Damavandin varjo

Luku 6

Elea

Melian rynnättyä huoneesta pois, minä huokaisin syvään. Mikä minuun oikein oli mennyt? En ikinä menettänyt malttia kenenkään kanssa. En huutanut kenellekään. En haukkunut ketään, saatika sitten arvostellut heidän käyttäytymistään ääneen. Purin hitaasti illaksi tarvittavat tavarani pohtien kaikkea, mitä Melia oli minusta sanonut ja toisinpäin. Melian sanat loukkasivat minua, mutta ymmärsin sen tosiasian, että hän näki minut niin kuin kaikki muutkin.
Tavaroiden jälkeen petasin sänkyni ja aloin tehdä lähtöä iltapesulle. Vilkaisin Melian tyhjää sänkyä ja sain "loistavan" ajatuksen. Ehkä hän ei olisi minulle niin vihainen, jos laittaisin hänelle petivaatteet valmiiksi. Tosin mihin minä hänen anteeksiantamistaan tarvitsisin? Ei hänellä ole mitään oikeutta tulla kertomaan minulle, millaista minun elämäni on. Melia ei edes tiedä elämästäni mitään. Hän tietää vain sen, minkä ulkopuolisena minussa näkee. Eli ilmeisesti lellityn ja ällöttävän täydellisen ihmisen. Kaikesta huolimatta laitoin hänen sänkynsä valmiiksi odottamaan hänen paluutaan. Laitoin jopa hänen aikaisemmin torjumansa tyynyn sängylle, mutta en uskonut että hän huolisi sitä. En ymmärtänyt mikä häneen oli mennyt. Kuvitteliko hän, että yritin ostaa häneltä ystävällisyyttä lainaamalla toista tyynyäni, jonka äiti oli mukaan pakannut? Tai no, niinhän minä yritin tehdä petaamalla hänen sänkynsä. Tai ainakin se vaikutti siltä minun itsenikin mielestä. Tai ehkä se vain oli olevinaan jonkinlainen rauhanehdotus.

Kävin nopeasti pesemässä hampaani ja kevyen meikkini pois pikkuruisessa vessassa, joka oli huonettamme vastapäätä käytävän toisella puolella. Tämän jälkeen palasin huoneeseemme ja menin sänkyyn. Jäin kuitenkin tuijottamaan huoneen ovea, jonka olin jättänyt raolle Meliaa varten. Pian käytävältä kuuluikin kävelyn ääniä, mutta askelet olivat liian raskaat huonekaverini kävelyksi. Samassa Hakim ohitti huoneemme ja näin vilaukselta hänen komeat kasvonsa. Hän oli hyvännäköinen ja puhui söpösti, kuten Ama oli sanonut, mutta hän oli varmasti ainakin kolme vuotta meitä vanhempi eli toisin sanoen minun mielestäni liian vanha sen kaiken flirttailun kohteeksi. Kun kaikki muut tytöt olivat kuolanneet Hakimin hihassa kiinni, Melian reaktio oli ollut minulle arvoitus. En tunnistanut hänen ilmettään, kun hän näki matkaoppaamme ensimmäisen kerran. En ollut nähnyt sellaista aiemmin.

Äkkiä huoneen ovi avautui ja Melia astui sisään selvästi itkeneenä. En sanonut mitään, joten ei sanonut hänkään. Tyttö vain käveli ohitseni, katsoi hetken pedattua sänkyään ja ryömi sitten sisään makuupussiinsa, heittäen kuitenkin ensiksi sängylle laittamani tyynyn lattialle. Arvasin.

"Melia?" kuiskasin hiljaa.

"Mmm?" kuului ärtynyt vastaus.

"Mä oon pahoillanii siitä mitä mä sanoin aikaisemmin, enkä yritä tosiaankaan lahjoo sua olemaan mun kanssa lainaamalla tota tyynyä, jos sä niin luulit", jatkoin hiljaa.

"Ootko tosissas?" Melia kääntyi kasvot minuun päin. Hänen silmänsä kiilsivät hämärässä valossa kuin kissalla. Tai ennemminkin kuin pantterilla.

"Mä en tosiaankaan kuvitellut niin. Ja vaikka oisinkin, niin en mä ala pyyteleen anteeks sitä mitä sulle sanoin. Tarkotin tasan kaikkia niitä sanoja. Sun seura ja parina oleminen ei vois mua vähempää kiinnostaa ja toivon, että jätät mut nyt vihdoin rauhaan", Melia ryöpsäytti kiivaasti kaiken päin naamaani ja kääntyi selkä minuun päin. Olin aloittamassa vastaväitteeni hänen kanssaan, mutta jokin esti minua. Ei hän ole sen arvoinen, pieni ääni sisälläni sanoi. Lopulta luovutin ja aloin vaipua levottomaan uneen.

