My Guardian Angel ❤🥀 || JIKO

Luku 26

~Niko~

Heräilen sängyssäni huonosti nukutun yön jäljiltä ja oloni onkin todella väsynyt. Nousen ylös ja suuntaan keittiöön. Laitan kahvin tippumaan ja ruokin sillä välin Rommin, sekä Valmistan pientä aamupalaa. Ei kyllä ole nälkä, mutta pakko yrittää syödä edes jotain, etten vajoa taas yhtä syvälle pohjalle, kuin olen käynyt muutaman otteeseen. Istun pöydänääreen ja tuijotan ikkunasta ulos, hörppien samalla kahviani ja mutustaessani leipää.  Ikkunassa näkyy paljon ihmisiä ja koiria. Jotkur rientävät kouluun, jotkut töihin, jotkut viemään lapsiaan hoitoon ja jotkut jonnekkin muualle. Kello on n. 8.00 ja tänään on ehkä studiopäivä, en edes tiedä. Olen aika pihalla bändim asioista tällä hetkellä. Ajatuksenikin ovat aivan ristiriitaiset, enkä saa Minnaa millään pois mielestäni. Hän saisi pian alkaa maksaa minulle vuokraa siitä, että asuu ajatuksissani.

Olen myös sekaisin tunteideni kanssa. Luulen että olen ihastunut Minnaan, mutta onko se väärin Joonasta kohtaan? Ikävöin kuitenki edelleen häntä ja tiedän hänen seuraavan matkaani tuolta. Miltä hänestä tuntuisi nähä minut jonkun toisen kanssa? En ole itse edes päässyt Joonaksesta yli, eikä kukaan voi koskaan korvata häntä. Mitä Minna sanoisi kun saisi kuulla tästä, ähh... Miksi ajattelen näitä asioita, kun en edes tunnee Minnaa kunnolla tai tiedä onko häm vaikka suhteessa jo? Olen myös aina ajatellut olevani homo, mutta ehkä mä en sitten olekkaan. Kai mä sit oon joku bi, pan tai mitä kaikkia niitä nyt olikaan? Onko outoa jos nyt yhtäkkiä alankin tykätä myös naisista?

Vilkaisen ikkunasta ulos ja näen kuinka juuri nyt ikkunalaudalle lehahtaa aivan upea lintu, joka jää tuijottamaan minua lempeällä katsellaan. Minun täytyy päästä puhumaan Joonakselle, vaikka hän ei minulle antaisikaan vastausta. Siispä syön nopeasti aamiaisen loppuun, vaihdan vaatteet ja paljaan Rommia jonkun aikaa, kunnes lähden suuntaamaan kohti hautuumaata. Kävelen hautuumaanportista sisään, joka vikisee inhottavasti. Vaikka on aamu, on kuitenkin jo kesä ja ihanan valoisaa ja lämmintä, joten täällä ei ole niin aavemaista kuin joskus. Katselen ympärilleni ja huomaan olevani aivan yksin täällä. Sytytän Joonaksen haudalle kynttilän ja katselen hautaa hetken aikaa.

Hauta on edelleen lumoavan kaunis ja olen onnellinen että niin moni muukin käy täällä. Nytkin täällä on paljon kynttilöitä, kuvia, kirjeitä ja muita muistoja faneilta. Annan niiden olla täällä jonkun aikaa, kunnes haen niitä itselleni turvaan ja säilöön. Ovathan ne muisto Joonaksesta ja en halua että ne menevät täällä ulkona pilalle ajan kanssa. Katselen hautaa ja alan puhua "Hei rakas Joonas, mun oli pakko päästä puhumaan sun kanssa just nyt..."

(A/n sori tähän kohtaan tää kertojan vaihtuminen....)

~Minna~

Syön aamupalaa ja nautin rauhallisesta aamusta kirjan ja kahvin äärellä. Vilkaisen ulos ikkunasta ja siellä on ihana keli. Yhtäkkiä näen jonkun upean linnun tulevan ikkunani luokse ja hän alkaa nokkia ikkunalasia ja vähän niinkuin yrittää näyttää minulle jotain. Nousen ylös sängystä ja vaihdan vaatteet, jonka jälkeen menen ulos. Lintu tulee luokseni ja laskeutuu kädelleni istumaan, kun ojennan sen lintu kohden. Lintu katsoo minua hetken, kääntää päätään johonkin suuntaan ja lähtee lentämään hitaasti. Lähden seuraamaan lintua, koska hän vaikuttaa siltä, että hänellä on minulle nyt jotain kerrottavaa. Seuraan lintua ja huomaan hänen ohjaavan minut hautuumaalle, miksi ihmeessä? Kävelen linnun perässä jonkun aikaa, kunnes näen Nikon upean haudan luona. En viihti mennä hänen lähelleen, jos hän haluaa olla yksin, mutta jään linnun kanssa hieman kauemmas katsomaan häntä. Niko sytyttää haudalle kynttilän ja alkaa puhua.

