Damavandin varjo

Luku 10

Melia

"Ei enää pitkä matka!" Hakim jaksoi valaa uskoa nääntyneelle seurueellemme. Kaikki olivat liian uupuneita valittaakseen, mikä oli erittäin harvinaista. Edes Luka (Neosta puhumattakaan) ei jaksanut yrittää harppoa Hakimin askelin, vaan laahusti nöyränä ja katkerana hänen takanaan. Minäkin olin kieltämättä poikki, mutta fyysinen rasitus ja kipu veivät ajatukseni pois Hakimista. Värähdin muistaessani pojan kosketuksen olallani. Ei, kielsin itseäni. Älä ajattelekaan häntä. Ei tulisi mieleenkään hänen notkeat lihaksensa, jotka työskentelivät t-paidan alla. Ei missään tapauksessa. Okei, ketä yritin huijata? Toivottavasti en itseäni, sillä se olisi tuhoontuomittua.

Voiko tuntea enempää kiitollisuutta jotakin kohtaan, kuin mitä minä tunsin tuota pientä ajan järsimää majataloa kohtaan? Helpottunut mieliala sävähti läpi ryhmämme, ja hymy kohosi yhden jos toisenkin huulille kuin aurinko pilviverhon varjoista.

"Vihdoin!" Elea huokaisi ja mumisin jopa myöntäväisesti takaisin. Tämä teko taisi kertoa aika paljon myös minun helpottuneisuudestani. Polku lähti hiljalleen levenemään tieksi ja askeleet kevenivät.

"Kas noin, hyvät nuoret..." Hirvi aloitti, kun olimme melkein majatalon pihassa, mutta maan kummallinen värähtely keskeytti hänet. Maa aivan kuin aaltoili hiukan ja rauhoittui sitten. Vilkuilin kummastuneesti ympärilleni. Hakim näytti huolestuneelta.

"Mikä se oli?" Leonida vinkaisi.

" فوران آتشفشانی" Hakim mumisi.

"Anteeks?" Luka murahti otsa rypyssä. Hakim hymyili hermostuneena ja pudisti päätään.

"Voin olla väärässä. Ei hätää." hän lohdutteli. Olin ihan kujalla. Mitähän sekin oli mahtanut tarkoittaa?

"Mennään sisään." Hakim sanoi ja viittoi meitä jatkamaan.

Hakimin äiti ja isä tulivat meitä vastaan heti ovella. Hakimin isä, Hami, oli selvästi antanut pojalleen kasvonpiirteet ja iloisen luonteen. Hän ei juuri osannut englantia, mutta hänen hymynsä suopeus kertoi enemmän kuin sanat. Azar, Hakimin äiti, hymyili hiukan ujosti miehensä rinnalla kielimuurin takaa. Yhteistä kieltä ei löytynyt, mutta Hakim toimi sanansaattajana ja käänsi kärsivällisesti jokaisen nerokkaan lausahduksen, mitä kukin keksi. Meidät jaettiin huoneisiin ja ohjattiin ruokasaliin.

"Apua, kuinka monta kalorii tässäkin on?" Aada mumisi, mutta kiskoi kiireellä Azarin muhennosta kurkusta alas.

"No voi iik," Neo pyöritti silmiään halveksuvasti.

"Turpa kiinni, kukaan ei oo kysynyt sulta mitään." Aada kivahti. Kaksosten sota oli syttynyt. Suljin korvani ja yritin olla välittämättä.

"Yrittäkää joskus käyttäytyä, jooko?" Elea huokaisi kärsimättömästi. Mikä rauhanlähettiläs hän luuli olevansa? En jaksanut hänen tekopyhyyttään.

"Saako liittyä seuraan?" Hakimin ääni kysyi takaani ja käännähdin nopeasti ympäri. Hänen katseensa oli tiukasti Eleassa ja leukaperäni kiristyivät.

"Tietenkin, ole hyvä vaan." Elea hymyili silmät säihkyen. Hakimin läsnäolo sai sodan hetkeksi taukoamaan. Ama ja Elen vaihtoivat merkitseviä katseita ja Leonida kihersi typerästi. Aada mykistyi täysin, pojat taas mulkoilivat Hakimia haastavasti. Ruben ja Nikos mumisivat kiihkeästi keskenään.

"Oliko rankka matka?" Hakimin katse pysyi edelleen Eleassa.

"No jaa, ei se niin rankka ollut kuin odotin. Tietysti se oli aika haastavaa, mutta pidän haasteista." Elea hymyili. Hakim nauroi ja nyökytteli. Olisin voinut lyödä pääni pöytään. Jotain rajaa.

"Mistä se maan järiseminen voisi johtua?" Nikosin ääni pysäytti niiden kahden keskustelun. Kaikki kääntyivät katsomaan häntä, ja hän kohensi silmälasejaan hermostuneesti.

"En ole ihan varma." Hakim meni vaikean näköiseksi.

"Damavandhan on tulivuori." Rubenin kelmeä katse vaelsi kasvoillamme. Hiljaisuus.

"Ei aktiivinen tulivuori." Hakim kiirehti sanomaan.

"Tulivuoret ovat arvaamattomia." Nikos vastasi. Jälleen hiljaisuus.

"Ei tämä mihinkään purkaudu." Hirvi sopersi hermostuneena. Ruokahaluni oli tiessään.