Halloween ohi ja nyt sitten odottelemaan joulua! 💖🦄
~~
Tunsin bussin nytkähtävän liikkeelle ja huokaisin ääneen. Päätäni särki, ja halusin vain laittaa nukkumaan. En kuitenkaan voinut. Calum oli jo parempaan päin, mutta nyt minulla oli 4 ihmistä huolehdittavana. Kyllä: Kaikki muut olivat tulleet kipeäksi paitsi minä. He saivat kiittää onneaan, että heillä oli muutama vapaapäivä. Olimme matkalla Birminghamiin ja pääsisimme vihdoinkin hotelliin yöksi. Oli ehkä parempi niin. He kaikki saisivat levätä kunnolla.
"Char" Michael sanoi hauraalla äänellä. Siirsin katseeni häneen ja hymyilin hiukan. Me kaikki olimme kerääntyneet bussin perälle. Michael ja Luke makasivat toisessa päässä sohvaa ja Ashton toisessa. Calum makasi lattialla muutaman peiton päällä, pää sylissäni, koska me emme mahtuneet sohvalle.
"Niin?" Kysyin ja lopetin Calumin hiuksien haromisen. Katsoin Ashtonia, joka oli ihan täydessä unessa. Luke oli käpertynyt Michaelin viereen ja minua alkoi hymyilyttää. Muke.. He olisivat söpö pari. Mieleni teki ottaa kuva heistä, mutta en tiennyt oliko se hyvä ratkaisu. Kaivoin puhelimeni taskustani ja nappasin nopeasti heistä kuvan.
"Mulla on nälkä" Michael huokaisi ja painoi päänsä Luken olkapäätä vasten. Kukaan heistä ei ollut oikein syönyt mitään. Ihmettelin muutenkin sitä, että miksi minä en ollut tullut kipeäksi. Olin kuitenkin ollut koko ajan heidän kanssaan.
"Mitä sä haluaisit syödä?" Kysyin ja yritin olla mahdollisimman pirteän kuuloinen. Olin todella väsynyt, mutta olin luvannut olla heille avuksi. Michael mutisi jotakin niin hiljaisella äänellä, etten kuullut häntä. Huokaisin ja nousin ylös, samalla varoen Calumia. Vaikka tykkäsinkin pitää huolta ihmisistä ja varsinkin heistä, tarvitsin minäkin omaa aikaa. Kävelin Michaelin ja Luken luokse ja odotin, että Michael olisi toistanut pyyntönsä uudestaan.
"En mä tarvitsekkaan mitään. Mä voin itse hakea" Hän sanoi ja näin, että hän oli pahoillaan. Kun katsoin hänen kipeän oloisia kasvojaan, en voinut muuta kuin tuntea syyllisyyttä. Minulla tuli tavallaan paha olo. Hän oli kipeä ja pyysi apua, ja minä käyttäydyin häntä kohtaan ilkeästi.
"Ei kun mä haen. Mua vaan väsyttää vähän" Sanoin nopeasti ja hieroin silmiäni. Hän katsoi minua vähän epävarmana, joten lisäsin: "Mä teen sulle leivän" Lähdin kävelemään kohti bussin etuosaa ja meinasin kaatua varmaan 5 kertaa, koska bussi oli liikkeellä. Avasin jääkaapin oven ja otin sieltä leiväntekotarvikkeet. Laitoin ne kaikki pöydälle ja kun käännyin ympäri, näin Luken edessäni. Hän katsoi minua outona.
"Mä tulin hakemaan särkylääkettä" Hän selitti ja nyökkäsin. Hän istui pöydän ääreen sohvalle ja otti särkylääkepaketin käteensä. Annoin hänelle vesipullon jääkaapista ja otin itsekkin särkylääkkeen. Heitin tyhjän paketin roskapönttöön ja istuin Luken viereen. Minun pitäisi käydä heti apteekissa, kun me saapuisimme Birminghamiin. Voisin tietenkin pyytää jotakin muuta hakemaan, mutta en viitsinyt.
"Haluatko säkin?" Kysyin samalla kun tein Michaelille leipää. Hän nyökkäsi ja painoi päänsä pöytää vasten. Samalla kun tein heille leipiä, aloin muistella vanhoja aikoja. Muistin kun Luke oli tullut kipeäksi, New Yorkin vierailunsa jälkeen ja minä olin hoitanut häntä. Sitten minäkin olin tullut kipeäksi. Olimme vain maanneet sängyssä ja halailleet. Se oli tavallaan ollut kivaa, vaikka me olimmekin olleet kipeitä.
"Mitä sä mietit?" Hän kysyi ja nosti päätään. Hän vaikutti kaikin puolin kipeältä, mutta hän näytti todella suloiselta. Tavallaan hauraalta. Hymyilin hänelle väsyneenä ja ojensin hänelle leivän. Hän otti sen kiitollisena käteensä ja alkoi syömään sitä.
