Melkeinpä heti kun olin joutunut hyvästelemään Annan, meidän oli lähdettävä. Olin tavallaan hermostunut. Nukkuisimme bussissa ja eri hotelleissa. Kävelimme parhaillamme bussia kohti ja minua alkoi epäilyttää. Se näytti ulkoa päin, todella pieneltä. Ashton aukaisi oven ja päästi minut ensin sisään. Olin hämmästynyt. Bussi oli todella hieno ja moderni ja se myös näytti tilavalta. Bussissa oli yhdistetty olohuone ja keittiö ja pistin heti merkille, että bussissa oli kuusi punkkaa. Huokaisin onnesta ja siirryin pois edestä, että muutkin pääsisivät sisään.
"Michael ja Luke nukkuu ylhäällä ja minä ja Calum alhaalla. Sä saat valita toisen vapaaksi jääneistä" Ashton selitti ja nyökkäsin ymmärtäväisenä. Istuin tyhjäksi jääneelle alapunkalle ja Calum alkoi nauraa: "Hyvä valinta! Nyt sä et välttämättä tipu mutkissa"
Pian joku kävi tuomassa kaikki meidän matkalaukkumme ja pojat siirsivät ne yläpunkkaan. Michael käveli bussin perälle ja silloin vasta huomasin, että sielläkin oli jotakin. Bussin perällä oli tila, jossa oli todella iso sohva ja televisio. Lisäksi huoneessa oli minijääkaappi ja monta pelikonsolia, kuten xbox 360 ja xbox one. Tiesin heti, että aika ei kävisi pitkäksi. Samalla kuitenkin ajattelin myös sitä, että miten pystyisin välttelemään Lukea mahdollisimman paljon. Huomasin Michaelin tuijottavan minua ja silloin tajusin istua alas.
"Mä olen niin onnellinen, että sä lähdit meidän mukaan" Hän sanoi ja hymyili leveästi. Hymyilin takaisin ja otin hänen kätensä omiini.
"Samoin" Naurahdin ja katsoin tätä huvittuneena. Rakastin Michaelissa sitä, että hän oli aika samanlainen ihminen kuin minä. Hän olisi unelma kumppani! Mutta.. Hän oli ja tulee aina olemaan minulle kuin veli.
Yhtäkkiä Calum liittyi seuraamme ja istui Michaelin viereen. Kun katsoin heitä tarkemmin, tulin hieman surulliseksi. Kuten jo aikaisemmin olin huomannut: He olivat muuttuneet paljon. Michael näytti paljon vanhemmalta ja hänellä kasvoi parta. Calum taas näytti paljon itsevarmemmalta ja jos totta puhutaan, enemmän äidiltään. Se ei ollut huono asia, ei ollenkaan!
"Mä olen miettinyt yhtä asiaa" Myönsin ja päästin irti Michaelin kädestä. Otin paremman asennon sohvalta ja varmistin, että Luke ei ollut kuuloetäisyydellä. Hän oli bussin etuosassa Ashtonin kanssa.
"Oltaisiinko minä ja Luke vielä yhdessä, jos mä en olisi muuttanut takaisin Kaliforniaan?" Kysyin kuiskaten. Olin miettinyt sitä todella monta kertaa. En halunnut ajatella enää Lukea, mutta en vaan voinut jättää asiaa tähän. Jos olin ihan rehellinen: Kaipasin vanhoja aikoja. Kaikki oli erilaista nykyään.
"Mä uskon että kyllä" Calum vastasi rehellisesti ja Michael mutisi jotakin samalla nyökytellen. Kurkkuni tuntui yhtäkkiä todella kuivalta. Siirsin katseeni syliini, tavallaan pettyneenä.
"Mutta se, että te ette ole enää yhdessä, ei todellakaan ole sun vika" Michael sanoi hätäisesti ja kun nostin katseeni taas ylös, he molemmat näyttivät siltä, että he katuivat vastaustaan.
"Kaikki hyvin. Mä itse kysyin sitä teiltä" Naurahdin, vaikka oloni ei ollutkaan kovin hauska. Tilanne alkoi muuttua kiusalliseksi, kun kukaan ei enää puhunut mitään. Rykäisin ääneen ja nappasin xbox ohjaimen pöydältä. Käynnistin ohjaimen ja katsoin Calumia ja Michaelia virne kasvoillani.
"Miten olisi yksi matsi MW3, näin pitkästä aikaa?" Kysyin ja sain heidät hymyilemään. Calum otti toisen ohjaimista ja Michael alkoi mököttää. Oloni koheni huomattavasti, koska näin oli käynyt ennenkin. Ojensin oman ohjaimeni Michaelille ja hän hymyili kiitollisena. Käperryin hänen kainaloonsa ja tunsin bussin nytkähtävän liikkeelle. Pian näinkin Ashtonin kävelevän huoneeseen, Luke perässään. Ashton kuiskasi jotakin Lukelle ja hän huokaisi ääneen. Ashton istui viereeni ja Luke kauas meistä muista. Minulla tavallaan kävi häntä sääliksi, mutta toisaalta ei. Hän oli itse mennyt säheltämään ja rikkomaan välimme.
~~
Myöhemmin samana päivänä, me kaikki olimme yhä bussin perällä katsomassa elokuvaa. Kaikki olivat hiljaa ja vain ulkoa tulevat äänet kuuluivat hiljaisina sisälle. Bussi ei enää tärissyt, joten me olimme ilmeisesti pysähtyneet. Ashton katsoi ikkunasta ulos jatkuvasti ja minua alkoi kiinnostaa mitä siellä oli.
"Mitä sä katsot?" Kysyin ja sain kaikkien katseet niskaani. Ashton alkoi hymyillä ja viittoi minua seisomaan. Nousin ylös ja kurottauduin katsomaan ulos. Bussi oli pysähtynyt parkkipaikalle, mutta parkkipaikalta se ei enää näyttänyt. Bussin ympärillä oli ainakin 20 fania. Istuin takaisin sohvalle ja katsoin Ashtonia hätääntyneenä.
"Älä huoli Char! Ne ei näe meitä, mutta me nähdään ne. Kiitos tummennettujen ikkunoiden" Hän selitti ja huokaisin helpotuksesta. Ei se ollut salaisuus, että minä olin lähtenyt heidän mukaansa, mutta jotkut fanit eivät suhtautuneet minun ja poikien ystävyyteen kovin hyvin. Yhtäkkiä Ashton avasi ikkunan ja kurottautui ulos.
"Mitä teille kuuluu?" Ashton kysyi ja hirveä kiljunta täytti bussin. Michael pysäytti elokuvan ja siirtyi Ashtonin viereen. Kumpikin pojista alkoi jutella faneille ja huomasin heti, miten iloiseksi se heidät teki. Siirryin pois tieltä ja kävelin bussin etuosaan. Halusin puhelimenlaturini, mutta en ylettänyt ottamaan laukkuani yläpunkasta. Yritin varvistella, mutta turhaan. Yhtäkkiä, käsi ojentui vierestäni ja nosti laukun alas. Huomasin tuijottavani Lukea, joka ojensi laukun minulle.
"Kiitos" Sanoin hiljaisella äänellä ja laskin laukun maahan. Aukaisin sen ja otin puhelimenlaturini käsiini.
"Ei mitään" Hän vastasi tyynesti ja jäi seisomaan paikoilleen. Laitoin laukun kiinni ja siirsin sen omalle punkalleni. Nousin ylös ja katsoin Lukea, joka seisoi yhä edessäni. Hän aukaisi suunsa sanoakseen jotakin, mutta sanoja ei kuulunut. Kohotin tälle kulmiani ja hän meni vaikeaksi. Hän rykäisi pienesti ja katsoi lattiaa.
"Mun oli tarkoitus sanoa, että sulla on jotakin paidassa" Hän sanoi ja osoitti nopeasti paitaani. Katsoin alaspäin ja näin inhottavan ruokatahran keskellä paitaani. Punastuin syvästi ja siirsin katseeni pois tahrasta. Jo hetken luulin että hän olisi halunnut puhua kanssani, vaikkapa meidän väleistämme. En välttämättä olisi suostunut siihen, mutta kyse olikin ollut vain likaisesta paidastani.
"Pitää varmaan vaihtaa paita" Sanoin nolona ja hän nyökkäsi. Luke katosi paikalta ja huokaisin ääneen. Aukaisin laukkuni uudelleen ja otin sieltä hupparin. Laitoin sen päälleni, koska en jaksanut vaihtaa paitaa.
Palasin muiden seuraan ja huomasin, että kaikki heistä olivat kumartuneet ikkunan luokse. Istuin takaisin sohvalle ja laitoin elokuvan pyörimään. Pian sain vihaisen katseen Michaelilta ja jouduin taas pysäyttämään elokuvan. Huokaisin syvään ja laitoin makaamaan sohvalle. Tunsin jotakin selkäni alla ja kurottauduin ottamaan esineen käteeni. Se oli Luken puhelin.
Uteliaisuuttani aukaisin puhelimen ja näin hänen taustakuvansa. Se oli sama kuin minulla. En ollut yllättynyt, koska meillä kaikilla viidellä, oli sama kuva taustakuvana. En tiennyt hänen koodiaan, joten päätin yrittää kuitenkin. Yritin muutaman kerran, mutta en osunut oikeaan. En viitsinyt kokeilla uudestaan, koska puhelin olisi mennyt lukkoon ja Luke olisi huomannut sen. Harmi sinänsä.. Olisi ollut kiinnostava nähdä, mitä hän piti puhelimessaan.
"2 9 0 8" Luken ääni sanoi kovaa. Katsoin häntä, yhä puhelin kädessäni. Hän oli kääntynyt katsomaan minua ja niin myös muutkin. Calum sanoi jotakin bussin ulkopuolella oleville faneille ja sulki ikkunan. Nousin istumaan ja tunsin punastuvani. Tiesin, että Luke tarkoitti koodia. Rykäisin ja laitoin hänen puhelimensa pöydälle.
"29.8 oli se päivä, kun mä tapasin sut" Luke sanoi ja katsoi minua suoraan silmiin. Suuni loksahti auki, mutta peitin sen 'ei-dramaattisesti' kädelläni. Luke katsoi minua surullisena ja pakeni äkkiä paikalta. Kuulin ryminää ja tiesin, että hän oli mennyt omaan punkkaansa.
Oh my god..
