My Guardian Angel ❤🥀 || JIKO

Luku 45

~Niko~

Istun pöydän ääressä nurkkapaikalla ja yritän herätä kahvin avulla tähän päivään. Ruoka ei maistu. Ei sitten yhtään, mutta yritän silti jyrsiä jotain pientä, että pärjään tänään. Muut porisevat toistensa päälle, mutta minua ahdistaa ja aivan helvetisti. Totean muille meneväni vessaan ja suuntaan sinne. Lukittaudun vessakoppiin ja annan ahdistuksen purkautua kyyneleiden mukana ulos. Itku helpottaa. Säpsähdän kun tunnen jonkun halaavan minua. Avaan silmäni, jotka olivat painuneet kiinni ja näen Joonaksen. Kiedon kädet hänen ympärilleen ja halaan häntä tiukasti. Oloni on aika kaamea, mutta ehkä tämä tästä. Ainakin ahdistus alkaa helpottaa. Onneksi Joonas on elämässäni edes jollain tavalla mukana edelleen, en minä muuten selviäisi enään tästä elämästä. Rakastan Joonasta ikuisesti.

"Niko, mikä hätänä?", Joonas kuiskaa. "Mua vaan ahdistaa tosi paljon illan keikka. Varmaan koska ei olla vedetty pitkään aikaan ja joudun pitkästä aikaa huomion keskipisteeksi kaiken jälkeen. Mua myös pelottaa et ku tää keikka tuli niin yhtäkkiä, onko ketään paikalla. Tai että Samua ei hyväksytä mukaan ja jokin menee pieleen, ei olla soitettu yhessä ku vasta kerran. Tai et ku sä et oo enää mukana, niin kaikki menee huonosti ja meitä aletaan vihaan.", soperran. "Niko, kuuntele tarkkaan. Mä lupaan et kaikki tulee meneen hyviin ja teillä on vielä faneja. Mä pidän siitä huolen ja oon teidän mukana lavalla. Tuut huomaan sen lämmöstä ainakin. Ei fanit teitä hylkää, koska mun kuolema ei ollut teidän vika.", Joonas kuiskaa ja rutistaa minua lujaa, kunnes erkanemme. "Sun pitää lähtee soundcheckiin, Santeri ettii sua.", Joonas tokaisee. "Okei, mä meen. Heippa rakas.", kuiskaan ja Joonas katoaa.

Kävelen pois vessasta ja heti ovella törmään Santeriin. "Siinähän sä oot, oon ettinyt sua. Hei mikä hätänä, sähän oot itkenyt?", Santeri kysyy, kun näkee varmaan itkusta punoittavat silmäni ja kaappaa minut turvalliseen halaukseen. "Ei enään mikään, ahisti vaan illan keikka vähän liikaa. Mutta nyt on kaikki hyvin.", totean.
"No hyvä ja Niko mä lupaan, että kaikki tulee meneen hyvin.", Santeri sanoo ja taputtaa minua hartialle, kunnes erkanemme halauksesta ja lähden hänen peräänsä kohti keikkapaikkaa.

---

Seison lavalla ja keskityn biisien vetämiseen. Välillä tunnen kuinka lämmin tuulahdus menee ohitseni tai pieni kosketus käyä hartioillani. Se on Joonas. Hypin lavalla muiden mukana ja biisit menevät yllättävänkin hyvin. Joonas oli oikeassa, paikalla on paljon porukkaa, mutta jokainen näyttää pitävän Samusta. Samu soittaa taitavasti, mutta ei Joonsta voi kukaan koskaan täysin korvata kuitenkaan. Pian keikka on ohi ja kävelen bäkkärille, jossa yllätyksekseni on odottamassa pikkuveljeni Joona, joka ryntää heti halaamaan minua. Purskahdan itkuun ja itken vasten Joonaa. "Mulla oli sua ikävä.", soperran. "Samoin. Joel soitti ja kertoi sun keikka ahdistuksesta, niin päätin tulla käymään täällä. En ehtinyt valitettavasti tsemppaan sua ennen keikkaa, mutta näin teidän keikan melkeen kokonaan. Te soititte tosi hyvin.",   Joona toteaa. "No hyvä, sun pitää tulla taas joskus studiolle ja auttaa mua biisien teon kaa.", sanon. "Todellakin.", Joona toteaa.

Istumme bäkkärin sohvalla ja katselemme jokainen toisiamme. Keikka oli aivan helvetin hyvä ja yleisö oli aivan mukana, vaikka välissä on ollut pidempi keikkatauko. Tätä olen kaivannut, keikkailua ja fani kohtaamisia. Niistä saa aina uudenlaista energiaa. Vaikka aluksi ahdisti, huomasin että keikkailua olin silti kaivannut.  "Noniin, saisinko puheen vuoron?", pyydän, kun olemme hieman rauhoittuneet. Nimittäin Olli muun muassa oksensi äsken, eli keikka vedettiin täysillä.

"Noniin kiitos. Mä haluan kiittää teitä kaikkia, koska keikka meni tosi hyvin ja oon meistä kaikista ihan helvetin ylpee. Jatketaan saman malliin. Ja etenkin haluun kiittää Samua, sä vedät tosi hyvin. Ja Samu. Jos sä vaan haluut, niin kitaristin paikka on sun.", totean. "OIKEESTIKKO!?", Samu huudahtaa ja nyökkäilemme hänelle. "No totta helvetissä mä haluun, kiitos.", Samu sopertaa shokissa ja litistämme hänet ryhmähaliin ja teemme kannustushuutomme. Sen jälkeen lähdemme baariin juhlistamaan hieman ja sieltä takaisin hotellille. Huomenna käymme tapaamassa vielä perheitämme, kun Oulussa kerran ollaan ja sitten takaisiin kotiin. Kyllä elämä voi olla myös ihanaa, kaiken paskankin jälkeen. Kunhan vaan jaksaa uskoa tulevaan, eikä luovuta tai jää koskaan aivan yksin.

________

Sanoja: 630

5!