Juoksen taas katuja pitkin niin lujaa kuin ikinä pääsen. En ajattele muuta kuin turvaan pääsemistä, samanlailla kuin pieninä leikittiin hippaa, jossain oli aina turva paikka, jonne sai mennä pitämään taukoa ilman, että tarvitsi pelätä kiinnijäämistä. Tämä oli samanlaista. En vain löytänyt mistään turvapaikkaa ja leikissä oli pelissä koko henkeni.
Tipahdin sängystä lattialle kiljahtaen säikähdyksestä. Kuulin jonkun juoksevan käytävän päästä oveni eteen. Louis ryntäsi sisään kasvoillaan huolestunut ilme.
"Elina! Mitä sä teet? Miksi sä kiljuit?", Louis kysyy huolestuneena nostaen minut lattialta sängylle.
"Mä vaan näin painajaisia, niinkuin yleensä", sanon kömpien peiton alle. Louis istuu sängyn reunalle ja laittaa peiton paremmin päälleni.
"Millaista painajaista näit?", Louis kysyy katsoen minua tarkkaavaisesti.
"Äh, ei se ollu mitenkää erillainen. Se oli vaan painajainen", sanon vältellen kysymystä.
"Kerro vain. En naura vaikka se kuulostaisi typerältä. Lupaan!"
"No.. Tää ei ollu eka kerta kun näin samantyylisen painajaisen. Jokaikisessä painajaisessa jonka oon 3 viikon sisässä nähny, oon juossu jotain pakoon. Samanlailla kuin juoksin kadulla pakoon sitä. En edes tiedä "jahtasko" se mua! Mä vaan en voinut ittelleni mitään", sanon katsoen Louista.
"Oikeasti? Olisit kertonut! Mistä se johtuu? Se siis, että näät samanlaisia painajaisia."
"Äääh, ei mistää. Unohda."
"Elina. Nyt saat luvan kertoa! Tajuatko kuinka huolissani olen?", Louis sanoo ja huomaan pienen paniikin hänen äänessään.
"No.. Nuorempana.. Isäni oli alkoholisti ja äitiä minulla ei ole ollut koko lapsuuteni aikana, äiti kuoli syöpään minun ollessa 2 kuukautta", sanon niiskauttaen ja pidätellen kyyneleitä.
"Ei sun oo pakko jatkaa. Otan osaa Elina, en pystyis koskaan kuvitella elämääni ilman äitiäni", Louis sanoo tarttuen minua käsistä ja silittäen niitä hellästi.
"Kyl mä jatkan. Lapsuus isän kanssa suju hyvin, mut sit se alko juomaan. Mä en tiedä miks, mut siitä se kuitenki alko. Olin 11-vuotias kun se ekan kerran löi mua. Sen jälkeen en uskaltanut olla kotona isän juodessa. Joka viikko sain juosta talosta pois, ettei isä tekis mulle mitään." Vedin syvään henkeä ennen kuin jatkoin:"Kerran, en älynny lähtee heti pois. Jäin kattoon kauemmas sen hörhöilyä ja sit se heitti viinapullonsa mua kohti. Se lens ohi, mut sen jälkeen se lähti mun perään mun juostessa ovista pihalle. Kaaduin maahan kompastuessani avoimmiin kengän nauhoihin. Hetkessä se oli mun luona pullo koholla valmiina lyömään", sanoin ja pidättelin kyyneleitäni.
*MUISTELMIA*
"EI! Älä tee sitä!", huudan itkien.
"Oisit saanu kuolla äitis mukana!", isä huutaa pullo edelleen koholla valmiina lyömään.
"Ei, ei, ei, ei, älä tee sitä!"
Kaljapullo kilahtaa hajalle viereeni. Katson ylöspäin. Näen kaksi poliisia pitelemässä isää paikallaan. Yksi poliiseista tulee luokseni ja nostaa minut pystyyn. Poliisi katsoo käsiäni, jotka ovat mustelmilla ja turvonnutta silmäkulmaani. Hän nyökkää toiselle poliisille ja he taluttavat isän poliisiautoon. Minun teki mieli lähteä perään ja huuta, että he eivät saa viedä isääni. Poliisi taluttaa minut toiseen poliisiautoon ja lähtee viemään minua terveyskeskukseen.
*NYKYAIKA*
En enää pysty pidätellä kyyneleitäni. Itken Louisin silittäessä kädellänsä selkääni. Kun itkuni on hieman lakannut Louis katsoo minua huolestuneena ja nostaa minut hänen syliin.
"Kun isä pääsi poliisilaitokselta väliaikaisesti kotiin, hän joi itsensä niin humalaan, että..kuoli... Sen jälkeen jouduin lastenkotiin. Olin 12-vuotias joutuessani lastenkotiin ja ostin oman halvan talon pari vuotta sitten."
"Mitä kaikkea olet joutunutkaan kokemaan!", Louis huudahtaa.
"Mmm.."
"Luulen, että meidän täytyisi mennä nukkumaan. Kello on viisi."
"Niin. Aletaan vaan nukkumaan", sanon haukotellen.
Siirryn Louisin lämpimästä sylistä peiton alle.
"Hyvää.. Öh, aamuyötä Elina", Louis sanoo hymyillen.
"Hyvää yötä Louis."
Kuuntelen kun Louis kävelee omaan huoneeseensa ja ovi pamahtaa hiljaa kiinni.