"Elea, herää", joku sanoi ja tökkäsi minua nopeasti kylkeen.

"Ai", tiuskaisin ja avasin silmäni nopeasti auki. Hämmästyksekseni Melia seisoi sänkyni edessä kädet puuskassa.

"Kello on jo kymmenen. Me lähdetään puolen tunnin päästä", sen sanottuaan hän lähti huoneesta.

"Mitä?"mutisin, mutta samassa tajusin nousta ylös. Ryntäsin vessan vieressä sijaitsevaan pesuhuoneeseen ja kävin suihkussa nopeammin kuin koskaan ennen. Myös se auttoi ripeyteeni, että vesi jäi viileäksi, eikä sen lämpötila enää noussut sen jälkeen. Kun olin pukenut suihkun jälkeen päälleni, juoksin nopeasti keittiöön aamupalalle. Siellä olin vähällä törmätä ulos kävelevään Hakimiin.

"Anteeksi", sopersin ja menin äkkiä voitelemaan voileivän itselleni.

"Ei se haittaa", Hakim vastasi hassun kuuloisella englannillaan ja istuutui hämmästyksekseni viereeni ruokapöytään.

"Sinä olet Elea? Olenko oikeassa?" poika kysyi hymyillen.

"Kyllä, olet oikeassa", yritin vastata mahdollisimman selkeällä englannilla.

"Minkä ikäinen olet sinä?" Hakim jatkoi kyselyään.

"Olen viisitoista, mutta täytän kesällä kuusitoista", vastasin ja nyt minä puolestani kysyin leipääni järsiessä. "Entä sinä?"

"Täytän ensi viikolla yhdeksäntoista", kuului vastaus ja samassa Luka ryntäsi Neo perässään keittiöön.

"Elea kai sä olet jo pakannut? Me lähdetään ihan just!" pojat karjuivat ja tajusin pistää vauhtia. Nousin pöydästä ja kiiruhdin takaisin minun ja Melian huoneeseen. Ovella kuitenkin pysähdyin kuin seinään. Kaikki tavarani oli siististi pakkattuna ja Melia seisoi niiden vieressä.

"Tein tän vaan, koska muuten me ei oltais ikinä päästy lähtemään", parini sanoi ja heilautti rinkan selkäänsä. Sitten hän viuhahti ohitseni ulos huoneesta. Minä kävin noukkimassa oman rinkkani ja lähdin sitten hämmentyneenä Melian perään.

"Ovatko nyt kaikki tässä?" Hakim varmisteli, kun olimme kerääntyneet pihaan kuuntelemaan häneltä tarkempia ohjeita.

"Pitäisi olla", Hirvi, joka näytti siltä että oli nukkunut hädin tuskin tuntiakaan, vakuutteli yrittäen samalla kiskoa Neoa ja Lukaa irti toistensa kurkusta. Ruben ja Nikos seisoivat jälleen kauempana meistä, siten että kukaan ei kiinnittänyt heihin huomiota. Leonida seisoi aivan Hakimin kyljessä kiinni ja muut tytöt katsoivat häntä jotenkin nyrpeänä. Melia seisoi jonkun matkan päässä minusta ja tuijotti mietteliäänä eteenpäin.

"Okei. Eli meidän on tarkoitus kävellä tänään päivä kokonaan. Nukumme yön majatalossa, joka on puolivälissä matkaa. Minä olen kotoisin siitä talosta ja siellä ovat minun äiti ja isä ottamassa meidät vastaan. Huomenna aamulla te saatte uudet ohjeet, sillä matka vaikeutuu siitä eteenpäin isolla erolla. Anteeksi siis huomattavasti", Hakimin viimeinen lausahdus sai tytöt hänen ympärillään hihittämään ja huomasin Melian pyörittelevän silmiään. Tässä asiassa olin hänen kanssaan samaa mieltä.

"Eli!", Hirvi kailotti ja sai kaikki säpsähtämään. "Me olemme ohjeet saaneet! Ei muuta kuin matkaan. Pysykää parinne kanssa siistissä parijonossa!"

Luka ja Neo ryntäsivät jonon ensimmäisiksi ja tytöt epämääräisessä laumassa heidän jälkeensä. Nikos ja Ruben valuivat heidän taakseen ja minä siirryin Melian viereen, mutta jätin väliimme parin metrin raon. Rinnakkain me lähdimme talsimaan ryhmämme hännillä loivasti ylöspäin viettävää vuoristopolkua pitkin.