"Taas kerran vanhoja aikoja" Vastasin ja hän nyökkäsi. Laitoin Michaelin leivän lautaselle ja kokeilin Luken kuumaa otsaa. Hymyilin hänelle pienesti ja nousin seisomaan. Otin lautasen käteeni ja katsoin häntä.
"Sun pitäisi mennä nukkumaan" Sanoin ja laitoin voin, kinkun ja juuston takaisin jääkaappiin. Hän katsoi minua hassusti, mutta nyökkäsi. Vein leivän Michaelille, joka olikin unessa. Kokeilin nopeasti tämän otsaa, joka oli tulikuuma. Otin vadissa olleen kylmän ja märän pyyhkeen ja laitoin sen hänen otsalleen. Laskin lautasen pöydälle ja otin toisen pyyhkeen vadista. Laitoin sen Ashtonin otsalle ja sen jälkeen katsoin Calumia, joka oli hereillä. Hän hymyili minulle ja minä tein samoin. Hän vaikutti jo paljon paremmalta. Olin ollut todella huolissani hänestä, koska hän oli/on ollut kaikista kipein. Kävelin hänen ohitseen ja palasin Luken luokse.
"Sä voisit tulla mun kanssa nukkumaan" Hän sanoi hiljaa ja katsoi minua, kirkkain silmin. Huokaisin ääneen ja laitoin käteni puuskaan. En halunnut tulla kipeäksi, ainakaan sen takia, että olisin halaillut hänen kanssaan. Toisaalta, hän oli kipeä. Ja toisaalta: Tykkäsin nukkua hänen seurassaan. Hänellä oli huono olla ja jos pystyin helpottamaan sitä, tekisin mitä vain.
"Hyvä on" Suostuin. Hän katsoi minua, ehkä vähän turhankin innoissaan. Naurahdin ja autoin hänet ylös. Hän laittoi punkkaani makaamaan ja minä liityin hänen seuraansa. Nyt me molemmat makasimme kyljillämme. Hän yskäisi hihaansa muutaman kerran ja katsoi sitten minua, anteeksi pyytävästi. Hymyilin hänelle ja pussasin tätä poskelle.
Hän aukaisi suunsa sanoakseen jotakin, mutta päättikin olla sanomatta. En viitsinyt alkaa vaivaamaan häntä sillä, joten olin vain hiljaa. Me molemmat haukoittelimme muutaman kerran, ennen kuin painoin pääni hänen rintakehäänsä vasten. Hän veti verhot kiinni ja kietoi kätensä vartaloni ympärille. Hän oli ihan tulikuuma. Vedin peiton yllemme ja suljin silmäni. En enään välittänyt siitä, että saatoin juuri tämän takia tulla kipeäksi. Tykkäsin olla tässä, hänen vieressään. Kuka ei tykkäisi?
"Char" Hän sanoi ja aukaisin silmäni. Hänen silmänsä olivat kiinni, mutta en antanut sen häiritä. Painoin pääni takaisin hänen rintakehäänsä vasten ja mutisin hänelle jotakin vastaukseksi. Hän rykäisi muutaman kerran, samalla kun siirsin kylmät käteni hänen kuumaa selkäänsä vasten.
"Kiitos kun pidät meistä huolta" Hän kuiskasi ja jätti muutaman suudelman kaulalleni. Aloin hymyillä ja minulle tuli todella hyvä olo, hänen sanoistaan. Hän oli niin ihana! Olin tavallaan otettu siitä, että hän arvosti huolenpitoani.
"Mitä vaan teidän takia" Vastasin ja painauduin lähemmäs häntä. Hän haukotteli taas ja tiesin, että hän nukahtaisi pian. Minä tekisin samoin. Jostakin syystä nukahdin paremmin, hänen vieressään. Yhtäkkiä hän alkoi yskiä hillittömästi, ja en voinut muuta kuin taputtaa häntä selkään. Kun hän oli lopettanut yskimisen hän painoi päänsä takaisin tyynyyn, ja sulki silmänsä.
"Nuku hyvin" Kuiskasin ja näin pienen hymyn muodostuvan hänen kasvoilleen. Suljin silmäni ja jostakin syystä aloin miettiä tulevaisuutta. Tiesin, että halusin tulevaisuudessa perheen ja oman talon. Mutta kenen kanssa? Luken vai jonkun muun kanssa? Tottakai halusin saada kaiken sen Luken kanssa, mutta mitä jos se ei ollutkaan mahdollista? Mitä jos tulevaisuus näyttikin harmaata? Oliko hän todella se, jonka kanssa halusin mennä naimisiin ja saada perheen? Vai olisiko tuleva mieheni kenties joku muu? Halusin Luken olevan minulle se oikea, mutta jokin painoi mieltäni. Olin huomannut erään asian. Olin huomannut erään todella tärkeän asian. Kaikkien näiden kysymysten joukosta suurin oli:
Mitä jos se täydellinen henkilö minulle, olikin yksi parhaista kavereistani?
