Joulukalenteri (2023) <3

Luukku 2

Nyt sit edellisen söpöilyn jäljiltä hypätäänkin syvempiin vesiin...

(Idea saatu tuosta Vesalan versiosta...)

!Tw = mainintaa mm. väkivallasta ja alkoholista!

---

Olen huoneessani ja kuulen oven läpi kuinka alhaalta kuuluu kauhea huuto ja riitely. On jouluaatto ja vetäydyin huoneeseeni katselemaan lahjojani omaan rauhaan, mutta se keskeytyy nyt tuohon kauheaan riitaan. Olisi pitänyt arvata että se tapahtuu taas, niinkuin joka ikinen vuosi. Ja joka ikinen vuosi se vain muuttaa muotoaan pahemmaksi. Miksi vanhempien pitää aina riidellä ja varsinkin jouluaattona? Sen pitäisi olla rauhallinen perhejuhla, eikä mikään perheen välinen sota päivä. On aivan hirveää aina seurata sitä huutoa ja meteliä vierestä, varsinkin nyt kun en ole enää edes perheemme ainoa lapsi. Pikkuveljeni ei pitäisi joutua näin pienenä kärsimään riidoista, hän kun on vasta 2 vuotias pieni miehenalku. En minäkään mikään vanha vielä kyllä ole, olen vasta 7 vuotta itsekkin. Reippaaksi ja fiksuksi ekaluokkalaiseksi ne mua yleensä kutsuu.

Hiippailen alakertaan, jossa huuto edelleen kuuluu ja kaikuu koko talossa kyllä. Pääsen alas ja katselen ympärilleni varovasti ja huolissani. Missä veljeni ja vanhempani ovat? Onhan veljeni turvassa väkivallalta? En näe heitä missään, näen vain olohuoneen, joka on aivan täysin tuhoutunut jo. Kalusteet ovat liikkuneet pois paikoiltaan, lattialle on varissut paljon havunneulasia ja tavaroitakin on rikki ja levällään. Ruokaa, alkoholia ja oksennusta löytyy myös lattialta. Joulukuusi on kaatunut ja neulaset ja koristeet ovat lennelleet ympäriinsä, sekä hajonneet sirpaleiksi lattialle. Osa lahjoistakin on rikki, kuten minun uudet lahjasukseni. Ne makaavat nyt katkenneina kuusen vieressä ja saavat minut itkemään. Äidin ja isin känninen huuto kuuluu makuuhuoneen oven takaa ja kurkistan varovasti ovelta sisälle. Ei olisi pitänyt. Isän rinnuksilla asti on oksennusta, molemmat huutavat ja isä lyö juuri äitiä turpaan. Suljen nopeasti oven ja juoksen yläkertaan pakkaamaan tärkeimmät tavarat laukkuun. Minun on nyt oltava reipas ja huolehdittava pikkuveljestäni. Meidän täytyy päästä täältä tänä vuonna pois hänen kanssaan. Nimittäin muina vuosina vanhempani ovat lopulta joko sammuneet tai hakanneet ainakin minua. Seuraavana päivänä kaikki on kuitenkin aina ollut muka hyvin, mutta nyt niin ei kyllä luultavasti tule tapahtumaan. Epäilen vahvasti asiaa.

Saan pakattua tavaramme ja lähden etsimään veljeäni. Lopulta löydän Einon eteisen vaatekomerosta peloissaan itkemässä ja piilossa vanhempiamme. Rauhoittelen häntä ja puen meille molemmille nopeasti paksut toppavaatteet päälle ja nappaan repun selkääni. Nostan veljen syliini ja astun hiljaa ovestamme ulos. Tuskin vanhemmat edes huomasivat lähtöämme. Saavat sitten huomenna omassa rauhassaan siivota ja miettiä missä me olemme ja mitä on taas tullut tehtyä. Jospa katoamistemppu auttaisi asioihin ja he alkasivat käyttäytymään jouluisin. Luultavasti kyllä turha toivo, mutta ainahan sitä voi unelmoida. Sitä vartenhan ne unelmat ovat. No mutta, laitan veljeni taljan päälle pulkkaan ja peittelen hänet viltillä. Taivaalla tuikkii kuu ja tähdet, jotka valaisevat matkaamme. Ajattelin suunnistaa mummon ja papan luokse, vaikken tiedä edes varmasti missä he asuvat. Tiedän vain että matka ei ole kauhean pitkä, koska kesäisin monesti pyöräilemme sinne yhdessä vanhempiemme kanssa käymään. En ole kuitenkaan koskaan mennyt vielä tätä matkaa yksin, niin pelottaa mitä tästä tulee. Tai siis onhan minulla veljenikin mukana tietysti. Löydämmekö me perille vai jäämmekö tänne pimeään ulos koko yöksi eksyksiin?

---

En tiedä kauanko olemme jo kävelleet, mutta onneksi vihdoin ja viimein edessäni näkyy tuttu talo, me löysimme perille. Ikkunoista kimmeltää valo ja katson ranteessani olevaa uutta kelloa. Osaan sitä hieman ja tiedän että kello on nyt hieman yli 21.00. Vedän pulkan pihaan ja nostan nukkuvan veljeni syliini, kävellen sen jälkeen portaita ulko-ovelle. Pimpotan ovikelloa ja pian oven tuleekin avaamaan hymyilevä, mutta erittäin hämmentynyt mummumme. Mutta itkuiset kasvoni ja nukkuvan Einon nähdessään, vetää hän heti meidät sisälle. Mummu alkaa riisua Einoa ja vie hänet yöunille, jonka jälkeen tulee luokseni ja nostaa minut syliinsä. Pappa tuo minulle kupin kaakaota ja mummo rauhoittelee minua. Kerron hänelle mitä kotona tapahtui ja että vanhemmat riitelevät joka joulu ja aina se vain pahenee. Mummu ja pappa lupaavat pitää meistä hyvää huolta ja selvittää asiaa huomenna. Nyt kuitenkin saan iltapalaa ja pääsen lämpimään suihkuun, jonka jälkeen mummu vie minut nukkumaan Einon viereen leveään sänkyyn ja uni tuleekin yllättävän nopeasti. Onneksi voimme Einon kanssa tulla aina mummulaan, turvaan vanhemmiltamme.

__________

Sanoja: 641

Tsemppiä teille kaikille, joiden Joulu ei oo aina mikään mukavin. Muistakaa että jos vaikka vahemnat tuppaa riiteleen, vetää kunnon kännit tai ihan mitä vaan tapahtuukaan, niin vika ei oo koskaan teissä. <3