Voi rakkaat arvatkaas mitä?
Tää on vika luku!
Mut kiitos jokaikiselle joka tätä on lukenut
*LOUISIN NÄKÖKULMASTA*
Viikkomme Ranskassa alkoi olla loppumassa, huomenna oli jo lento takaisin Doncasteriin. Vierähtäneen viikon aikana olimme ehtineet käydä riemukaarella, parissa museossa, Pariisin katakombeissa, Notre Damen katedraalissa ja monissa muissa paikoissa. Elina ainakin oli nauttinut matkasta.
Vilkaisen Elinaa joka nukkuu hotellihuoneemme sängyllä. Kello on puoli yksitoista, mutta minulle uni ei tule. Ajattelen pelokkaana tulevaa. Pari viikkoa, niin lähtisimme One Directionin kanssa kaksi kuukautta kestävälle kiertueelle. Täällä olo aikanamme Elinalle oli soitettu Doncasterissa sijaitsevasta ravintolasta. He olivat kysyneet jos Elina olisi halukas tulemaan töihin sinne. Elina tietenkin otti onnellisena työpaikan vastaan. Mutta juuri töiden takia Elina ei voinut tulla mukaamme kiertueelle. Itseasiassa hän ei edes tiennyt, että olimme lähdössä pari kuukautta kestävälle kiertueelle. Minua pelotti kertoa hänelle. Olin luvannut pojille, että kertoisin Elinalle kiertueesta heti kun tulisimme takaisin kotiin. Eli huomenna.
Säpsähdin, kun Elina kosketti yht'äkkiä selkääni.
"Mitä sä vielä oot hereillä?"
"Em-emmä saa unta..", sanon kääntyen katsomaan Elinaa. "Mä tuun kyllä ihan just, mee sä vaan takasin nukkumaan."
"Okei", Elina vastaa ja kömpii takaisin sänkyyn.
Hengitän syvään ja yritän karistaa pelokkuuden ja surun mielestäni.
****
Katson auton tummahkosta lasista ulos. Oli ihana palata takaisin kotiin, mutta oli haikeaa lähteä näin ihanasta maasta. Puristan hellästi Elinan kättä ja painan suukon hänen poskelleen.
Auto pysähtyy lentokentän ovien eteen. Kiitän kuljettajaa vuolaasti ja tungen tukun rahaa hänen käteensä. Kuljettaja muiskauttaa suukon Elinan poskelle ja kättelee minua vielä ennen kuin ajaa pois. Juoksemme Elinan kanssa sisään mahdollisimman nopeasti. Lentokenttä on aika tyhjä, joten saisimme luultavasti olla rauhassa. Menemme turvatarkastusten läpi ja laitamme matkalaukkumme hihnalle.
Hetken päästä istumme jo koneessa kädet korvilla. Kun lentokone on kunnolla ilmassa Elina siirtää kätensä korviltansa käteeni. Katson hänen kauniita sinisiä silmiään haikeana. En näkisi noita ihania silmiä kahteen kuukauteen.
"Onko kaikki hyvin? Näytät siltä etta alat itkeen!" Elina sanoo paniikissa katsoen minua jännittyneenä.
"Ei mul mitään hätää oo, meni vaan roska silmään.." valehtelen ja esitän, että yrittäisin ottaa sitä pois.
"Anna mä katon", Elina sanoo ja tarttuu leukaani. Hän katsoo tarkasti silmääni ja toteaa, ettei siellä mitään roskaa ole. "Sulla vaan tulee ikävä tätä maata? Oonko oikeessa?" Elina kysyy naurahtaen.
"Tätä maata.. Ja sua."
"M-miten niin mua?" Elina kysyy paniikissa.
Minä ja minun suuri suuni.
"Nokun.. Tota.. Öm, meijän täytyy lähtee pari kuukautta kestävälle kiertueelle One Directionin kaa.." vastaan hiljaa tarkkaillen Elinan reaktiota.
"Mmm, okei.." Elina vastaa hiljaa.
Tartun Elinan käteen.
"Älä huoli, pari kuukautta niin mä oon jo takasin. Skypetellään ja lähetetään viestejä ja soitellaan! Pari kuukautta menee tosi nopeesti!" sanon yrittäen saada Elinan vakuuttuneeksi.
"Tota sä et usko itsekkään.." Elina sanoo naurahtaen. Totta, en uskonut, että pari kuukautta menisi nopeasti. Silti oli yritettävä kestää koti ikävä ja palava halu nähdä Elina.
"Mä lupaan, mä en unohda sua! En todellakaan unohda!"
"Enkä mä sua Louis. Mut.."
"Mitä mut..?"
"Lupaa mulle, että sä et löydä ketään muuta.."
"En tietenkään! Sä oot maailman täydellisin ihminen, miten sua kukaan vois korvata!?"
"Mä rakastan sua Louis."
"Mä rakastan sua enemmän."
"Mut mä eniten."
"Ei oo mahdollista!", sanon ja painan huuleni Elinan huulia vasten.
Kukaan ei voisi koskaan, ikinä korvata Elinaa.
