•Something ain't right•Sope ff fin•

40. 30 sekuntia

Kai se on jonkinlainen saavutus kirjottaa 40. lukua kolmessa ja puolessa vuodessa niin, että kirjoittaa ensimmäiset 38. lukua on tunnollisesti puolessatoista vuodessa.

Kiitän kaikkia jotka ovat vaivautuneet lukemaan ja antamaan tähtiä ♡

Ja kiitos vielä teille, jotka löysitte vielä tänne kahden (?) vuoden tauon jälkeen <3

[Hoseok]

No mitähän vittua tässä nyt taas tapahtui? Miksei ne aivosolut voi ikinä toimia oikeaan aikaan? Mikä helvetin 'vai haluutko sä että meillä ois jotain juttua'? Vaikka meillä ennen on ollut kaikki ns ok, niin eilisilta ja tämä aamu olivat kieltämättä hieman kiusallisia. Vitun hyvä ajoitus taas Hoseok.

"Mikä teille nyt taas tuli?" Seokjin kysyi ja keskeytti henkisen face palmaukseni.

"Mun aivosolut kävi" sanoin ja lähdin kävelemään koulun pääovia kohti.

"Hei nyt kerrot mitä teillä on käyny. Eka ootte kiinni toisissanne ku liimalla, sit ei mitään, sitten taas söpöilette ja nyt ei mitään? Mitä te oikein touhuatte Hoseok?" Seokjinin ääni kuului takaani.

"Älkää ny hyväneaika pinkoko noin nopeeta, ois kiva pysyy perässä" Namjoon sanoi taapertaen perässä vähän vaivalloisen näköisesti.

Pysähdyin koulun ovien eteen ja odotin että pariskunta saavuttaa minut. Vilkuilin ympärilleni sen varalta, että joku sattuisi kuulemaan keskustelumme.

"Yoongi tuli mun luo eilen"

"No shit Sherlock, mä sen sinne päästin"

Niin... En missään vaiheessa tajunnut kyseenalaistaa miten Yoongi pääsi edes sisälle koppiini. Ihme ettei Seokjin tullut sisälle katsomaan, miksen avannut ovea.

"Mä tarviin kahvia. Ja varmaan terapiaaki. Tai viinaa. Mut ehkä kuitenki enempi sitä kahvia" sanoin ja hieroin molemmilla käsilläni silmiäni.

Namjoon ja Seokjin katsahtivat toisiinsa surullisesti. Taisivat huomata paketoidun käteni, jonka olin kerennyt itse jo unohtaa.

En enää edes vaivaudu sanomaan mitään, vaan lähden ovista sisään kohti portaikkoa. Kävelin portaat ylös vilkaisematta ollenkaan taakseni. Antoi avioparin tulla perässä omaa tahtiaan.

Pääsin kolmanteen kerrokseen sohviemme luo ja istuuduin ikkunan viereen. Nostin oikean kyynerpääni sitä pientä ikkunalauta-asiaa vasten ja katsoin ulos pääni nojaten kämmentäni vasten. Namjoon ja Seokjin tulivat hetken päästä ja istuivat myös sohville.

"Miksen mä osaa ikinä olla normaalisti?" marisin lähinnä itselleni.

"No jos nyt ensinnä kertosit mitä kävi" Namjoon kehotti samalla kun yritti etsiä siedettävää asentoa.

Vedin ranteet auki, kun ajattelin Yoongia mahdollisesti jonkun muun kanssa. Yoongi paikkasi mut, mutta se ei enää luota siihen että mä kykenen olemaan yksinäni. Puhuttiin syvällisiä ennen kuin mentiin nukkumaan ja oltiin aamu hiljaa. Seuraavan kerran kun avasin suuni, Yoongi säikähti ja lähti.

[Yoongi]

Olin vienyt nuudelikippomme tiskialtaaseen kun olimme saaneet syötyä. Palasin makuuhuoneeseen ja suuntasin suoraan sängylle Hoseokin viereen. Saatoin tehdä oudosti, mutta en jaksanut välittää: hivuttauduin aivan kiinni Hoseokin kylkeen ja halasin häntä.

Tuota ei ilmeisesti haitannut tekemiseni, sillä hän ei ainakaan työntänyt minua pois. Sen sijaan Hoseok vain katsoi minua ja hymyili pienesti. Kumpikaan ei sanonut mitään, eikä se toisaalta edes haitannut. Tai tavallaan haittasi, sillä meidän olisi hyvä puhua vähän asioita läpi. Tai oikeastaan aika paljonkin. Olen oikeasti todella huolissani tuosta, enkä halua että tuo tekisi itselleen edes vahingossa mitään.