Joulukalenteri (2023) <3

Luukku 9

(Olli×Joonas)

~Olli~

"Niityllä lunta, hiljaiset kadut,
Taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus.
Muistojen virta, lapsuuden sadut.
Sanoma joulun on uusi mahdollisuus.", kuuntelen Raskasta Joulua ja laulelen musiikin tahdissa. Joonas on nukkumassa Olivian kanssa ja minä häärään keittiössä Oliverin kanssa. Olemme tekemässä eväitä, sillä kunhan Olivia herää lähdemme hiihtoretkelle. Oliver on 8 vuotias ja Olivia pian 5 vuotias. Olivia ei enää yleensä nuku päiväunia, mutta nyt hän oli niin kiukkuinen ja väsynyt että he menivät Joonaksen kanssa nukkumaan. Lapset ja minä rakastamme hiihtää, mutta Joonaksesta en kyllä ole aivan niin varma, hänellä kun tuppaa ne sukset menemään aina ristiin ja hän on aina rähmällään lumessa, etenkin mäkien jälkeen. Sitten hän saa naurut päälleen ja näyttä aivan lumiukolta aina.

Oliver tekee meille voileipiä, joihin tulee juustoa, kinkkua ja voita. Minä laitan vettä kiehumaan ja kun se on kiehunut kaadan sen astiaan, johon sekoitan kakaojauheen ja maitoa sekaan. Kun kaakao alkaa maistua hyvältä, kaadan sen termospulloon ja suljen korkin huolella. Oliver on saanut juuri sopivasti leivät valmiiksi rasiaan. Käyn hakemassa repun ja pakkaamme sinne tulentekovälineet, ensiapulaukun kaiken varalta, termospullon kaakaota, pillimehuja, sekä vesipullon, leipärasian, pikkupulla pussin ja keksipaketin. Mukaan lähtee myös puukko, talouspaperia, suodatinpusseja, sinappia, ketsuppia, makkara-, nakki-, vaahtokarkki- ja lihapullapaketit, sekä vaihtosukat jokaiselle. Paljon evästä, jota emme kyllä kaikkea varmasti tule syömään tämän reissun aikana. Saamme repun pakattua ja juuri silloin Joonas ja Oliviakin tulevat luoksemme.

Menen vaihtamaan päälleni ensin kerraston ja sen päälle sitten ulkovaatteet, lapsille puetaan myös lämpimästi vaatetta päälle. Etsin Olivian monot ja autan ne tarpeeksi tiukasti tytön jalkoihin. Oliver saa monot kyllä itse jalkaansa, mutta ei tarpeeksi kireälle, joten auta häntäkin niiden kanssa. Joonas kamppailee myös monojensa kanssa, joten naurahdan hänelle. Hän on ihan kuin kolmas lapsi, jolle pääsen lopulta solmimaan myös monot. Viimeisenä solmin monot itselleni ja nappaan repun kantooni. Otan vielä puhelimen ja kotiavaimet taskuuni, kunnes astumme ulos jokainen ja menemme hakemaan sukset ja sauvat. Latu onneksi lähtee tavallaan pihaltamme, joten ei tarvitse raahata suksia pitkään.

Autan ensin Oliverille sukset jalkaan ja sauvat käsiin, sitten Olivialle ja sitten laitan ne itselleni. Tänä aikana, ihme kyllä Joonaskin on itse saanut sukset jalkoihin ja sauvat käsiin. Mahtavaa tämä on edistystä viime vuoteen jo. Olisittepa nähneet sen taiston. Joonas vs sukset, sukset voitti 100-0. Nyt Joonas on jo voiton puolella. Oliver viilettää kovaa vauhtia edellämme jo, kun pääsemme muutkin lähtöön. Hetken päästä olemme saavuttaneet Oliverin, tosin Joonas huutelee jostain perässämme että odottakaa. Pysähdymme ja nauran kun aivan hengästynyt ja hikinen Joonas pääsee vihdoin luoksemme. "Älä siinä naura, mä en osaa hiihtää.", Joonas esittää mököttävänsä. "Isi sä oot hidas, me ootettiin sua kauheen kauan. Niin kauan et meinaa tulla jo kylmä.", Oliver ja Olivia kiusaavat Jonskua, joka muka mököttää nyt heillekkin itse aivan hikisenä. Nopeasti kuitenkin matkamme jatkuu ja tulee ensimmäinen mäki vastaan, joka on samalla kaikista jyrkin mäki koko reitillä. Lasken mäen ensimmäisenä, jotta voin katsoa että lapset pääsevät turvallisesti alas. Vauhti on aika kova nimittäin.

Pian lapset ovatkin jo luonani ja Joonas huutaa ylhäältä "Varokaa, ampu tulee." Hetken päästä mies on jo vauhdissa, mutta tökkää sukset johonkin lentäen monen kuperkeikan kera lumihankeen. Lapset nauravat, mutta minua huolestuttaa. Tuo näytti pahalta. Hiihdän nopeasti Joonaksen luokse, joka makaa lumihangessa. "Joonas rakas, sattuko?", kysyn huolissani. "Ei. Ehkä vähän jalkaan ja niskaan, mutta ne ehti jo helpottaa.", Joonas toteaa. "No hyvä, annas mä autan sut pystyyn.", totean ja vedän Joonaksen pystyyn. Pääsemme mäen alas ja lapsetkin ovat lopettaneet naurun ja näyttävät huolestuneilta. "Kaikki hyvin, matka jatkuu.", Joonas toteaa. Jatkamme matkaa ja pian pääsemme laavulle. Riisumme sauvat ja sukset ja laitamme ne nojaamaan vasten laavun seinää. Alan sytyttää nuotiota ja Joonas opettaa Oliveria vuolemaan makkaratikkuja. En tiedä onko oikeasti fiksua antaa Joonakselle puukkoa, mutta hyvin näyttää sujuvan. Pian saan nuotionkin syttymään ja se lämmittää kivasti.

Istumme alas juttelemaan ja lapset riehuvat lumihangessa, kunnes hiillos on sopiva ja pääsemme makkaran paistoon vihdoin, kauhea nälkä jo. Kun oikea ruoka on syöty, on jälkiruoan vuoro. Kaivan repustani keksit, pullat ja vaahtokarkit ja syömme niitä hyvällä ruokahalulla. Syötyämme juttelemme vielä hetken aikaa ja laavulle sattui tulemaan toinen perhe, joten ei tarvitse jäädä vahtimaan, että tuli olisi sammunut. Kerään tavaramme reppuun, laitamme sukset jalkoihin, sauvat käsiin ja lähdemme kotia kohti. Tällä kertaa matka sujuu ilman kommelluksia ja pian olemme perillä, ehjinä jokainen. Se on kyllä hyvä lopetus tälle hiihtoreissulle ja Joonaksin saa ollaa itsestään ylpeä tänään, kun selvisi vain yhdellä kaatumisella ja monotaistelulla reissusta. Ilman muita kommelluksia.

_________

Sanoja: 710

Hiihto on joskus ihan kivvaa, mut ylleensä vihhaan sitä...