HEY EVERYBODY MUSIC VIDEO IS AMAZING 💖
~~
Hänen kuuma hengityksensä tuntui hyvältä, paljasta niskaani vasten. Myös hänen huulensa ja huulikorunsa. Yhtäkkiä minua alkoi naurattaa. Tajusin nyt mitä hän oli tehnyt! Hän nojasi taaksepäin hiukan ja katsoi minua kysyvästi.
"Sä käskit niiden lähteä!" Nauroin ja löin tätä rintakehään. Hän naurahti ja punastui hieman. Peitin ksavoni käsilläni, samalla kun yritin lopettaa nauramisen. Se oli todella hankalaa.
"Älä naura" Hän ähisi ja nousi istumaan. Hän oli suunnitellut kaiken. Hän halusi olla minun kanssani kahdestaan. Hän oli niin suloinen! Lopetin nauramisen ja nousin myös istumaan. Hän oli vain yrittänyt korjata välimme ja minä vain nauroin hänelle.
"Luke, anna anteeksi" Mutisin ja istuin hajareisin tämän syliin. Olin taas jälleen pilannut kaiken. Siirsin käteni tämän hiuksiin ja painoin otsani hänen omaansa vasten.
"Kaikki hyvin" Hän sanoi ja suuteli hellästi huuliani. Nyökkäsin onnellisena ja katsoin häntä suoraan silmiin. Hänen silmänsä olivat taas vaihtaneet sävyä. Ne eivät olleet enään kylmät ja jäiset, vaan lämpimät ja iloiset.
"Sä et siis ole enään-"
"En. Mä tajusin, että sä olet tärkeämpi" Hän sanoi, keskeyttäen minut. Sydämmeni meinasi pakahtua onnesta. Aloin hymyillä aina vain enemmän ja niin teki myös hän. Laskin molemmat käteni hänen hartioilleen, irrottamatta katsettani hänestä. Hän oli niin komea. Olimme olleet yli vuoden erossa. Halusin taas olla hänen kanssaan, mutta en luottanut häneen. Hän oli muuttunut ja niin minäkin. Mitä jos suhde hänen kanssaan, ei toimisikaan?
"Oletteko te täällä?" Michaelin ääni huusi bussin etupäästä. Pussasin nopeasti Luken otsaa ja nousin pois hänen sylistään. Liityin Michaelin seuraan ja näin hänen pitelevän kahta pizzalaatikkoa kädessään.
"Me tuotiin teillekkin" Hän selvensi ja ojensi minulle laatikot. Hymyilin tälle ja laskin ne pöydälle. Minulla oli todella kova nälkä, koska en ollut syönyt moneen tuntiin. Ashton ja Calum astuivat sisään bussiin, ja ovi sulkeutui heidän perässään. Calum hymyili minulla oudosti ja istui sohvalle. Katsoin Michaelia, joka seisoi yhä paikoillaan, virne kasvoillaan.
"Mitä?" Kysyin huokaisten ja aukaisin yhden laatikoista. He käyttäytyivät taas oudosti! Luke käveli luoksemme ja silloin bussi hytkähti liikkeelle. Istuin Calumin viereen ja Luke minun viereeni.
"Wou wou wou! Voisit vähän pukea lisää vaatetta päällesi!" Michael sanoi Lukelle ja sai Ashtonin nauramaan. Calum yritti hillitä omaa nauruansa ja onnistuikin siinä aika hyvin. En vain tajunnut mikä oli niin hauskaa.
"Me katsottiin televisiota, eikä pantu! Voisitteko te välille pitää ne turpanne kiinni?" Luke huusi ja siinä vaiheessa minäkin repesin nauruun. Hän ei osannut reuhata ja se oli hauskaa katseltavaa ja kuultavaa. Calum ei pystynyt pidättelemään enään nauruansa, vaan repesi täysin. Me kaikki nauroimme ja silloin Luke suuttui. Hän nousi ylös ja näytti meille kaikille keskisormea, samalla kun hän kiipesi omaan punkkaansa. Hän veti verhot kiinni ja mutisi jotakin.
"Etkö sä aio syödä?" Kysyin ja löin Calumia olkapäähän, jotta hän lopettaisi nauramisen. Hän vingahti ja katsoi minua murhaavasti.
"Se taisi syödä jälkkärin ensin, joten ei sillä enään ole nälkä!" Michael sanoi kovaan ääneen ja taas nuo kolme alkoivat nauramaan. Ei se ollut enään hauskaa. En jaksanut kuunnella heidän kaksimielisiä vitsejään, joten otin toisen pizza-laatikon mukaani, ja kävelin sen kanssa bussin perään. Istuin sohvalle ja aloin katsomaan Geordie Shorea.