"Hei rakas Joonas, mun oli pakko päästä puhumaan sun kanssa just nyt. Mä toivon että sä kuuntelet mua nyt, etkä tuomitse. Mä törmäsin eilen kaupassa erääseen Minnaan, joka auttoi minut pois ahdistavasta tilanteesta ja oon siitä hänelle erittäin kiitollinen. Mut siitä asti hän on pyörinyt mun mielessä, enkä oo saanut nukuttua melkeen yhtään. Mulla on tosi ristiriitaiset tunteet tällä hetkellä. Mä ikävöin sua yli kaiken ja ei kukaan koskaan voi korvata sua. Ja mä toivon ettet sä nyt suutu mulle, mut musta tuntuu et oon ihastunut Minnaan. Onko se ihan typerää, kun on aina luullut olevani homo. Voiko ihminen muuttua yhtäkkiä joksikin muuksi?

Joonas voitko sä kertoa mulle mitä mun pitäs nyt tehdä? Mä tiiän et sä haluat mun jatkavan elämää, mut musta tuntuu pahalta. Musta tuntuu et petän sut, jos oon jonku toisen kanssa, koska meidät oli luotu yhteen? Mut samalla musta tuntuu et haluan päästä elämässä eteenpäin ja kertoa Minnalle mun tunteista. Joka on kyllä ihan typerää, koska ei me edes olla kun nähty vasta nopeesti kerran, en tiiä siitä paljon mitään, enkä tiiä onko se jo suhteessa. Musta myös tuntuu et jos alan Minnan kanssa, se on väärin sitä kohtaan, kun säkin oot mun mielessä ja ajatuksissani kokoajan, enkä oo vieläkään päässyt susta yli ja sä tiedät sen, sä tiedät mihin mun elämä meni, kun lähdit mun luota pois. Joonas, muista että mä ikävöin sua ikuisesti, ihan sama mitä mä tulevaisuudessa teen ja myös rakastan sua aina.", Niko puhuu ja minä kuuntelen kyyneleet silmissä hänen puhettaan.

Tuntuu pahalta et kuulin kaiken tämän salaa, mutta nyt ainakin tiedän ja ymmärrän häntä hieman enemmän. Ja minä olen myös ihastunut Nikoon ja haluan jakaa elämäni hänen kanssaan ja olla hänen tukenaan, vaikka se olisi kuinka vaikeaa välillä. Huomaan linnun vieressäni  muuttuvan ihan ihmisen näköiseksi. Hän halaa minua nopeasti ja tunnen sen, vaikka itse en tunne häntä, kun kosken häneen. Seuraavaksi hän näyttää että ole ihan hiljaa. Hän kävelee Nikon luokse ja näen hänen halaavan häntäkin tiukasti. Näen heidän juttelevan jotain, mutta ihmeellistä en kuule kuitenkaan mitään Joonaksen puhetta. Kai heillä kahdella on niin vahva side, että he voivat jutella toisilleen oikeasti. Hetken päästä hän muuttui taas linnuksi ja tulee luokseni. Hän johdattaa minut Nikon luokse, kunnes jostain ilmestyy kirkas valo ja hän häipyy sen mukana jonnekkin tuonne.

"Hei Niko!", kuiskaan, jolloin Niko hätkähtää ja kääntää katseensa minuun.  "He-hei! Mi-mitä sä tä-täällä te-teet?", hän jatkaa. "Seurasin kaunista lintua, joka johdatti mut tänne ja kuuntelin sua.", kerron suoraan, josta Niko näyttää ahistuvan. "Mitä kaikkee sä kuulit, luulin ettei tääl oo muita?", Niko sanoo paniikissa. "Kaiken, mut hei mäkin oon isatunut suhun, jos se yhtään helpottaa.",  kuiskaan, kun näen Nikon alkavan mennä aivan paniikkiin. Niko alkaa täristä ja haukkoa happeeaan ja hänen silmistä valuu vuolaasti kyyneliä. "Saanko halata?", kysyn ja saan varovaisen nyökkäyksen vastaukseksi. Halaan Nikoa ja rauhoittelen häntä kauan aikaa. Jossain vaiheessa kuiskaan "Mä vien sut nyt mun luo, kun en voi tossa kunnossa jättää sua yksin. Puhutaan siellä sit enemmän jossain vaiheessa.", sanon, johon Niko nyökkää. Otan häntä kädestä kiinni ja lähden ohjaamaan kohti kotiani...

_________

Sanoja: 1036

🕊❤️‍🩹❤️