Olen iloinen, kun huomaan miehen hidastavan ja kääntyvän keskikokoisen normaalin näköisen talon pihaan. Käsiäni särkee tolkuttomasti, mutta en inahdakkaan. Pidän kädet sylissäni purien huultani. Mies nousee autosta ja avaa minulle oven.
"Tule", hän sanoo ojentaen kätensä minulle. Tartun lämpöiseen käteen varovasti, toivoen, että häntä ei ällötä verta täynnä oleva käteni.
"Mennään pesuhuoneeseen puhdistamaan haavasi. Saat samalla kertoa kaiken!" mies sanoo johdattaen minut kylmästä ulkoilmasta sisälle pieneen eteiseen. Riisun kenkäni ja laitan ne sivuun. Kiljahdan, kun mies laittaa kätensä olalleni.
"A-anteeksi", soperran hiljaa.
"Ei mitään. Itse mä sut säikäytin!"
Lähden miehen perässä yläkertaan. Hän avaa pesuhuoneen oven ja käskee minun istua lattialle maton päälle. Sillä aikaa hän kaivaa kaapista puhdistus aineen ja pienen pyyhkeen.
"Nyt saat kertoa kaiken! Miksi juoksit häntä pakoon? Kuka hän oli?", mies kysyy kaataen pullosta puhdistusainetta pyyhkeen päälle.
Hengitän syvään ennen kuin aloitan:"En tiedä kuka hän oli, tai miksi hän seurasi minua. En voinut itselleni mitään, oli vain lähdettävä pakoon", selitän hiljaa.
"Et saisi liikkua yksin! Olethan kunnossa nyt? Nimeni on muuten Louis".
Ensimmäistä kertaa katson miestä kunnolla valossa. Käteni alkavat täristä.
"Mun täytyy lähtee! Emmä enempää voi vaivaks olla. Kiitos, öh, avusta", sanon nousten ylös järkyttyneenä. Louis tarttuu käteeni ja vetää minut takaisin alas.
"Sä et mee mihinkään! Sä et todellakaan oo vaivaks!" Louis sanoo suloisesti nauraen.
"Mut.."
"Ei muttia. Sä voit olla täällä, sun täytyy nukkua ja nää haavat täytyy puhdistaa kunnolla. Mua ei yhtään haittaa, että oot täällä. Eipähän tarvi olla yksin tyhjässä kämpässä", Louis sanoo puhdistaen pyyhkeellä varoen käteni haavoja.
"Kiitos. Oot kultanen. Mun nimi on muuten Elina."
Louis jatkaa käsieni puhdistamista minun katsoessa häntä.
"Mitä sä Elina katot?", Louis kysyy hymyillen.
"Sua. En voi uskoo tätä todeks! Istun maailman kuuluisimman poikabändin jäsenen pesuhuoneen lattialla", sanon naurahtaen.
"No eikai me nyt niin kuuluisia olla..", Louis sanoo nauraen.
Hetken päästä Louis on saanut putsattua kaikki haavani, ja ehdottaa, että jäisin siistiytymään sillä aikaa kun hän menee tekemään iltapalaa. Louisin lähdettyä jään pesuhuoneeseen yrittäen harjata hiuksiani varovasti sormilla. Kädet tuntuvat aroilta ja punoittavat. Katson itseäni peilistä. En pidä näkemästäni. Roiskutan vettä vähän naamalleni ja totean, että hiuksistani en saa yhtään paremman näköisiä, joten lähden alakertaan josta leijailee ihana ruuan tuoksu.
"Näytät kauniilta", Louis sanoo kääntyen katsomaan minua.
"Äh, kiitos. Mitä sä oot kokannu?", kysyn hymyillen Louisin johdattaessa minut pöytään.
"Vähän munakasta vaan. Ei mitään ihmeellisempää", hän sanoo istuen minua vastapäätä. Otan paahtoleipää ja voitelen sen Louisin katsoessa minua.
"Voit jäädä yöksi. Turha enää tähän aikaan on lähteä kotiin, eikö?"
"No niiin. Jos se sulle käy, tai siis etten oo vaivaks.."
"Et tietenkään oo. Johan mä sanoin, on kiva et tääl on joskus muitaki ku pojat", Louis sanoo vinkaten silmäänsä.
"Mmm, uskon."
Ruuan jälkeen Louis näyttää vierashuoneen ja näyttää missä itse nukkuu.
"Muista, oon vaan käytävän päässä jos tarvitset. Haluatko jotkut yöhousut? Farkuilla, ja etenkin revenneillä on ikävä nukkua."
"Eei, kyl mä näillä pärjään", sanon hymyillen.
"No, jos niin sanot. Öitä Elina", Louis sanoo sulkien huoneen oven.
"Öitä Louis"
Kömmin sänkyyn ja käyn kippuraksi peiton alle. En voi enää pidätellä kyyneleitäni. Itken niin hiljaa kuin pystyn, sillä en todellakaan halua, että Louis ilmestyy ovelle ja näkee minut itkemässä peiton alla niinkuin pieni lapsi.
Suljen silmäni ja nukahdan.