~~
Puolikkaan pizzan ja 6 jakson jälkeen, mahani oli täynnä ja olin todella väsynyt. Muut olivat jo menneet nukkumaan ja bussissa oli melkein hiljaista. Michael oli katsonut kanssani muutaman jakson, mutta hän oli nukahtanut sohvalle kesken kaiken. Hän kuorsasi hiljaa, samalla nojaten minua vasten. Nousin seisomaan ja siirsin häntä niin, että hän makasi nyt sohvalla. Peittelin hänet viltillä ja sammutin television. En tiennyt milloin olimme perillä, mutta aavistin että emme kuitenkaan aivan pian. Bussin tärinä oli tavallaan aika rauhoittavaa. Sammutin valot ja menin pesemään hampaani.
Kun tulin ulos vessasta, laitoin vain makaamaan omaan punkkaani. Suljin verhot ja varmistin, että puhelimeni oli latauksessa. Suljin silmäni ja yritin saada unta. Jostakin syystä en kuitenkaan nukahtanut. Olin todella levoton. Ihan niin kuin jokin olisi vaivannut minua. Aikaa kului ja minua alkoi ärsyttää. Katsoin kelloa ja se oli jo puoli 3, aamulla. Vedin verhot sivuun ja nousin ylös. Nousin oman punkkani kaiteen päälle ja vedin Luken punkan verhot sivuun. Hän säpsähti ja aukaisi silmänsä.
"Mitä helvettiä?" Hän kysyi unissaan ja katsoi minua suu auki. Hän oli niin suloinen, kun hän oli juuri herännyt. Minua myös alkoi kaduttaa, että olin herättänyt hänet. Hän ei saanut koskaan nukkua tarpeeksi ja olikin koko ajan väsyneen näköinen.
"Mä en saa unta" Kuiskasin ja katsoin hänen väsyneitä kasvojaan. Minua alkoi kaduttaa ja todella paljon. Olin todella itsekäs. Ei minun olisi pitänyt herättää häntä. Hän ansaitsi saada edes yhdet hyvät yöunet.
"Miten mä voin auttaa?" Hän kysyi ja hieroi silmiään. Hän haukotteli muutaman kerran, ennen kuin hän katsoi minua vihdoinkin silmät kokonaan auki.
"Voisitko sä nukkua mun vieressä?" Kysyin hiljaa. En halunnut muiden heräävän tai kuulevan meidän keskusteluamme. Luke katsoi minua hetken, täysin paikoillaan. Hän kuitenkin hymyili hiukan ja sanoi:
"Tottakai"
Laskeuduin alas ja laitoin taas makaamaan omaan punkkaani. Luke tuli nopeasti perässä. Hän laittoi makaamaan viereeni, samalla sulkien verhot kiinni. Punkassa oli nyt todella ahdasta. Minua alkoi naurattaa, kun yritimme molemmat löytää parempaa asentoa. Lopulta päädyin makaamaan puoliksi Luken päälle. Hän veti peiton päällemme ja tunsin heti, miten helpompi minun oli olla. Haroin kädelläni hänen hiuksiaan, hänen katsellessaan.
"Anteeksi, että mä herätin sut" Sanoin hiljaisella äänellä. Hän katsoi minua samalla, kun hän kuljetti kättään kylkeäni pitkin, aina ylös ja alas.
"Älä pyydä anteeksi" Hän sanoi ja hymyili hiukan. Olin kaivannut tätä. Olin aina rakastanut sitä tunnetta, minkä sain kun hän kosketti minua. Halusin vain viettää loppuelämäni hänen kanssaan, mutta pelkäsin ettei se olisi mahdollista. Minun ei olisi koskaan pitänyt lähteä, Australista. Minun olisi pitänyt jättää koulut kesken ja lähteä heidän mukaansa kiertueelle. Olin menettänyt niin paljon ja nyt en enään luottanut häneen. Tiesin rakastavani häntä, mutta en enään samalla tavalla kuin ennen.
"Miksi sä itket?" Hänen äänensä kysyi. En ollut edes huomannut, että olin alkanut itkemään. Hän veti minut halaukseen ja yritti lohduttaa parhaansa mukaan.
"Mun ei olisi koskaan pitänyt lähteä" Änkytin hänen rintakehäänsä vasten, itkuni seasta. Olin herkempi, kun olin hänen seurassaan.
"Älä ala taas syyttää itseäsi" Hän kuiskasi ja nostin päätäni. Hän pyyhki kyynelten tahrimia poskiani ja katsoi minua pahoillaan: "Joitakin asioita ei ole tarkoitettu pysymään ja kestämään"
Niinpä. Hänpä sen sanoi! Joitakin asioita ei ole tarkoitettu pysymään ja kestämään. Katsoin häntä vetisillä silmilläni, samalla kun hän siirsi toisen kätensä lantiolleni. Mitä jos meitä ei oltu tarkoitettu yhteen?
"Jutellaan aamulla lisää" Hän sanoi ja kurotti suutelemaan minua. Se tuli täytenä yllätyksenä. Suudelman oli tarkoitus olla pikemminkin pieni pusu, mutta siitä tuli pitkä ja intohimoinen suudelma. En halunnut päästää hänestä irti ja olin aika varma, että ei myöskään hän. Halusin olla ikuisesti juuri tässä. Tajuatteko nyt?
Forever..
