Aamulla kun herään, Louis nukkuu vieressäni suloisesti kuorsaten.
"Pidit lupaukses..", kuiskaan hiljaa silittäen Louisin kasvoilta hiuksia pois.
"Tein mitä?", Louis kysyy avaten silmänsä. Kiljaisen säikähdyksestä ja nauraen läpsäytän Louisia käteen.
"Louis! Tajuuks sä kuinka mä säikähdin?"
"Enn", Lou vastaa nauraen.
"Mut sä pidit lupaukses, olit mun vieressä kun heräsin."
"En mä mun mielestä hirveen lähellä sua oo..", Louis sanoo ja tulee niin lähelle kun pääsee. Nauran hiljaa ja suutelen Louisia pitkään. Tunnen, kuinka perhoset lepattavat mahassani ja ajatukseni menevät solmuun. Kuinka ihana joku ihminen voi olla?
"Tuu, mennään tekeen aamupalaa meille", Louis sanoo ja nostaa minut syliinsä.
"Hei! Kyllä mä kävellä osaan!", sanon nauraen. Louis ei ole kuulevinaan, joten nostan käteni Louisin olalle ja pidän tiukemmin kiinni, etten tippuisi.
"Älä huoli, mä en päästä irti", Louis sanoo.
"En mä sitä pelkää, mä pelkään, että sä et jaksa pitää mua!"
"Miksen jaksais pitää? Sä et paina mitää!"
Louis astuu ensimmäiselle rappuselle ja pysyy pystyssä. Pidän tiukasti Louisista kiinni. Yht'äkkiä Louis kuitenkin horjahtaa ja kaatuu eteenpäin. Kiljaisen päästäen Louisista irti. Putoan Louisin sylistä rappuselle ja vinkaisen hiljaa pudotessani käteni päälle. Pyörin rappusia alas Louisin huutaessa jotain.
*LOUISIN NÄKÖKULMASTA*
Paniikissa katson Elinaa joka makaa rappusten lopussa. Huudan Elinan nimeä paniikissa, mutta hän ei reagoi. Nousen rappuselta ja voihkaisen kivun lävistäessä kylkeni. En välitä, sillä vain Elina on tällä hetkellä tärkein asia. Juoksen rapppusten loppuun ja käyn kyykkyyn Elinan viereen.
"ELINA! OOKS SÄ KUNNOSSA?!", huudan ja käännän Elinan varovasti selälleen. "Voi ei", kuiskaan hiljaa nähdessäni veri läikät Elinan paidassa. Yritän katsoa tarkemmin mistä veri tulee, mutta päätän kuitenkin juosta ensin keittiöön ja soittaa hätänumeroon. Näppäilen hätänumeron ja odotan, että he vastaavat. Selitän nopeasti mitä on tapahtunut, ja he sanovat lähettävänsä ambulanssin paikalle. Kun saan luvan sulkea puhelimen juoksen täyttä vauhtia takaisin Elinan luo.
"ELINA! HERÄÄ! ELINAAAA!" Lyyhistyn Elinan viereen enkä voi pidätellä kyyneliäni enää. Itken Elinan kehoa vasten kunnes kuulen koputuksen ovelta. En vaivaudu edes pyyhkimään kyynelvanoja poskiltani vaan ryntään avaamaan oven.
"Täälläkö oli tapah-" hoitaja aloittaa, mutta keskeytän hänet osoittamalla rappusten loppuun, jossa Elina makaa. Hoitaja kävelee ripeästi Elinan luo ja hänen perässään tulee kaksi muuta hoitajaa. Suljen oven hiljaa ja juoksen takaisin Elinan luo.
"N-no? Mi-mitä E-Elinalle on käynyt..? Onhan se kunnossa?", kysyn hiljaa pidätellen kyyneleitäni.
"Jos nyt odotatte hetken. Sairaalassa saadaan kaikki paremmin selville!"
Hoitajat nostavat kalpean ja liikkumattoman Elinan varovasti paareille. Paarit työnnetään ulos ja seuraan niitä hiljaa. Lukitsen oven ennekuin astun autooni ja odotan, että ambulanssi lähtee pihastani.
Matkalla sairaalaan minun on pysäytettävä auto tienreunaan, sillä en kyynelteni takaa näe enää mitään. Kadotan ambulanssin jo näkyvistä, ja ajattelen miltä Elinasta tuntuu herätä sairaalasta. Yksin. Pyyhin nopeasti hihaan kyyneleeni ja jatkan taas matkaa. En jättäisi Elinaa.
Yhyy mikä teksti ;( Mutta siis alan nyt kirjottaan myös Louisin näkökulmasta tätä ja alan lisäileen myös kuvia tonne sivuun sit tekstiin liittyen (:
