Joulukalenteri (2023) <3

Luukku 7

Tw! Kuolleen läheisen muistelua!

Mikä masistelija musta tuli, ku taas tämmönen luku?...

~Tommi~

Herään aamulla ja menen avamaan tämän päivän joulukalenterin luukun. Minulla on joku perus suklaakalenteri, vaikka näissä halppis joulukalentereissa suklaa yleensä onkin aikaa pahan makuista perus suklaata. Onneksi kuva on todella hieno kuitenkin. Laitan suklaapalan suuhuni ja annan sen sulaa hitaasti kieleni päällä, jolloin maku valtaa suuni ja lapsuuden muistot valtaavat mieleni. Tänään on jo jouluaatto ja pitäisi mennä vanhemmilleni käymään. Joulukalenterissa oleva joulupukki hymyilee, mutta itse ajaudun vain lapsuuden muistoihin ja tunnen kuinka kyyneliä alkaa valua silmistäni. Hetken purkautumisen jälkeen yritän hieman skarpata ja siistin vähän ulkonäköäni. Lastaan autoon muutamat lahjat ja lähden ajamaan vanhemmilleni, koska sinne on pari tuntia ajomatkaa.

---

Kurvaan auton vanhempieni pihalle ja parkkeeraan sen pyöräkatoksen viereen. Sen jälkeen nousen autosta ja suuntaan ovelle. Kopistelen enimmät lumet pois kengistäni portaille ja koputan ulko-oveen. Jotenkin en vain kehtaa lompsia suoraan sisälle. Pian hymyilevä äiti tulee kutsumaan minut sisään ja päädyn lämpimään halaukseen. Myös isä tulee halaamaan, sekä meidän kissamme Laku ja Millie tulevat jalkoihini kiehnäämään. Kyykistyn rapsuttelemaan heitä, kunnes pääsen pöydän ääreen syömään joulupuuroa. Huomaan pöydässä että taas kerran on puurolautasia katettu yksi ylimääräinen ja äiti on jo lapppanut siihen puuroa, vaikka kukaan sitä ei syökkään. Ei ole muutamaan vuoteen syönyt koskaan. Pikkuveljeäni Tuomoa kun ei ole ollut enään pariin vuoteen keskuudessamme, mutta edelleen jouluisin äiti laittaa erehdyksissään hänellekkin puuroa. Eipähän ainakaan enää ole kinaa siitä kuka saa mantelin, kiskottua ensin joulupukin partaa tai avattua lahjansa. Saatiin kyllä niin monta kertaa veljeni kanssa äiti suututtettua aikanaan, kun kinasteltiin kaikesta turhasta aattona ja oltiin niin villejä ja levottomia. Olihan se vilkkaille pikkupojille vaikeaa odottaa iltaan asti joulupukkia saapuvaksi ja kärsivällisyys loppui usein, jonka takia aloimme riidellä.

Saan puuron syötyä ja menen sohvalle katsomaan lastenohjelmia, Laku tulee heti syliini ja alkaa kehrämään. Millie tulee hetken päästä luokseni myös, mutta jää vain viereeni kerälle nukkumaan. Silittelen häntäkin siitä huolimatta. Molemmat kehräävät, onkohan niilläkin ikävä Tuomoa, kuten minulla ja varmasti vanhemmillani myös. Vaivun taas ajatuksiini ja niihin hyviin muistoihin, jotka ovat piirtyneet sydämiimme. Me tehtiin aina kaikenlaisia kepposia, sekoiltiin ja oltiin vain muuten outoja. Ei meitä oikeastaan kukaan koskaan ymmärtänyt, kun vaikka juostiin kaikkien eteen eri asuissa ja tehtiin näytelmiä tai taikatemppuja. Mutta äiti ja isi aina jaksoivat taputtaa, hymyillä ja olla meistä ylpeitä. He ovat aivan ihanat ja minulle niin rakkaat vanhemmat. 

Vajoan ajatuksiini ja alan puhua hiljaa;

"Mää muistan aina sen iloisen pilkkeen silmissäsi ja sen virneen kun keksit jonkun hyvän idean, joka täytyi heti päästä totteuttamaan ja mut piti aina saada siihen suostuteltua mukkaan. Kaikki joulun tuoksut mitä täällä leijailee, kaikki nämä tontut ja joulukoristeet, sekä joulumussiikki saavat muistoni sinusta vaan voimistummaan. Tuomo mulla on sua aivan kauhee ikävä. Nää olit maailman rakkain pikkuveli ja mun elämä on aivan paskaa ilman sua, aivan yksin. Mää kaipaan sua joka päivä ja näin joulun alla se iskostuu kovemmin. Vaikka me riideltiin ussein, vaikka me tehtiin tuhmuuksia ja oltiin omanlaisia, oli meillä myös aina hauskaa yhydessä.

Me oltiin molemmat aina valamiita puolustammaan toisiamme omalla hengellämme ja me oltiin aina valamiita suojelemmaan ja pitämään toisistamme huolta. Me naurettiin, juteltiin, hallailtiin ja osattiin kaiken keskellä pittää myös hauskaa. Kun me kasvettiin ja aikuistuttiin, se jokin sama hulluus ja lapsenmielisyys ei koskaan kuitenkaan hävinnyt ja me tehetiin edelleen tyhymiäkin asioita. Me oltiin erottamattomat ja olotais varamasti vieläkin, jos asiat ois mennyt toisin muutama vuosi takaperin. Mutta asiat meni miten meni ja niille ei ennään voi mittään. Toivon että joku muukin olisi aikannaan huomannut tilanteen ja ollut apuna, kuin vain minä, äiti ja isi. Nää olisit ansainnut oikeanlaisen avun ja pidemmän elämän."

Tw! (Itsemurhasta mainintaa!)

"Nää lähädit luotamme aivan liian nuorena oman käden kautta. Ilimeisesti vetämällä lääkkeiden yliannostuksen ja päälle vielä huumeita ja viinaa. Sit nää hajotit pullon ja vedit vielä kaulan auki sirpaleella. Ainakin siltä vaikutti niiden kamojen perusteella, mitkä huoneestas löyty. Nää soitit mulle edellisenä iltana pitkän puhelun ja huolestuin susta, koska nää soittelet haravoin tuolla tavalla. Nää kiittelit mua kaikesta puhelun aikana. Mää tulliin vielä samana päivänä sun luo ja kaikki vaikutti olevan kunnossa. Seuraavana aamuna mää kuitenki heräsin vierashuoneesta ja löysin sut sun huoneesta, kuolleena. Nää olit yöllä tappanut ittesi, vaikka olisit voinut jäädä siitä kiinni mulle, niin että se ei ois ehtinyt täysin tapahtua. Mää toivon, että sun elämä on nyt parempaa siellä jossain ja nää suojelet meitä täällä maan päällä vielä olevia ihimisiä. Mää ikävöin sua Tuomo, aivan helevetin palajon. Nää olliit paras pikkuveli, mikä vaan kellään koskaan saatto olla."

 Käännän katseeni ikkunaan, johon syyttyy juuri kirkas joulutähti. Se loistaa kauniimmin kuin mikään muu tähdistä ja suoraan meidän ikkunaan. Sen on oltava Tuomo, joka tuli kertomaan et kuuli minut. Sytytän kauniin punaisen kynttilän sohvapöydälle ja katson tähteä, joka tuikkii kauniisti tummalla taivaalla pimeässä ja luo valoa asuntoomme saakka. Tuomo on nyt tähtitaivaan kaunein ja kirkkain tähti.

__________

Sanoja: 676

😭❤️‍🩹

Idea Suvi Teräsniskan, Pikkuveljen joulupuuro -laulusta.