muualle päin. Olin ehkä vähän ihastunut häneen, mutta kun Luke palasi kuvioihin, en tiennyt enää mitä ajattelin. Toisaalta.. Luke oli itse jatkanut elämäänsä ja minun piti tehdä samoin, eikä jäädä suremaan häntä.
"Niin varmaan" Michael nauroi ja antoi puhelimeni takaisin. Hän istui viereeni, samalla pörröttäen pinkkejä hiuksiaan. Tiesin, että hän ei ollut käsitellyt tätä asiaa loppuun..
"Kaunokainen?!" Hän huusi huonolla brittiaksentilla, matkien Beniä. Hän alkoi nauraa entistäkin enemmän, kun Calum repesi myöskin nauruun. Heilläpäs näytti olevan mukava aamu! He olivat välillä todella lapsellisia, eikä aina uskois, että he eivät olleet enää 16-vuotiaita.
"Kuka kirjoittaa enää noin?" Calum nauroi ja Michael löi minua olkapäähän. Ei tietenkään tosissaan, vaan leikillä. Hän ei voisi koskaan satuttaa naista. Olin tavallaan tottunut siihen, että he aina painivat ja läpsivät toisiaan ja myöskin minua siinä samalla.
"Olkaa hiljaa. Ben on täällä töissä ja se kysyi, jos mä menisin sen kanssa ulos. Ei ole sen suurempi asia" Huokaisin ja tökkäsin Michaelia kyynerpäälläni kylkeen, ihan vain kostoksi. Hän vinkaisi ja alkoi hieromaan kylkeään.
"No, onkos teillä tyttöystäviä?" Kysyin vaihtaakseni puheenaihetta. En halunnut jauhaa Benistä enempää varsinkaan nyt, kun Luke oli kymmenen metrin päässä meistä. En tiedä miksi, mutta en halunnut Luken kuulevan.
"Ei tällä hetkellä" Calum sanoi ja muut nyökyttelivät vieressä. Oliko se paha juttu, että olin tavallaan onnellinen? Juttu kun on näin, että en halunnut että heitä loukataan. Ashtonin sydän oli jo kerran rikottu palasiksi, enkä halunnut että niin kävisi toiste. Teki pahaa nähdä kaverinsa kärsivän.
"Lasketaanko sänkyseura?" Michael kysyi ja alkoi nauramaan taas Calumin kanssa. He molemmat pyörivät lattialla pidellen mahojaan, kun he yrittivät saada edes vähän henkeä. Unelmapoikaystäviä, huh?
"Ei meillä ole" Ashton sanoi ja painotti oudosti sanaa 'meillä', joka sai minut epäileväiseksi. Hän vaikutti siltä, että hän salaisi jotakin. En pitänyt siitä ollenkaan. Hän huomasi oudon ilmeeni ja hänen kasvonsa kalpenivat hiukan.
"Mitä sä tarkoitat?" Kysyin ja kohotin hänelle kulmiani. Michael ja Calum hiljenivät ja nousivat istumaan, molemmat naamat punaisina. Jotakin outoa oli meneillään.
"En mitään" Ashton vastasi ja katsoi muualle. Hän valehteli. Aina kun hän valehteli, hän katsoi muualle eikä uskaltanut ottaa katsekontaktia. Halusin hänen olevan rehellinen.
"Ashton" Sanoin ärtyneenä ja loin kylmän katseen tämän suuntaan. Tällä välin Calum ja Michael olivat nousseet ylös ja he olivat hiippailemassa pois luotamme: "Te ette mene minnekään ennen kuin te selitätte, että miksi te käyttäydytty näin oudosti" Lisäsin kovaan ääneen.
En tajunnut heitä. Jos jollakin heistä olisi tyttöystävä, tottakai haluaisin tutustua tyttöön, enkä tappaa häntä. Miksi he salaisivat jotakin sellaista minulta. Katsoin vuorotellen jokaista heistä. Heillä kaikilla oli syyllinen ilme kasvoillaan ja he näyttivät siltä, että joku tulisi tappamaan heidät ihan tällä minuutilla. Silloin se valkeni minulle.
