Istuin sohvalla katselemassa hermoilevaa Annaa, joka käveli ympäri hotellihuonettamme upeassa mekossaan. Hän kyseli minulta kysymyksiä niin nopeaan tahtiin, etten voinut edes vastata hänelle. Hän oli todella hermostunut, niin kuin minäkin. En koskaan osannut edes unelmoida illallisesta One Directionin poikien kanssa ja nyt se kuitenkin oli tapahtumassa. Olimme todella onnekkaita!
"Sun pitäisi jo vaihtaa vaatteet. Kello on kohta seitsemän!" Anna sanoi, samalla kun hän katsoi itseään kokovartalopeilistä. Hänellä oli yllään punainen, iltapuku-tyylinen mekko ja mustat korot. Hän oli todella kaunis, niin kuin aina. Tekisin mitä vain, että näyttäisin yhtä hyvältä kuin hän.
Nousin huokaisten sohvalta ja kävelin makuuhuoneeseemme. Otin valitsemani mekon laukustani ja lähdin kävelemään vessalle päin. Anna kuitenkin esti aikeeni ja lukittautui itse vessaan. Hänen täytyi kuulemma korjata meikkiään. Ihan niin kuin sitä ei olisi voinut tehdä jossain muualla. Olin minäkin meikannut olohuoneessa! Laskin mekon sängylleni, katsoen sitä. Olin lainannut sen Annalta, koska hänellä oli todella monta mekkoa mukanaan. Mekko oli vaaleanpunainen ja olkaimeton, todella sievä ja toivoin todella kovasti, että se näyttäisi hyvältä päälläni. Vessasta alkoi kuulua musiikkia ja tiesin, etten saisi häntä ulos sieltä pitkään aikaan. Hän kuunteli aina musiikkia meikatessaan.
Nauroin itsekseni samalla kun riisuin vaatteitani. Otin mekon käsiini ja puin sen päälleni, varoen hiuksiani ja meikkiäni. En halunnut tehdä kumpaakaan uudestaan. Laitoin korkokengät jalkaan ja silloin muistin vetoketjun. Yritin kurottaa ja saada sitä kiinni, mutta en onnistunut.
Silloin kuulin askelia takaani. Jähmetyin paikoilleni, enkä uskaltanut liikahtaakaan. Tiesin, että Anna oli vielä vessassa mölystä päätellen, joten olin todella peloissani. Pidätin hengitystäni, kun joku tuli aina vain lähemmäs. Suljin silmäni, kun tunsin kädet lanteillani.
"Mä voin auttaa" Luken ääni sanoi ja silloin aukaisin taas silmäni. Se olikin vain hän! Tappaisin hänet niin pian kuin mahdollista. Meinasin kuolla pelosta..
Juuri kun olin kääntymässä, tunsin hänen käsiensä liikkuvan ja se sai minut palaamaan takaisin todellisuuteen. Hän siirsi toisen kätensä alaselälleni ja kuljetti sen hitaasti ylös pitkin paljasta selkääni, aina hartioilleni asti, ennen kuin hän siirsi sen takaisin alaselälleni. Sain kylmiä väreitä! Pidin mekkoani paikallaan, jotta se ei putoaisi päältäni ja paljastaisi liikaa. Mitä hän edes teki täällä? Hän veti hitaasti vetoketjua kiinni, samalla kun yritin keskittyä kaikkeen siihen mitä oli tapahtumassa.
"K-kuinka paljon sä näit?" Kysyin edelleenkin hermostuneena. Vedin syvään henkeä, kun hän veti vetoketjun loppuun asti ja siirsi toisen kätensä takaisin lantiolleni.
"Kaiken" Hän vastasi viileästi ja se sai minut punastumaan todella pahasti. Miten en ollut huomannut häntä? Eniten minua ihmetytti se, että mitä hän teki täällä. Mehän olimme menossa syömään, mutta miksi hän oli yksin täällä, minun luonani?
"Melkein kaikki näytti samalta kuin ennenkin. Sun rinnat vaan näytti vähän isommilta" Hän nauroi ja käänsi minut ympäri. Löin tätä rintakehään samalla punastellen.
"Oletko sä kenties hankkinut lisää täytettä?" Hän virnisti, mikä sai minut nauramaan. Pudistin tälle päätäni ja hän naurahti. Hän näytti todella komealta kauluspaidassaan ja mustissa farkuissaan. Hänen hiuksensa olivat taas hienosti ja hän tuoksuikin todella hyvältä.
"Jos sä et myönnä, mä voin aina kokeilla" Hän sanoi virnistellen ja kohotti kättänsä leikkisästi ylöspäin. Otin tämän ranteesta kiinni, estäen tämän aikeet.
"Kai sä tiedät, että mä en ikinä ottaisi silikoneja?" Kysyin vakavissani ja kohotin tälle kulmiani. Tiesin, että hän vain pelleili kanssani, mutta halusin varmistaa asian.
"Tottakai" Hän hymyili ja sai minutkin hymyilemään. Hän puri huulikoruaan, samalla katsoen minua.
