Luukku 24

97 9 5
                                    

Tässä luvussa pääsette hyppäämään mukaan meidän perheen joulun viettoon <3

~Minä~

Herään aamulla mummulassa pikkusiskojeni kanssa, kun joulukinkun tuoksu kantautuu nenään saakka talon toiseen päähän. Jään hetkeksi aikaa vielä makoilemaan sänkyyn, kunnes nousen ylös ja menen suoraan katsomaan Joulupukin kuumalinjaa ja muita joulupiirrettyjä myös siskojeni kanssa olohuoneeseen. Joskus muut ovat heränneet jo ennen minua ja ovat katsomassa piirrettyjä valmiiksi, kun vihdoin saan itseni olohuoneeseen raahattua. Joskus taas  heräämme kaikki aamulla yhtä aikaa.

Me ollaan ihan aina juhlittu joulua mummulassa äidinpuolen suvun kanssa ja se on vuoden kohokohta aina. Minä ja mun pikkusiskot ollaan yleensä valmiiksi jo yötä ja muut tulee sit vasta myöhemmin aattoiltana paikalle ja talo täyttyy noin 10 henkilöstä. Tänä vuonna meitä on juhlimassa joulua täällä mummu, pappa, isi, äiti, minä, mun 2 pikkusiskoa, äitin pikkusisko ja sen 2 lasta, sekä miesystävä. Muistan yhden ainoan kerran kun me vietettiin joulua meillä kotona ja se oli silloin, kun mun pikkussisko ja serkku oli alle 1 vuotiaita, eli noin 11 vuotta sitten.

-

Katsomme ohjelmia hetken aikaa televisiosta siskojeni kanssa, kunnes siirrymme ihan tavalliselle aamupalalle keittiöön ja katsomme jouluohjelmia samalla tietokoneelta, sekä avaamme viimeisetkin joulukalenterien luukut ja tietysti avaamme vihdoin suummekin ja juttelemme. Joulukalenterit vaihtelevat aina, mutta yleensä minulla on ollut Dumle Joulukalenteri, tosin tänä vuonna mummu oli ostanut mulle Fazerin Karkkikalenterin. Mummulassa avaamme aina myös viimeiset hänen kuvakalenterin luukut myös.

Saamme aamupalan syötyä ja siirryn tekemään loput aamuhommat. Puen päälleni rennot vaatteet. Tänä vuonna mustat housut, Raskasta joulua pitkähihaisen ja -tonttulakin,  sekä söpöt sukat. Hiukset mummu yleensä haluaa laittaa leteille ja laittaa punaista nauhaa niiden sekaan koristeeksi. Aamuhommien jälkeen siirryn muiden luokse ja yleensä me piirrämme, katsomme jouluohjelmia, luemme satuja ja pelaamme lautapelejä. Radiosta soi koko ajan joulumusiikkia ja niiden tahtiin tulee paljon jäätyä tanssimaan ja laulelemaan. En kyllä kummassakaan ole hyvä, mutta sillä ei ole mitään väliä loppupeleissä.

Olemme nyt jonkun aikaa puuhailleet omia hommiamme, kun mummu kutsuu meidät syömään joulupuuroa ja kiiruhdamme keittiöön syömään. Meillä on puurossa monesti suolapähkinä tms., koska kukaan ei muista ostaa manteleita ikinä. Olen aika monta kertaa saanut itse sen puurosta, koska olen jotenkin onnistunut näkemään puuron läpi missä se on kattilassa. Ja puuron päälleen kuuluu vain kaneli ja sokeri, vaikka moni laittaa hedelmäsoppaa. Joulupuuron jälkeen lähdemme siskojeni kanssa ulos, kun mummu ja pappa siirtävät joulukuusen sisälle portailta, jos sitä ei ole edellisenä päivänä tehty jo, niin kuin tänä vuonna.

Ulkona leikimme lumisotaa, laskemme mäkeä, teemme lumiveistoksia ja käymme kävelyllä, jonka jälkeen lähdemme takaisin sisälle. Sisälle päästyämme alamme yleensä koristelemaan yhdessä joulukuusta.  Siitä tuli upea, värikäs ja siinä on paljon todella vanhoja joulupalloja ja onneksi se on aito. Kotona meillä ei ole kissojen takia ollut moneen vuoteen edes muovikuusta, sillä ne tuhoaisivat sen heti. Alan lukemaan siskolleni joulukirjaa, laulamme ja leikin siskoni kanssa yleensä "joulutalolla" tai nukeilla, koska hän pyytää minua leikkimään äitiä. Eli istun sängyllä ja pidän nukkea sylissä.

Tässä vaiheessa myös muut yleensä  alkavat saapuvat pikkuhiljaa paikalle ja menemme joulusaunaan. Minä menen siskojeni kanssa kolmestaan saunaan, kuten yleensäkin. Juttelemme paljon kaikenlaista ja laulelemme joululauluja saunassa. Nautin kun lämpö valtaa kehoni täysin ja mieli ja kroppa rentoutuu. Saunan jälkeen vaihdan siistimmät vaatteet ylleni. Tänään päälleni meni mustat farkut, musta vyö, musta pitkähihainen, jonka päälle beige t-paita, jossa on tekstinä "Santa Baby", porosukat, villasukat ja tonttulakki. Hiukset laitan puoliksi kiinni, korviin menee puiset tonttukorvakorut ja hopeiset renkaat, kaulaan minun perus ketju, rippiristi ja Suomen naarasleijona korut, ranteeseen ponnarit ja rannekello, sekä tietysti minulla on silmälasit ja nenäkoruni myös. Ilman lasejani olisin sokea, enkä edelleenkään herkkien silmien takia ole piilareita koskaan kokeillut. Meikkiäkään ei ole tullut koskaan kokeiltua, vaikka toisaalta voisi olla ihan kiva joskus meikatakkin. Kynnet olen lakannut vihreällä ja punaisella tänä vuonna.

Joulukalenteri (2023) &lt;3Where stories live. Discover now