"Mutta kai mä silti voin tarkistaa asian" Hän hymyili pirullisesti ja kohotti kättänsä taas ylöspäin. Nauroin samalla kun yritin kaataa häntä sängylle. Pienessä päässäni luulin, että se olisi onnistunut mutta olin väärässä. Hän kaatoikin minut sängylle ja hyppäsi päälleni. Me molemmat aloimme nauraa. Käteni löysivät automaattisesti paikkansa hänen hiuksissaan, kun hänen kätensä asetttuivat lantiolleni. Katsoin tätä silmiin ja silloin tunsin jotakin outoa. Tunsin halua suudella häntä. Kumpikaan meistä ei enää nauranut.
Olin saanut hänet mustasukkaiseksi aikaisemmin tänään, mutta nyt hän vaikutti olevan taas oma itsensä. Tai no, ei aivan.. Hän katsoi minua noilla merensinisillä silmillään ja siirsi toisen kätensä poskelleni. Ihan kuin meidän välillämme ollut muuri olisi sortumassa. Siirsin toisen käteni hänen niskansa taakse, kun hän nojasi hiukan eteenpäin. Tunsin hänen hengityksensä kasvoillani. Hän vaikutti olevan yhtä hämmentynyt kuin minäkin. Vedin häntä lähemmäksi ja hän painoi otsansa omaani vasten. Huulemme melkein hipoivat toisiaan ja tunsin perhosia vatsassani. Ennen kuin hän ehti suudella minua, meidät keskeytettiin.
Olohuoneesta kuului ääniä ja se sai meidät molemmat säikähtämään. Luke kokosi nopeasti itsensä ja nousi päältäni. Minä en ollut niin nopea. Jäin makaamaan sängylle kun Ashton, Michael ja Calum tulivat näkyviin. Sillä sekunnilla myös Anna astui ulos vessasta. Ashton katsoi tätä silmät pyöreinä, mutta se ei ollut pääasia. Minä ja Luke melkein jäimme kiinni siitä, mitä me nyt ikinä olimmekaan äsken tekemässä. Poskeni olivat varmasti tomaatin väriset.
"Mitä täällä tapahtuu?" Michael kysyi ja sai Luken raapimaan niskaansa.
"Umm.. Char pyysi mua tarkistamaan yhden jutun" Hän sanoi ja silloin tajusin nousta istumaan. Michael näytti siltä, että hän alkaisi kohta nauraa.
"Jotakin jalkojen välistä?" Hän kysyi, viitaten äskeiseen makuuasentooni ja sai Calumin ja Ashtonin nauramaan. Anna pidätteli nauruaan, mutta hillitsi kuitenkin itsensä.
"Turpa kiinni" Sanoin ja nousin seisomaan. Katsoin itseäni peilistä ja varmistin, että tukkani ei ollut mennyt sekaisin. Otin pienen käsilaukkuni pöydältä ja olin valmis. Katsoin muita edelleenkin posket punaisina.
"Mennään" Tuhahdin ja sain Michaelin ja Calumin hihittämään. Ashton oli taas kiinnittänyt katseensa Annaan, joka hymyili minulle leveästi.
Kävelimme ulos huoneesta ja ahtauduimme hissiin. Pojat selittivät jotakin siitä, että hotellin edessä olisi limusiini odottamassa, mutta en voinut kuunnella. Tuijotin minua vastapäätä seisovaa Lukea joka tuijotti minua. Mitä helvettiä juuri äsken tapahtui? Me vain tappelimme ja sovimme riitojamme koko ajan. Se alkoi käydä hermoilleni. Mutta.. Jos muut eivät olisi keskeyttäneet meitä, niin olisimmeko me suudelleet? Tunsin vahvaa halua häntä kohtaan, enkä voinut kieltää sitä.
Hissi pysähtyi ja me kaikki kävelimme yhdessä aulan läpi ulko-oville. Heilutin Benille ja hän hymyili minulle takaisin. Kävelin Michaelin perässä ulos, ja saimme vastaamme taas kasan paparazzeja. Poikien todella täytyi valmentaa minut tällaisiin tilaisuuksiin! Ahtauduimme nopeasti limusiiniin ja yllätys yllätys minä istuin toisella puolella Lukea. Kun auto lähti liikkeelle, musiikki alkoi soida niin kovaa, että kukaan ei kuullut oikein mitään. Se antoi minulle tilaisuuden puhua Luken kanssa.
"Mä haluan, että meidän välit on hyvät" Huusin hänen korvaansa ja hän katsoi minua kummallisena.
"Mä tarkoitan sitä, että meidän täytyy olla sovussa vaikka se olisikin välillä mahdotonta" Selvensin ja hän nyökkäsi. Hän väläytti minulle pienen hymyn.
"Sä näytät muuten kauniilta" Hän sanoi ja sai minut hymyilemään. Kiitin tätä ja kehuin myös häntä. Kaikki heistä olivat pukeutuneet mustiin farkkuihin ja kauluspaitoihin. Kauluspaidat olivat kaikilla kuitenkin erin väriset.
"Mä haluan, että sä tiedät tämän" Hän huokaisi ja laski kätensä polvelleni: "Mä halusin suudella sua. Ja haluan yhä" Hän kuiskasi ja virnisti jälkeenpäin.
Ajattelin juuri samoin..
